Parin hack-kyykky painotteisen jalkatreenin jälkeen paluu normaalimpaan jalkatreeniin

16.11.2016 - 12:06

Kahden hack-kyykky painotteisen jalkatreenin jälkeen tänään vuorossa oli normaali jalkatreeni. Tiesin ennen jalkatreenin alkua suurinpiirtein mitä olen tekemässä, mutta miten teen liikkeitä oli vielä arvoitus. Lähinnä sen takia kun olen tällä viikolla treenannut lihasryhmiä hieman erilaisilla sarjoilla sekä toistomäärillä. Minua vain mietitytti alkaisinko tekemään pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja vai suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. Tämän viikon erilaisiin treeneihin sarjojen ja toistojen puolesta vaikutti olkapään kunto mitä yritin säästellä tällä viikolla. Kun olkapään kunto ei nyt tänään vaikuttanut mihinkään niin päädyin melkein automaattisesti tekemään isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja.

Huomasin heti aloittaessani tekemään kyykkyä, että olin pitänyt kyykyn tekemisestä pari viikkoa taukoa. Tämä oli vain hyvästä sillä huomasin eron hack-kyykkyyn verrattuna heti, mutta kyseessähän ovat ihan eri liikkeetkin. Tänään kyykyn tekeminen oli suhteellisen helppoa aina raskaimpiin sarjoihin asti jolloin alkoi tekeminen alkoi olemaan jo raskasta. Luulin jo ensimmäisten lämmittelyjen jälkeen tekemisen olevan todella helppoa, mutta heti kun painot nousivat yli 100kg niin huomasin liikkeen teon olevan raskaampaa. Sanoisin kuitenkin kyykyn osalta tänään olleen parhain asia huomata jalkatreenin eroavaisuuden kun ei ole tehnyt kyykkyä jalkatreenissä. Huomasin siis, että minun pitäisi vain enemmän tai siis useammin yrittää korvata kyykyn tekeminen vastaavalla liikkeellä tai tehdä yleisesti erilainen jalkatreeni.

Kyykkyä seurasi Zercher kyykky kun halusin tehdä tänään etukyykkyliikkeen ja tänään en halunnut testata etukyykkyä pitkästä aikaa kun tekniikka ei taida olla oikein hallussa. Tätä varten jalkatreeni tarvitsisi oikein aloittaa normaalilla etukyykyllä sillä painot ja tekniikka ovat kummatkin hakusessa. Etukyykkyliikkeet ovat kuitenkin sellaisia jalkaliikkeitä mitä täytyisi tehdä ja mitä yleisesti näen harvemmin tekevän. Normaali kyykky tai sitten jalkaprässi ovat ne jalkaliikkeet joita tehdään enemmän.

[[{"fid":"452","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":525,"width":700,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Treenin kolmas liiike oli kuitenkin ehkä se inhottavin vaikka treeniin mahtuikin muitakin inhottavia liikkeitä. Yhden jalan jalkaprässi kymmenen kertaa kymmenen ilman taukoja. Raskas ja pitkä rutistus jalkaprässissä mikä on loppua kohden on vain koko ajan raskaampaa. Tehokas ja hapokas treeni missä pitää olla oikeat painot jotta toistomäärät onnistuvat tavoitteista ja liikeradat pysyvät hyvinä. Painot saavat olla reippaasti pienet sillä jo pienilläkin painoilla sata toistoa kyllä tuntuu jaloissa vaikka välillä sitä jalkaa vaihdetaankin. Muutoin oma tekniikka yhden jalan jalkaprässiin on hieman erilainen kun yleisesti olen nähnyt siitä videoita tai kuvia. Lähes kaikissa yhden jalan jalkaprässi kuvissa sekä videoissa vapaa jalka on maassa tai laitteesa kiinni kun itse pidän vapaan jalan vapaana ilmassa. Olen käytännössä aina tehnyt yhden jalan jalkaprässin vapaa jalka ilmassa sillä alkuaikoina kokeilin eri tyylejä ja huomasin jos pitää vapaata jalkaa maassa niin liikkeen tekemiseen saa liikaa apua. Kun vapaa jalka on maassa tai laitteessa niin silloin vapaalla jalalla saa otettua tukea mikä auttaa tasapainossa sekä voiman tuotossa. Itse haen juuri liikkeeseen vaikeutta ja siksi pidän vapaan jalan ilmassa jolloin vapaalla jalalla ei saa tasapainoon apua sekä lisää tehoja painoihin. Minun siis pitäisi käytännössä jaksaa tehdä yhden jalan jalkaprässiä suuremmilla painoilla jos pitäisin jalan tuettuna maassa.

