Pysäytys ketju kyykky ennätys ja ketju kyykky ennätys

26.05.2024 - 15:39

Viime viikon lauantaina Tampereen Loaded:lla sain tehtyä uuden normaalin kyykyn uuden ennätyksen 255kg mikä oli 5kg enemmän kuin edellinen ennätykseni. Siihen meni yllättävän kauan aikaa vaikka olen viimeisen parin vuoden aikana ollut lähellä. Tuosta tasan viikko eli eilen lauantaina menin normaaliin tapaan tekemään kyykky treenin Pitäjänmäen PTVGYM:lle. Minulla ei ollut mitään odotuksia treenin suhteen enkä ajatellut yhtään sitä että olin viikko sitten tehnyt uuden kyykky ennätyksen. Ainoa asia mitä halusin toistaa tuosta viikon takaisesta treenistä oli asento ja henkinen kantti lähteä tekemään kyykkyä suuremmillakin painoilla.

Niin en sitä tuossa edellisessä kirjoituksessa missä kirjoitin uudesta kyykyn 255kg ennätyksestä niin maininnut mutta tein siinä sellaisia teknikisiä asioita mitä olen ja mitä en ollut tehnyt viime aikoina. Keskityin viikko sitten lauantaina Tampereen Loaded:lla pitämään asennon kapeampana jolloin saisin pidettyä selän suoremmassa asennossa. Olen viime aikoina tehnyt kyykkyä hieman leveämmällä otteella jolloin minun on ollut helpompi mennä ja päästä alas. Kuitenkin vastapainoksi selkäni on alkanut myöskin menemään alemmaksi eli en ole saanut pidettyä selkää suorana. Myöskin vaikka jalat ovat menneet ihan hyvin alas niin siinä lopussa olen vienyt kyykkyä alaspäin lähinnä vain selällä sillä jalat ovat olleet loppuvaiheessa paikoillaan.

Tein yhdessä vaiheessa kapeammalla otteella kyykkyä mutta ainakin välillä huomasin perseen jäävän liian ylös liian helposti. Selkä pysyi tuolloin suoremmassa asennossa mutta ongelma oli tosiaan se että perse alkoi jäämään varsinkin huonompana päivänä liian ylös jolloin kyykky ei mennyt tarpeeksi alas. Tuolloin vaihdoin asennon leveämpään jolloin pääsin jalkojen ja perseen kanssa helpommin allemmaksi. Ongelmaksi muodostui vain tuolloin helposti selkä mikä lähti kaatumaan eteenpäin mitä suurempiin painoihin menin. Huomasin kyllä videoista sen että kun halusin viedä kyykkyä hieman alemmaksi niin tosiaan vain selkäni liikkui ja perse pysyi samassa kohtaan. Näin ollen en oikeasti mennyt alemmaksi vaikka luulin meneväni alemmaksi.

Halusin nyt eilen lauantaina Pitäjänmäen PTVGYM:llä keskittyä tosiaan viemään jokaisen toiston alas asti pitäen jalat kapealla. En miettinyt niinkään mihin painoihin menen vaan lähinnä siihen että haluan jokaisen toiston alas. Tämän lisäksi kun nyt olin PTVGYM:llä niin tein kyykky treenin ketjuilla. Se sitten miten rakensin treenin meni ihan tuntuman ja fiiliksen mukaan kuin aina ennenkin. Tällä kertaa vain mietin ja päätin että parempi käyttää toistoissa pysäytyksiä alhaalla niin tulee ainakin mentyä alas asti.

Tein mielestäni 180kg + ketjut sekä ainakin 200kg + ketjut niin pysäytyksellä eli siinä tuli ennätys minkä sitten vielä paransin seuraavalla toistolla. Ensiksi 180kg + ketjut pysäytyksellä oli ensiksi uusi oma pysäytys ketju kyykky ennätys minkä sitten heti korotin 200kg + ketjut. Näiden kahden toiston tarkoitus oli tosiaan katsoa henkinen kantti lähteä pysäyttämään tuollaisia painoja ja samalla ajattelin että jos en saa tehtyä pysäytyksen kanssa 200kg + ketjut niin en sitten kyllä tule saamaan sillä tai suuremmilla painoilla kyllä mitään sarjojakaan.

