Kyykyssä 235kg mikä on kolmanneksi suurin kyykky ikinä

01.10.2022 - 10:57

Keskiviikkona kyykkäsin tämän vuoden suurimman luvun 235kg mikä on myös samalla kolmanneksi suurin kyykkyni ikinä. Kesällä sain kyykättyä yhdessä treenissä 230kg kaksi kertaa ilman spotteria joten sanoisin tuon treenin olleen kuitenkin eräässä mielessä parempi. Muutaman kerran olen saanut 225kg mutta muuten se on aina jäänyt 220kg - 200kg välille. Kyykky on ollut minulle vaikein liike aina ja minun pitää olla henkisesti valmis aina kun ollaan 200kg painoissa. Tästä johtuen kyykky treenit sisältävät enemmän kyykkyjä alle 200kg painoilla kun yli 200kg painoilla.

Kesällä siis sain pari kertaa kyykätty 230kg minkä lisäksi sain tehtyä sillä toissa kesänä yhden toiston sekä kahden tai kolmen toiston sarjan. Sitä edelliset kerrat olivatkin sitä aikaa kun kyykkäsin nykyisen ennätykseni 250kg. Sain tuohon aikaan 230kg muutaman kerran minkä lisäksi yhden kolmen toiston sarjan. Tuota ennen olin tehnyt vain edellisen ennätykseni 240kg sekä tuota ennen edellisen ennätyksen 230kg. Tuossa välissä en muista sainko tehtyä 230kg toistamiseen kun se oli nykyinen ennätykseni.

Yleisesti olen siis päässyt kyykyssä siis 200kg - 220kg painoihin yleisesti ja nyt viime aikoina 225kg. Tietenkin nyt tänä vuonna olen alkanut tekemään kyykkyä ketjuilla mutta en niitä näihin laske ja ne menevät itselläni ihan omana itsenään. Ketjukyykky ennätykseni on tällä hetkellä 210kg plus ketjut minkä lisäksi olen myös tehnyt 205kg painilla plus ketjut, 200kg painoilla plus ketjut olen saanut pari toistoa ja 180kg painoilla plus ketjut olen saanut kolme toistoa. En nyt tiedä miten ketjut pitäisi oikeasti rinnastaa normaaliin kyykkyn sillä ketjuilla kyykkääminen on kuitenkin ihan eri asia. Eräällä tapaa rinnasta ketjukyykyn kuitenkin +20kg vaikka asia ihan niin ole. Ketjut tekevät kyykystä alhaalla kevyemmän ja ylhäällä raskaamman minkä lisäksi ketjujen liikkuminen tuottaa erilaisen tasapainon kyykkäämiseen.

Kuitenkin tein kyykkyä sitten normaalilla tyylillä tai ketjuilla niin kyykyn taso on ollut nyt muutamia kuukausia 200kg. Ainakin siltä osin että olisin saanut 200kg kyykättyä yhden kerran vaikka 200kg painoihin en olisi siinä treenissä mennyt. Tämä ajanjakso on siis paras kyykky kunto mitä minulla on koskaan ollut. Myöskin kyykyn tekniikka tuntuu olevan nyt parempi ja vakaampi kuin aikoihin vaikka on treenejä joissa käytän hieman liian suuria painoja siihen nähden että kyykky ei ole mennyt ihan niin alas kuin olisin toivonut. Kuitenkin nekin kyykyt ovat mennet ihan ok alas mutta toivomisen varaa niissä olisi ollut.

Yksi asia mikä on auttanut kyykkyyn tällä hetkellä on se, että olen nyt opetellut pääsääntöisesti kyykkään ilman spotteria. Yhdessä vaiheessa vaikka sainkin enemmän toistoja 200kg - 220kg painoilla niin silloin käytin aina spotteria kun taas nyt saan samoilla painoilla vähemmän toistoja mutta olen tehnyt nuo nyt ilman spotteria. Toisaalta kun olen ottanut spotterin kyykkyyn niin sitten olen saanut enemmän mitä ilman sekä myöskin olen mennyt alemmaksi myös isommilla painoilla. Kuitenkin yleisesti tuo yksin kyykkääminen on vain parantanut kyykkyäni.

Olen ottanut käyttöön viime viikkoina jalkatreeneissä hieman erilaisen lähestymistavan. Tällä hetkellä jalkatreenit menevät kyykky edellä ja muut liikkeet enemmän tekniikalla kuin painoilla. Teen viikoon sisällä kaksi jalkatreeniä joista kumpikin jalkatreeni alkaa käytännössä kyykyllä minkä jälkeen teen mitä teen. Yleisesti minulla on keskiviikkoisin ja lauantaisin jalkatreenit ja maastavedot olen tehnyt maananataisin niin omasta mielestäni tuo toimii ihan

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni

Viime viikolla sain tilaamani Slinghshotin todella nopeasti improveyourbench.co.uk:sta ja voin suositella kyseistä kauppaa positiivisesti. Ainakin tilauksen toimitus on nopee ja kun maksaminen onnistuu Paypal:n kautta niin asiat ovat aina paremmin. Sitä sitten en tiedä kuinka tuotteiden palauttaminen / vaihtaminen onnistuu joten sen puolesta en kyseistä kauppaa en osaa sanoa enempää tai sitä kuinka nopeasti asiakaspalvelu toimii. Olen jo aikaisemmin kokeillut

Olin tuossa nyt varmaan pari kuukautta miettinyt Slingshot hankkimista aina siitä lähtien kun pääsin kokeilemaan sitä ensimmäistä kertaa. En ollut entuudestaan edes tietoinen Slingshot välineestä jolla voi parantaa penkkiä niin tuloksen kuin tekniikan puolesta. Slingshot on käytännössä eräänlainen käsiin pujoitettava apuväline minkä avulla penkkaaminen on helpompaa. Mitä nyt muutamia kertoja olen testannut Slingshot niin voin sanoa sen todella auttavan ainakin

Se kestikin sitten yhden selkätreenin kun tein maastavetoa hieman "normaalia" poikkeavalla tavalla. Viime viikolla maastavetoa tuli tehtyä 180kg painoilla joilla sain tehtyä kahdeksan toistoa. Tein tämänkaltaisia sarjoja useampia joissa toistomäärät olivat siinä kuuden - kahdeksan välillä. Sammalla hieman ajattelin tämän olevan hyvä tapa jatkaa maastavedon tekemistä ainakin toistaiseksi. No tuo jäi tällä erää yhdeksi kerraksi sillä palasin tällä viikolla taas