Neljäs viikko parinkympin sarjoilla päätökseen

16.11.2016 - 12:06

Torstaina oli kuntosaliviikon päättävä treeni ja eilen oli ensimmäinen juoksu sitten viime maanantain. Jos nyt lähdetään juoksu asioista liikkeelle niin parin viikon aikana en ole paljon yhtään käynyt juoksemassa ihan sen takia, koska olen tällä välin käynyt paljon pyörällä töissä. Kun olen polkenyt 3 - 4 kertaa viikossa töihin ja tehnyt kahdenkymmenen toiston sarjoja kuntosalilla niin olen jättänyt juoksemista vähemmälle. Ihan vain sen takia kun olen huomannut palautumisen olevan hitaampaa pidemmillä sarjoilla pidemmällä aikavälillä. Ajattelin palaumisen pysyvän samanlaisena pidemmillä sarjoilla pienemmillä painoilla kun suuremmilla painoilla kymmenen toiston sarjoilla. Takana on nyt neljä viikkoa kahdenkymmenen toiston sarjoilla ja sanoisinko huomanneeni eron palautumisessa parin ensimmäisen viikon jälkeen. Juuri tämän takia olen nyt helposti voinut jättää välipäivän "kevyet" juoksut väliin sekä "normaalit" juoksut olen jättänyt väliin juuri pyöräilyn takia. Liika on kuintekin liikaa ja se ei palvele pitkällä aikavälillä mitään vaan kaikki tulokset lähtevät alaspäin.

Eilen juoksun trendi oli sama mitä se on ollut pidempään eli rauhallinen juoksu / hitaasti juokseminen. Rauhallisella juoksemisella pystyy sitten juoksemaan vaikka enemmän, mutta pääasia tälle on energian ja voimien säästäminen kuntosalilla. Kun en ole juoksija niin minun ei kannata keskittää treenejäni juoksuun vaan juoksemiset ovat vain plussaa. Vaikka kuntosalillakaan en ole mikään kilpailija niin siellä tulokset ja tekeminen ovat suhteessa paremmat kuin juoksemisessa. On tullut koitettua treenatata juoksemista ja kuntosalia yhtäaikaa kovaa, mutta tämä on johtanut siihen, että pian ei ole jaksanut treenata kummassakaan hyvin. Kuntosali vaikuttaa juoksemiseen negatiivisesti ja juokseminen vaikuttaa kuntosaliin negatiivisesti. Treenaat kovaa toisessa niin se on toisesta pois. Olenkin löytänyt nyt hyvän tasapainon juoksun ja kuntosalin välille juuri hiljaa juoksemisella. En ole juossut moneen kuukauteen lujaa vaan käynyt juoksemassa rauhallisen juoksun jonka seurauksena olen jaksanut treenata kuntosalilla. Tähän mahtuu tietenkin yksi poikkeus mikä oli tuo 25.6km juoksu vaikka juoksikin sen hiljaa, mutta matkan puolesta siitä tuli rankka.

Eilinen juosu oli rauhalinen / hidas vaikka keskivauhti oli nyt hieman nopeampi mitä se on ollut. Tämä johtuu myös siitä kun peruskuntoni on noussut niin pystyn juoksemaan hieman nopeempaa rasituksen pysyessä samana kuin hiljaisemmalla juoksulla. Tunnen tällä hetkellä olevani alle 1.55 puolimaraton kunnossa mikä on viimevuotista tulosta 1.58.23 noin 3.5 minuuttia nopeampi. Vaikka tunnen olevani nyt ennätyskunnossa en silti ole menossa Vantaan puolimaratonille. Asiaa pitää katsoa ensivuonna uudestaan.