Pysäytys kyykky on oikeasti hyvä tapa katsoa päivän kuntoa ja henkistä kantti tehdä kyykkyä. Tätä olen jo yrittänyt tehdä pidempään että siihen johonkin 160kg - 180kg yritän tehdä pysäytyksellä. Jos oikeasti en pysty tekemään helppoa ykköstä 160kg painoilla pysäytyksellä tai paria toistoa niin en kyllä ole tuolloin +200kg painojen kunnossa. Oikeasti siis jos et pysty tekemään pysäytys kyykkyä hieman pienemmillä painoilla niin et sitten pysty kyllä tekemään suuremmillakaan painoilla toistoja. Kyllä sitä välillä olen itsekkin huomannut että pysäytyksen kanssa 160kg on tuntunut hieman raskaalle niin ajatellut vain että kyllä se siitä lähtee menemään niin todellisuudessa se ei ole lähtenyt menemään. Kyllä sieltä aina vähintään se hikinen ykkönen on otettu 200kg painoilla mutta oikeasti pienemmillä painoilla tehty pysäytys kyllä kertoo todellinen kunnon.

Ajattelin siinä kun olin ottanut 180kg + ketjut pysäytyksellä niin että jos helpon oloisesti 200kg + ketjut pysäytyksen kanssa niin sitten lähden ottamaan uuden ketju kyykky ennätyksen. Halusin kuitenkin ottaa 200kg + ketjut pysäytyksellä sillä 180kg + ketjut tuli niin helposti ja ajattelin myöskin että ellen saa 200kg + ketjut tehtyä pysäytyksellä niin en tule saamaan 220kg + ketjut kyllä mitenkään. Olen ollut myöskin ketju kyykyssä tuossa 200kg - 215kg + ketjut painojen välissä jo hieman liian pitkään. Myöskin sain kyllä tehtyä Vapun jälkeen Tampereen Loaded:lla 210kg + ketjut kolmen toiston sarjan niin kyllä tiesin 220kg + ketjujen olevan mahdollista hyvänä päivänä.

Viime viikolla ei tullut nyt ihan samanlaista treeniviikkoa kuin yleisesti on ollut. Viime viikolla tuli muutamia poikkeuksia ja muutoksia päiviin mutta yleisellä tasolla treenimäärä pysyi aikalailla samana. Näin ollen olen treenannut tällä tietyllä kaavaa aina kesäloman loputtua. Ensimmäinen vai oliko ensimmäiset viikot olivat vielä hieman hakua tähän suuntaan millä olen vienyt treeniviikkoja eteenpäin mutta mitään suurta muutosta ei ole tapahtunut. Näin ollen

Tein treeniviikolle lopulta muutoksia mutta varaa oli hyvin. Yksi etu mikä on monissa treenikerroissa on se, että muutoksia voi tehdä ja treenejä voi jättää väliin. Kun on vähemmän treenikertoja niin tällöin on myös vähemmän tai oikeastaan vaikeampi tehdä muutoksia. Vielä kun minulla on viikon sisällä samoja lihasryhmiä osittain kahteen kertaan niin muutoksien tekeminen on helpompaa. Voin vain jättää jonkin treenin väliin ja vaikka vaihtaa siihen toisen treenin

Tälle viikolle tuli hieman muutoksia joten laitoin kerralla sitten treeniviikon uusiksi ja vielä siten, että se on joustava. Mietin päiviä koska "voin" ja en voi mennä kuntosalille ja katsoin sitten kokonaiskuvaa. Tämän johdosta osittain vaihdoin jaot ihan täysin. Täysin ja täysin mutta kuitenkin "radikaalisti". Maanantai ja perjantai pysyi normaaleina eli selkätreeni aamulla ja rintatreeni illalla ja perjantaina toisinpäin. Tämän välin treenit muuttuivat

Viime viikon "tapahtumat" johti siihen ettei viime viikolla ollut yhtään välipäivää. Näin ollen seuraava tiedostettu välipäivä oli luvassa nyt sunnuntaina. Mietin kyllä myöskin sitä, että olisin jättänyt lauantain treenit väliin ja pitänyt pari välipäivää. Minun ei välttämättä tarvinnut mennä lauantaina treenaan mutta kävin kuitenkin kaksi kertaa kuntosalilla. Aamupäivällä käsitreeni ja iltapäivällä olkapäätreeni mitkä olisin ihan hyvin voinut jättää

Tämän viikon treeneissä ei ole ollut mitään punaistalankaa sillä kaikki treenit ovat olleet erilaisia. Ei ole ollut mitään tiettyä tyyliä jolla olen vienyt treenit läpi kuten yleensä on ollut hieman tapana. Yleensä viikon treenit ovat jollain tapaa menneet jonkinlaisella punaisella langalla. Joko olen käyttänyt jonkin tyyppisiä erikoistekniikoita, tehnyt sarjoja kolme kertaa kymmenen tai vastaavilla tyyleillä tai pitkiä sarjoja käyttäen. Tällä viikolla treenit