Kyykyssä sain ensimmäistä kertaa 200kg joten voin olla vähemmän pettynyt

19.11.2017 - 23:09

Lauantaina se tapahtui mitä olen nyt varmaan eniten hakenut eli 200kg saamista kyykyssä. Joskus sain nostettua 190kg ja kerran 200kg on jäänyt alas mutta yleisesti en ole tuollaisia painoja edes yrittänyt. Olen pitänyt aina jalkoja vahvimpana lihasryhmänä voimatasoilta varmaan johtuen jääkiekon pelaamisesta mutta oikeasti ne eivät ole olleet niin hyvät. Toisaalta jalat ovat olleet hyvässä kunnossa ja olen saanut isojakin romuja liikkumaan eri liikkeissä mutta kyykky on aina laahannut. Suurin syy on ollut kyykyssä käyttämäni tekniikka mikä on aina lähtenyt hajoamaan painoja nostaessa. Suurin ongelma on ollut perseen jääminen liian korkealle jolloin tekeminen on ollut enemmänkin nytkyttämistä.

Olen tässä muutamia kertoja aloittanut kyykyn "alusta" vähentäen painoja keskittyen tekniikkaan ja varsinkin siihen, että menen tarpeeksi alas. Kuitenkin hyvinkin nopeasti olen alkanut nostamaan painoja minkä johdosta tekniikka on alkanut rikkoutumaan ja perse on täten alkanut jäämään liian ylös. Ilmeisesti pää ei ole kestänyt käyttää pienempiä painoja pidempään vaan olen vain nostanut painoja ja luullut tekniikan olevan ihan hyvä.

Kuitenkin nyt kesän jälkeen aloin taas vaihteeksi katsomaan kyykyn tekniikan perään enemmän ja pitämään painot aisoissa siinä mielessä, että tein pieniä korotuksia jos näin tarvetta. Pidin painot pidempään siinä 80kg - 100kg tuntumassa ennen kuin lähdin sinne 110kg - 130kg painoihin. Hyvinkin nopeasti huomasin tekniikan pysyvän kasassa kun taustalla oli enemmän sarjoja tyyliin 100kg:lla minkä jälkeen oli hyvä tehdä välillä 110kg - 130kg painoilla sarjoja. Kun noilla painoilla oli tehnyt aikansa niin sitten pystyi pikkuhiljaa kokeilemaan 140kg - 160kg painoja. Vastaavasti 170kg päädyin vasta kun olin tehnyt viikkoja 160kg painoilla tarpeeksi toistoja ja enemmänkin kun 160kg alkoi tuntumaan sille, että treenissä kun treenissä sain vähintään kolmen toiston sarjoja.

Välillä tein sitten 170kg painoilla ja  välillä 160kg painoilla aina muutamia sarjoja minkä jälkeen laskin painot 100kg - 140kg luokkaan millä sain sitten sellaisia 5 - 7 toiston sarjoja. 150kg - 170kg painoilla sain 2 - 3 toiston settejä yleensä ja kerran tai pari kertaa sain yhden viiden toiston setin 150kg tai 160kg painoilla, mutta yleensä se oli 2 -3 toiston hakemista muutamia kertoja. Pidempiä 5 - 10 toiston sarjoja hain sitten pienemmillä 100kg - 140kg painoilla.

Normaalisti sain kyykkyyn menevään helposti 60min ja joskus jopa enemmänkin aikaa. Mitään toisto ja sarjojen määriä en ikinä laskenut vaan tein ihan fiiliksen ja tuntuman mukaan aina siihen asti kun tuntui ettei enään oikein pysty. Samaa olen käyttänyt maastavedossa ja penkissä viimeaikoina ja huomannut sen toimivan. Miksi yleisesti muutoinkaan miettii mitään 3x10 4x8 tyyppisiä settejä kun liikkeet voi tehdä ihan fiiliksen mukaan painoja ja toistomääriä sekoittaen? En ole oikein muutoinkaan viime aikoina perustanut treenejä mihinkään tiettyihin sarja tai toistomääriin minkä olen huomannut tuloksissa ja varsinkin siinä, että jaksaa treenata hyvin kun ei pety jos ei saakkaan "tarvittavaa" toistomäärää. Unohtamalla tuollaiset sarja ja toistomäärät niin treenistä tulee käytännössä helpompaa kun ei tule miettineeksi montako sarjaa on tehnyt ja paljonko on jäljellä.

Tietenkin ymmärrän hyvin miksi on tietyt toistomäärät ja sarjamäärät ja olenkin treenannut tuolla tavalla todella kauan mutta viimeaikoina olen vain oppinut tekemään liikkeet ilman hirveitä mietintöjä sarjojen ja toistojen suhteen. Tietenkin ennen sarjan tekemistä asetan itselleni jonkin toistomäärän tavoitteeksi sillä tällöin on helpompi tehdä liike. Jos alan vain tekemään niin menen sekaisin enkä pysty niin hyvin keskittymään versus asetettuun toitomäärään minkä voi hyvin kesken kaiken vaihtaa. Ajattelen liikkeen painot toistomäärillä kun olen huomannut tuon olevan itselleni helppo tapa sillä olen oppinut tuntemaan jaksamiset ja painot hyvin. Esimerkiksi kun kyykkään niin tietämällä haluttu toistomäärä niin tiedän painot millä jaksan tehdä sen viisi toistoa niin otan sellaiset painot. Tietenkin päivät ovat erilaisia, mutta tämä on helpompi tunnistaa lämmittelysarjoilla jolloin osaa arvellan jaksamisen.

