Loma loppui maastavedon 230kg kahden toiston settiin

16.11.2016 - 12:06

Loman viimeinen kunnon kuntosalitreeni sekä ensimmäinen treeni normisalilla viiteen viikkoon. Aloitin tämän viikon treenit Vammalassa kolmella treenillä ja päätin viikon selkätreenillä Espoossa. Huomasin tänään myös sen kuten huomasin saman asian neljä viikkoa sitten aloittaessani treenaamisen vanhalla salillani Vammalassa, että laitteisiin ja painoihin pitää vain aina tottua. Liikeradat voivat olla erilaisia kun laitteet ovat erilaisia. Tämä on välillä hyvä asia ja välillä huonoa asia. Huono asia siltä kannalta, että laite ei sovi itselle hyvin joko liikerata on huono tai jokin muu asia on huonosti jolloin tekeminen ei ota lihakseen. Vastaavasti hyvä asia on huonon vastakohta eli laitteella saa hyvin tuntuman lihakseen.

Tänään myös huomasin laitteiden / taljojen eroavaisuuden silloin kuin tein nyt uudempia liikkeitä mitä olen kokeillut. Kun tekee uudempia / vanhoja liikkeitä joita ei ole tehnyt pitkään aikaan eri taljassa / ristikkäistaljassa painot eivät vain osu heti oikeaan. Tämän johdosta liikkeen tekeminen pitää aloittaa pienillä painoilla ja löytää oikea sarjapaino. Mutta tämä asia on muutoinkin yleinen kun treenaa eri kuntosalilla kuin normaalisti. Tietenkin jos käy aktiivisesti samoilla kuntosaleilla niin tällöin muistaa painot ainakin suhteellisen hyvin tai jos kuntosaleilta löytyvät saman valmistajan laitteita, mutta harvoin näin on sillä nykyään kuntosalilaite valmistajia on aika paljon.

Suunnitelmani oli aloittaa tänään maastavedolla missä oli tarkoitus yrittää tehdä suurilla painoilla jonka jälkeen laskea hieman painoja ja tehdä viiden toiston sarjoja sumo maastavedolla. Tämä onnistui, mutta silti ajattelin tämän menevän paremmin. Voinko silti olla pettynyt vaikka tein tänään 230kg:lla ensimmäistä kertaa kahden toiston "sarjan". Tämän jälkeen vaihdoin sumo maastavetoon missä olin suunnitellut tekeväni 200kg tai 180kg luokan painoilla viiden toiston sarjoja. Pettymys tuli siinä mielen, että teinkin "vain" 150kg painoilla viiden toiston sumo maastavetoa. Luulisin kuitenkin normaalin maastavedon menneen tänään sinällään yläkanttiin jolloin olin myöskin enemmän väsynyt minkä johdosta sumo maastavetoon ei enään riittänyt paukkuja.

Vaikka tänään sain kaksi toistoa 230kg:lla niin silti tuo ei ollut mitään helppoa ja meinasin pilata tämän noston liika valmistautumiseen. Kun olin alhaalla ja valmistauduin niin aloin vaihteeksi taas korjailemaan asentoa ja käsien paikkoja jolloin meinasin kadottaa momentumin koko nostamiseen. Minulla ei vain ole vielä tarpeeksi kokemusta yli 220kg painoista. Tämä oli nyt kolmas kerta kun edes nostin 230kg painoilla maastavetoa. Ensimmäinen kerta oli vanha ennätykseni ja toinen kerta oli kolme viikkoa sitten. Nyt tuli kuitenkin hyvää luottoa maastavetoon tämän kahden toiston myötä, että 250kg pitäisi nousta piakkoin.

Maastavetojen välissä tein t-soudun minkä jälkeen seurasi kaksi liikettä ristikkäistaljassa ja tällöin huomasin taas taljojen eroja. Minulta meni kummankin vino ylätalja ristikkäistaljassa sekä ristikkäistalja vetodot liikeiden kanssa painojen löytämiseen aikaa. Kumpaankaan liikkeeseen en saanut löydettyä painoja ensimmäisellä yrityksellä vaan painot menivät pahasti alakanttiin. Tämä oli kuitenkin odotettavissa kummankin liikkeen osalta. Huomasin myös tänään tehdessäni toista kertaa ikinä vino ylätalja ristikkäistaljassa, että myöskin eri ristikkäistaljassa minulla ei riittänyt painot taljassa tämän liikkeen tekemiseen. Jouduin tälläkin kertaa tekemään liikettä painoilla jotka olisivat voineet olla huomattavasti suuremmat. Voi siis olla, että tulevaisuudessa tämä liike jää väliin tai yritän tehdä sitä ylätaljassa jolloin painojen pitäisi riittää, mutta tekeminen pitää tehdä erilailla.

Tein tänään vaihteeksi selkätreenissä seitsemän tai kahdeksan liikettä riippuen miten laskee normaalin maastavedon ja sumo maastavedon. Yhteenaikaan tein selkätreenissä neljä liikettä, mutta nykyään liikemäärä on mennyt viiteen - seitsemään tai jopa kahdeksaan. Tänään minulta jäi yksi liike tekemättä mitä suunnittelin tekeväni s-soudun jälkeen. En sitten tiedä olisi liikemäärä tällöin ollut sama vai sitten noussut tällä yhdellä liikkeellä. Minusta viisi - seitsemän liikettä ei ole liikaa vaan saan selkätreenistä laajemman jolloin voin kohdistaa liikkeitä eri kohtia selkää paremmin tai tehdä pari liikettä samaan kohtaan. Tietenkin tällä liikemäärällä en lähtisi tekemään hirveästi mitään erikoissarjoja, koska tällöin tehot eivät välttämättä riitä treenin loppuun asti. Liikemäärät vaihtelevat ihan fiiliksen ja päivän kunnon mukaan eli jos ei jaksa tehdä montaa liikettä niin en lähde pakolla niitä tekemään vain silloin jätän liikemäärän siihen mitä se sillä hetkellä on.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 150kg x2, 190kg x2, 230kg x2
  • Sumo maastaveto 150kg 3x5
  • T-soutu 60kg x10, 85kg 2x10, 60kg 2x10
  • Vino ylätalja ristikkäistaljassa 80kg x10, 100kg 3x10
  • Ristikkäistalja vedot 30kg x10, 60kg 3x10
  • Yhden käden ylätalja vinottain istuen 20kg x10, 30kg 3x10
  • Ylätalja lapio 60kg 3x10
  • Alatalja naru 70kg 3x10

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.