Jatkoin samaa minkä aloitin eilen eli jalkatreeni 4x20 max 45 sekunnin tauoilla

16.11.2016 - 12:06

Tuli sitten vaihdettu tiistain jalkatreeni tälle päivälle. Tätä vaihtoa aloin vasta miettimään iltapäivällä ja vasta illalla päätin mennä tänään kuntosalille. Tähän vaihtoon vaikutti periaatteessa vesisade, koska olin ajatellut käyväni tänään keskustassa. Vesisateen takia en viitsinyt lähteä joten mietin jos menisin tänään sitten kuntosalille ja huomenna käymään keskustassa. Keskiviikkoinenkaan ei käynyt tähän, koska olen silloin menossa katsomaan uusinta Hobittia elokuviin. Tämän johdosta vaihtoehtoja oli vähän eikä tämä päivän vaihto vaikuttanut yhtään itse treeniin mikä oli pääasia.

Perjantain aamulenkin jälkeen oikeassa reidessä tuntui kipua jota en huomannut illalla kuntosalilla enkä tämän jälkeen. Lauantaina kipu oli palannut ja tunsin tämän vaikka se tuntui vähemmän mitä perjantaina. Eilen en enään tuntenut kipua ja tänä aamuna aamulenkki rullasi kevyesti toisin kuin perjantaina jolloin koko lenkki oli raskas. Yksi täysi välipäivä sekä sunnuntaina "vain" kuntosalitreeni ja juokseminen kulki taas. Aamun keli ei ollut mitä parhain vesisateesta ja tuulesta johtuen, mutta keli ei vaikuttanut lenkkiin. Tänään siis aamulenkki meni vaihteeksi kevyesti ja välillä sai hellätä vauhtia jotta lenkistä ei tullut liian luja. Aamulla minulla ei ollut edes tietoa mahdollisesta kuntosalitreenistä joten vedin lenkin ihan normaaliin tapaan mahdollisimman kevyesti. Kevyet lenkit ovat hyvä juuri tämän vuoksi, koska tällöin raskas lenkki ei estä suunnittelemattomia kuntosalitreenejä ja tällöin päivien vaihtaminenkin on mahdollista.

EIlen aloitin viikon 4x20 seteillä sekä max 45 sekunnin tauoilla ja tänään jatkoin tuota. En edes ajatellut vaihtavani tyyliä kevyempään vaikka kyseesstä oli jalkapäivä. Tämä tarkoitti vain pienemmillä painoilla tekemistä. Pienillä painoilla jalkatreenin tekeminen saattaa kuullostaa kevyelle ja tylsälle, mutta asia ei ole näin jos tekee treenin oikein. Viime torstaina kun tein maastavetoa niin viereeni tuli joku egoilija / ylisuurilla painoilla treenaava eli joku joka ei osaa treenata tekemään jotain mitä en tiedä. Hän ilmeisesti koitti tehdä kyykkyä, mutta jos tekee 100kg:lla 10cm niiauksia ja alkaa nostelemaan tämän jälkeen vielä painoja niin tämä kertoo olennaisen. En halunnut yhtään katsoa tälläistä tekemistä, koska tuollaisesta tekemisessä ei ole yhtään mitään järkeä. Vai onko järkeä latoa tankoon niin paljon painoja, että ei uskalla yhtään laskea alaspäin tai jos joku noin 5cm liike on kyykky niin ... Toisaalta tuo ei tullut niinkään yllätyksenä, koska kyseinen henkilö tekee kaikki liikkeet ylisuurilla painoilla ja liikeradat ihan väärin. Tälläinen ei ole vain muille kivaa, koska nyt ilmeisesti kyseinen tanko on mennyt pilalle ja kuntosalilta puuttuu näin ollen yksi tanko. En tiedä onko kyseessä sama tanko, mutta en yhtään ihmettelisi asiaa.