Yleisesti tänään yhden jalan jalkaprässi oli se liike missä tuli eniten hiki sekä sykkeet nousivat, mutta tuota en ihmetellyt kun tein sata toistoa putkeen ilman taukoja. Kymmenen toistoa ja jalan vaihto on mielestäni ihan hyvä toistomäärä jalkaa kohden. Yli kymmenen toistoa ja tällöin hapot alkavat painamaan enemmän oli kyseessä sitten yksi pidempi setti tai useampi. En muista ihan tarkkaan, mutta olen tainnut tehdä pidempiäkin sarjoja yhden jalan jalkaprässissä. Etten peräti olisi joskus tehnyt viittäkymmenentä toistoa putkeen ja tämän jälkeen vaihtanut jalkaa? Tästä en mene ihan varmaksi sanomaan, mutta jotain pidempiäkin toistomääriä olen tehnyt putkeen.

Näiden kolmen raskaamman liikkeen jälkeen tein pari pohjeliikettä putkeen joissa molemmissa käytin pari viikkoa käyttämääni taktiikkaa tehdä pohjeliikkeet sukkasilla. Pohkeita jalkaprässissä olin jo aikaisemmin tehnyt sukkasiltaan, mutta istuen laite oli minulle uusi ilman kenkiä. Jouduin hieman miettimään painojen kanssa sillä pohkeiden tekeminen seisten laitteessa otti jalkoihin jonkin verran. Lähinnä pohkeiden tekeminen sukkasilleen ottaa ala-asennossa enemmän verrattuna kengillä tehdessä. Johtuen tietenkin kuin kaikki painot painava jalkaa alemmaksi eikä siinä oli välissä mitään mikä tukisi jalkaa. Tämän johdosta vähensin painoja aika paljon siihen nähden millä olen istuen pohkeita tehnyt kengillä.

[[{"fid":"428","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":375,"width":500,"class":"media-element file-default"},"link_text":null}]]

Varmaankin kun pari viikkoa on jalkatreenit ollut etureisipainotteisia johtuen hack-kyykystä niin tänään innostuin sitten tekemään pari takareisiliikettä. Aluksi meitin vain, että olisin tehnyt takareisiin yhden liikkeen mikä olisi ollut takareidet maaten, mutta pienen mietinnän jälkeen päätin myöskin tehdä bulgarialaisen askelkyykyn. Olin kyllä miettinyt jo treenin aikana tehdä bulgarialaista askelkyyllyä, mutta olin sittemmin miettinyt jättäväni sen väliin kyykyn, zercher ja yhden jalan jalkaprässin jälkeen. Ajattelin noiden kolmen liikkeen vain painavan niin paljon jaloissa, että olisi parempi jättää bulgarilainen askelkyykky väliin. Olihan se lopulta raskasta tehdä bulgarialaista askelkyykkyä sen jälkeen kun olin tehnyt jo viisi jalkaliikeettä, mutta tulipahan tehtyä. Tämän jälkeen jatkoin vielä takareisien tekemistä maaten laitteella missä otin sitten viimeisetkin voimat takareisistä.

Treenin loppuun en sitten oikein enään ajatellut mitään vaan melkein rutiinimaisesti aloin vain tekemään etureisiä etureisikoneessa 5kg korotus- & 10kg tiputussetillä. Hieman kyllä tulin ajatelleeksi jaksamisia kun takana oli tässä vaiheessa jo seitsemän jalkaliikettä. Tälläisen erikoissarjan tehot vain aina laskevat mitä enemmän liikkeitä on takana ja olen tämän kyllä huomannut kun olen tehnyt etureisiä tällä kyseisellä tyylillä. Mitä enemmän olen tehnyt toistoja tai mitä suuremmilla painoilla olen tehnyt yleisesti jalkaliikkeitä niin nämä kaikki ovat aina vaikuttaneet tähän jalkatreenin päätösliikeeseen. Välillä tekeminen on ollut kevyttä jolloin olen jopa mennyt yli 100kg, mutta välillä tekeminen on ollut todella raskasta silllä 100kg nostamiset ovat olleet mitä ovat. Tänään homma meni paljon paremmin kuin aluksi kuvittelin ja jaksoinkin tehdä korotus- & tiputussarjat ihan kunnolla alusta loppuun.

Jalkatreeni

  • Kyykky 60kg x10, 100kg x10, 140kg 3x10
  • Zercher kyykky 60kg 3x10
  • Yhden jalan jalkaprässi 75kg 10x10 ilman taukoja
  • Pohkeet jalkaprässi 75kg x10, 100kg 3x10
  • Pohkeet istuen 75kg 3x15
  • Bulgarialainen askelkyykky käsipainoilla 20kg 3x10
  • Takareidet maaten 85kg 3x12
  • Etureidet: 5kg korotukset 7 toistoja, tiputus 10kg 7 toistoa alkaen 20kg päättyen 100kg

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.