 

#squat 180kg x3 #legworkout #legday #powerlifting #gym #gymlife #gymshark #beats #trance

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Ainakin "alitajuntaisesti" ajattelen treeneissä tiettyjä sarjoja toistomäärillä mutta nämä ovat enemmänkin suuntaa antavia ja vaihtelevat ihan sen mukaan millainen treenistä tulee. Jos yritän hakea suuremmilla painoilla yhdestä kolmeen tai viiteen toistoa niin tämän jälkeen teen vielä pienemmillä painoilla sarjoja. Vähennykset teen ihan siltä kannalta kuinka monta toistoa saan kyseisillä painoilla. Sanotaanko nyt, että kun olen tehnyt kyykkyä 160kg painoilla kolmen toiston sarjoja niin mietin tämän jälkeen joko vain yrittäväni jollain painolla mahdollisimman paljon tai jotain toistomäärää esimerkiksi viisi tai seitsemän. Tämän pohjalta sitten mietin painot millä saisin sen viisi tai seitsemän toistoa tai lähelle sitä. Myöskin hieman pienempi painojen tiputtaminen minkä jälkeen yritän vain hakea mahdollisimman monta toistoa.

Tällä kyseisellä tavalla olen nyt pidempään tehnyt kyykyn, maastavedon kuin penkin ja jokaisessa liikkeessä olen saanut nostettua joko maksimipainoja tai sarjapainoja. Tätä kyllä voisi sanoa eräänlaiseksi progressiiviseksi treenityyliksi mutta kuitenkaan tämä ei ole sellainen sillä painot ja toistomäärät eivät ole millään tavalla nousujohteisia seuraavaan treeniin nähden. Progressiivisessa treenissä yritetään saada joko enemmän toistoja tai painoja seuraavaan treeniin kun nykyisellä treenityylillä menen kuitenkin ihan päivän kunnon mukaan. Jos nyt olen saanut tehtyä kyykkyä 160kg:lla niin se ei tarkoita sitä, että tekisin seuraavassa treenissä 170kg painoilla tai saati sitten 160kg painoilla vaan kattoisin ihan päivän kunnon. 

Viime viikko sen jo näytti ja tämä viikko on sen vain vielä paremmin osoittanut. Treenien suunta on alaspäin ja kovaa. Samalla myöskin nyt parin viikon aikana oma painoni on noussut mutta tämä ei ole tullut yllätyksenä ja olenkin tuon nousun nähnyt jo salivyöstä jonkin aikaa. Tulokset siis ovat laskussa ja painoni on noussut. Tämä kertoo vain siitä että suunta on alaspäin ja kovaa alamäkeä. Se miten tästä tuo alaspäin meno ensiksi pysäytetään ja sitten saaadaan nostettua takaisin ylöspäin niin vain aika kertoo.

Joo o. Paluu kotiin ja samalla paluu pääkaupunkiseudulla kuntosalille. On se niin eri olla Tampereella tai Vammalassa kuntosalilla kun ihmiset osaavat käyttäytyä eivät ole siivottomia. Ensiksi kaveri laittoi viestiä että lähi ketjusalilla joku oli paskantanut suihkuun kun suihkussa haisi kamala paska. Ei yllätä yhtään kun paska ja kusi on haissut kyseisen salin suihkuissa ja saunassa jo lähes kymmeniä vuosia. Sitten kun tänään kävin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja pääsin pukuhuoneesen niin joku oli menossa pukuhuoneen ainoaan ehjään wc:hen niin kuuluu vain "HYI VITTU!

Tällä viikolla tuli tehtyä kaksi penkki treeniä mitkä molemmat meni vaihteeksi normaalia paremmin mitä penkki treenit ovat menneet viimeisien parin kuukauden aikana. Kyykyssä puolestaan tällä viikolla tekeminen oli ihan ok ja viikon toisen kyykky treenin pelasti vain treenin viimeinen sarja. Silti olen kyykkyyn pettynyt sillä nostelen käytännössä samoja painoja penkissä kuin kyykyssä. Tämä ei ole mitenkään uutta itselleni sillä minulla oli pitkään penkin ja kyykyn ennätykset samoja tai lähes samoja. Eihän niissä nytkään oli eroa kuin 15kg.

Maanantaina jollain teinille oli todella kova kiire PTVGYM:llä sluibaamaan. Kun ajoin maanantaina Kehä 2:sta PTVGYM:lle niin takanani tuli joku A-sarjan mersulla jotain 120km/h vaihtaen koko ajan kaistoja. Kunhan vain mersu pääsi sen yhden auton ohi ja sit toiselle kaistalle taas yhden auton ohi. Kun kiire on niin kiire on minkäs sille voi? Muutaman kerran mersu siinä kaistoja vaihteli että pääsi aina yhden auton ohi kiilaten ohitettavan eteen.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.