Max 60 sekunnin tauoilla viikko jatkui selkäpäivällä

16.11.2016 - 12:06

Tänään jatkui kuntosalitreenien tekeminen max 60 sekunnin tauoilla selkätreenillä. Selkäpäivää varten olin jo vähän suunnitellut päässäni jotain sarja ja toistomääriä etukäteen, koska kyseessä oli kuitenkin selkäpäivä enkä halunnut rikkoa selkääni. Halusin treenistä myös onnistuneen joten painot olivat tänään tärkeässä roolissa. Heti ensimmäisessä liikkeessä eli maastavedossa sain miettiä 100kg, 120kg ja 130kg painoilla. Kallistuin kuitenkin 100kg, koska olin ajattellut tekeväni kymmenen toiston sarjoja ja muistan 150kg painoilla kymmenen toistojen sarjojen olevan raskaita. Tehtyäni maastavedossa kolme sarjaa totesin painojen olleen kohdillaan. Seuraavana liikkeenä jatkoi alaselän tekemistä good morning-liikkeellä. Tässäkin liikkeessä pohdin jonkin aikaa paljonko laitan painoa ja päädyin tekemään samoilla painoilla kun olen tehnyt "selän murskaajassa" eli 60kg:lla. Painot olivat oikeat, mutta olisin voinut tehdä ehkä tehdä kolmen sarjan sijasta viisi. Nyt alaselän osuus oli ohi ja molempien liikkeiden sarjat olivat jääneet kolmeen niin päätin tehdä loput liikkeet viiden sarjoina. Jatkoin treenin tekoa shotgun row:lla 13.75kg painoilla viisi kymmenen toiston sarjaa. Tämän jälkeen tein vielä molemmat taljat ylä sekä alan kymmenellä toistolla ja viidellä sarjalla.

[[{"fid":"121","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"467","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tänään huomasin myös aerooppisen tyylin vaikeuden ja sama koskee muutenkin pienemmillä painoilla tekemiseen eli hosuminen. Tätä harrastavat myös treenaajat jotka eivät oikein hallitse treenaamista tai ovat muuten ensimmäisiä kertoja kuntosalilla. Varsinkin pienemmillä painoilla liikkeiden tekonopeus saattaa muuttua liian hätäiseksi kun rauta nousee kevyesti, mutta silloin tulee vain hosuttua eikä liike ota edes sinne mihin sitä on tekemässä. Aika useesti näkee ihmisten tekevän jotain liikettä kamalalla vauhdilla ja itse vain ajattelen mihin heillä on kiire? Pois salilla? Sekin on tietenkin yksi asia, että nopeasti tekemällä liike on helpompi tehdä, mutta liikkeen vaikutus voi olla ihan aivan jotain muuta. Esimerkiksi liian nopeasti tehty hauiskääntö ei välttämättä ota ollenkaan hauikseen ja näin ollen toistot on tehty turhaan. Minulla meinasi käydä tänään pientä hosumista shotgun-row:ssa sekä ylätaljassa painojen ollessa normaalia pienempiä. Liikkeitä tehdessä ei kannata hosua vaikka tekisit pienillä painoilla, koska hosuminen tarkoittaa lähinnä treenin epäonnistumista. Mielummin vaikka vähennät painoa normaalista ja teet liikkeen hitaasti. Näin olen aina jossain kohtaa kokeillut ottaa painoista pois 5-20kg ja tehdä liike rauhallisesti.

Selkätreeni

  • Maastaveto 3x10 100kg
  • Good morning 3x10 60kg
  • Shotgun-row 5x10 13.75kg
  • Ylätalja 5x10 50kg
  • Alatalja 5x10 60kg

Viime viikolla nukuin lähes joka yö kuusi tuntia minkä lisäksi söin todella epäsäännöllisesti sekä poikkeavasti joka päivä. Tällä viikolla olen nukkunut normaalisti minkä lisäksi aloitin syömään normaalisti. Tietenkin minulle oli jäänyt viime viikolta univelkoja mitä sain kiinni pikkuhiljaa. Tällä viikolla muutto asiat jäivät loppuviikolle viikonloppuun kun viime viikolla tein muuttoon liittyviä asioita lähes kokoajan kun en ollut töissä tai salilla. Nämä pari

Rintatreenin voi tehdä monella tavalla kuten punnerrusliikkeillä penkki, vinopenkki & rintaprässi tai vipuliikkeillä peck-deck, vipunostot tai ristikkäistalja. Kyseisiä liikkeitä voi muokata helposti erilaisilla liikeradoilla tai vaihtamalla tangon käsipainoihin tai toisinpäin. Mielestäni paras tapa treenata rintaa on sekoittaa punnerrusliikkeitä ja vipuliikkeitä keskenään sillä oikeasti rintakasvaa vipuliikkeillä. Miksi rinta kasvaa juurikin vipuliikkeillä

Mitä tapahtuukaan kun ei itse "päätä" millä painoilla tekee tai oikeastaan millä painoilla jatkaa? Sitä ei voi tietää ennenkuin sen on tehnyt. Tuossa voi käydä huonosti tai sitten siinä voi käydä hyvin kuten minulla kävi keskiviikkona kyykyssä. Kun tein lämmittelyitä jalkaprässissä niin huomasin jaloissa olevan pieniä kipuja / jalkojen olevan hieman jumissa. Tästä johtuen yritin lämmitellä jalat paremmin kuin normaalisti mikä tarkoitti sitä, että sekoitin

Aikoinaan kun sai penkattua 250kg slingshotin avulla niin ajattelin etten tule käyttämään kyseisiä painoja enään ikinä, mutta toisin kävi. Olen jo pidempään käyttänyt penkkiä tehdessä slingshottia sillä sen avulla tekeminen on turvallisempaa sekä helpompaa. Minulle riittää tällä hetkellä se, että olen saanut penkattua raakana 220kg ja en näe mitään syytä lähteä korottamaan. Penkissä kun vain loukkaantumisriski kasvaa mitä suurempiin painoihin mennään ja

Vietin viime viikolla väliviikon kokonaan treenaamisesta ollessani työmatkalla Espanjassa. Olin jo kauan sitten päättänyt pitäväni treeneistä tauon tuona aikana mutta kukaan ei tuntunut uskovan minua. Moni kysyi salilla sekä töissä enkö tule treenaamaan Espanjassa ja kun vastasin etten niin tämän jälkeen kysyttiin miksi? Sinne olisi helppo ottaa mukaan lenkkarit ja käydä juoksemassa tai ei ne treenivaatteet niin paljon tilaa vie. Kuitenkin tämä oli itselleni