[[{"fid":"283","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"409","width":"331","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Torstaina oli poikkeuksellisesti viikon viimeinen kuntosalitreeni vuorossa mikä on normaalisti perjantaisin. Olin ajatellut tekeväni erilaisen olkapäätreenin mihin lopulta päädyin. Olkapäätreenistä tuli lopulta melkein identtinen viimeviikkoiseen verrattuna, mutta osittain tämä johtui vinopenkkien ollessa varattuina. Muutenkin torstaina oli yllättävän paljon väkeä siihen nähden mitä torstaisin on ollut. Kaikkia muita treenejä olen nyt vaihdellut viikottain, mutta olkapäätreenit ovat pysyneet aikalailla samanlaisina ja tähän pitää tehdä korjaus ensi viikolla. Olen nyt vain tykännyt vaihdella liikkeitä viikottain jotta ei tulisi samanlaisia treenejä putkeen. Tällöin treenaaminen monipuolistuu ja voi tehdä useita erilaisia liikkeitä jotka sitten vaikuttavat erilailla.

Hauiksessa en tehnyt tällä kertaa yhtään tuettua / keskitettyä liikettä ja muutenkin tein hieman suuremmilla painoilla kun pienemmillä. Hieman suuremmalla tarkoitan painoja joilla jaksoin tehdä juuri ja juuri kaksikymentä toistoa.En sitten tiedä vaikuttiko liikkeet vai oliko se juuri painot niin tuntuma verrattuna parin viime viikon treeneihin oli suuri. Eilen sain paljon paremman tuntuman hauikseen mitä olen saanut parilla aikaisemmalla kerralla. Suurin vaikutus taisi kuitenkin olla eri liikkeet eli olen käyttänyt "huonompia" liikkeitä, koska tuntuma ei ole ollut samanlainen. Tai sitten treenit ovat ottaneet hyvin kummallakin tavalla, mutta vaikutus on ollut erilainen. 

Olkapää & hauistreeni

  • Yhden käden pystypunnerrus tangolla 3x20 20kg
  • Around the worlds 3x40 10kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x20 15kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3-osainen 3x 10kg
  • Vipunostot sivuille istuen 3x20 5kg
  • Yhden käden hauiskääntö ristikkäistalja 4x10 20kg
  • Vipunostot takaolkapäille 3x20 2,5kg

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Keskiviikon ajomatka Vammalaan oli liikaa alaselälle sillä kun nousin matkan päätteeksi autosta niin alaselkä oli ihan jumissa. Muutoin matkan aikana en huomannut mitään ihmeellistä, mutta heti kun nousin autosta niin huomasin selän olevan huonossa kunnossa. Näin ollen tiistain maastavedot tuntuivat lopulta alaselässä kunnolla vaikka luulin säästyneeni niistä. Huomasin kyllä jo 220kg viiden toiston sarjan jälkeen, että sarja otti alaselkään hieman sellaista

Sen pitäisi olla hyvä merkki kuntosalilla kun sarjan jälkeen joutuu menemään polvilleen maahan ja haukkaamaan happea. Näin kävi minulle itseasiassa maanantaina sekä tiistaina eli kahtena päivänä peräkkäin. Maanantaina jalkaprässissä yhden pidemmän sarjan jälkeen ja tiistaina maastavedossa 220kg painoilla tehdyn sarjan jälkeen. Periaatteessa tuon pitäisi olla hyvä merkki siitä, että treeni on mennyt perille. Toisaalta jos noin käy useasti niin se ei ole hyvä

Kuntosalilla kaikki on suhteellista mutta tämän viikon treenien osalta oma viikkoni oli ainakin suurimmaksi osaksi "chillailua" ja chättäilyä" kuin treenaamista. Oikeastaan tiistain olkapäätreeni ja keskiviikon jalkatreeni olivat viikon ainoat "kunnon" treenit ja maanantain rintatreeni, torstain selkätreeni ja perjantain käsitreeni olivat sitten sitä toista osastoa eli "chillailua" kuntosalilla. Ei siinä ettenkö olisi saanut treenejä osumaan oikeisiin