Jos vertaa tämän päiväistä jalkatreeniä eiliseen rinta- & ojentatreenin niin suurin ero oli siinä, että liikkeiden valmistautuminen piti aloittaa aikaisemmin. Kyykyyn ja jalkaprässiin menee yleisestikkin enemmän aikaa aloittaa liike kun moneen muuhun liikkeeseen verrattuna. Myöskin molempiin reisikoneisiin asettuminen vie hieman enemmän aikaa kun tanko, käsipaino tai taljaliikkeeseen. Myöskin veden juomiseen ei ollut tänään kamalasti aikaa ja tämän vuoksi joinkin enemmän liikkeiden välissä kuin sarjojen välissä. Torstain selkätreeni tulee olemaan samankaltainen tämän päivän kanssa ja perjantai tulee olemaan taas helpompi. 

Jalkatreeni

  • Syväkyykky 4x20 50kg
  • Yhden jalan prässi 4x20 50kg
  • Pohkeet istuen 4x20 50kg
  • Yhden jalan etureisikone 4x20 30kg
  • Takareisikone istuen 4x20 40kg

Kuntosalitreenin ei todellakaan tarvitse olla mitenkään ihmeellinen jotta se menee hyvin perille tai että olisi hyvä treeni. Treenin ei tarvitse sisältää monia liikkeitä eikä sarjoja tai toistoja tarvitse aina laskea. Myöskin kellon katsomisen saa unohtaa mikä onkin mielestäni yksi huonommista asioista treeniä tehdessä oli kyseessä nyt mikä treeni tahansa paitsi kellotettu treeni. Erikseen kellotettava treeni nyt on ihan eri asia kuin normaalitreeni joten siks

Jalat menivät sitten heti huonoon kuntoon kun kerrankin kävi juoksemassa "kunnolla". Lenkin aikana oikeassa takareidessä tai pakaran seudulla tuntui jotain mitä siellä ei olisi kuulunut tuntua. Ajattelin tuon olevan ainoa asia sillä lenkin jälkeen muutoin jalat olivat hyvässä kunnossa. Kuitenkin seuraavana aamuna kaikki oli kuitenkin toisin. Oikea jalka oli siinä kunnossa, että jouduin linkuttaan oikealla jalalla kun kävelin normaalisti. Tämän lisäksi molemmat

Tuli sitten vedettyä 10.4km lenkki 62 min 51 sekunnin aikaan eli 6.03min keskipacella mikä laittoi hieman ihmetyttämään. Olen viimeksi juossut juhannuksena kerran 10km minkä jälkeen en ollut juossut ennen tätä kyseistä lenkkiä yhtään. Olen vain käynyt aktiivisesti aamukävelyillä ja jonain päivinä myöskin iltakävelyillä mutta käveleminen ei ole juoksemista. En sitten tiedä vaikuttaako kävelyiden pituudet juoksun kehittymiseen? Kävelyt ovat olleet kestoltaan noin

Tiistaina tuli tehtyä aivan loistava etureisitreeni vaikka alunperin oli suunnitelmissa, että tiistaina ei tulisi mentyä edes kuntosalille. Kuitenkin päivän mittaan suunnitelmat muuttuivat lopulta siihen, että lopulta etureisitreeni tuli tehtyä. En ollut kyllä suunnitellut treeniä etukäteen mitä tuli tehtyä vaan se hieman meni siihen suuntaan sillä räkit olivat käytössä juuri silloin eikä kyykkyä päässyt heti tekemään. Tämän johdosta ajattelin aloittaa treenin

Kävin nyt tiistai-iltana tekemässä intervalli / hiit treenin juoksumatolla kun pihalla satoi vettä ja sain sitten samalla tehtyä rullailut floam-rollerilla. Käytännössä turha reissu missä kuluikin yllättävän paljon enemmän aikaa kuin kuvittelin, mutta tämä johtui ihan itsestäni. Tiistaina tuli käytyä aamupäivä aikana tekemässä ihan kunnon rintatreeni joten sen puolesta minun ei tarvinnut mennä illalla kuntosalille, mutta jostain kumman syystä sinne jälleen