Jalkatreeni Roihupellon PTVGYM:llä

22.10.2023 - 10:39

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä jalkatreeni PTVGYM Roihupellossa. Yllätys yllätys että päädyin menemään PTVGYM Roihupeltoon jälleen kerran yksin vaikka alkuperäinen tarkoitus oli mennä yhdessä tutun kanssa ja mahdollisesti myös kaveri olisi voinut mahdollisesti tulla mukaan. No minä kun olen niin huonoa treeniseuraa ettei kukaan ikinä lähde mukaan. Tämä on tullut huomattua tässä parin vuoden aikana kun itse olen aktivoitunut käymään "paremmilla" kuntosaleilla treenaamassa ja olen aina silloin tällöin yrittänyt saada jotain mukaani. 

Aluksi kyllä sanotaan kyllä tai ehkä voisin lähteä mutta sitten kun on h-hetki niin kyllä jotain tekosyitä aina tulee. No olin kuitenkin päättänyt että vaikka en nyt saisi ketään mukaani niin menen sinne sitten itsekseni sillä olin jo pidempään miettinyt meneväni PTVGYM Roihupeltoon pitkästä aikaa. Onhan Roihupellon PTVGYM paljon parempi kuin Pitäjänmäen PTVGYM missä käyn viikoittain tekemässä pari kolme treeniä viikossa. 

Ensimmäinen asia minkä huomasin kun pääsin Roihupellon PTVGYM:lle oli valitettavasti se että pukuhuoneen wc haisi vanhalle kuivuneelle kuselle, toinen asia oli se että wc:n pytty oli rikki ja kolmas asia oli että kyykky räkin tangon pidikkeet oli jo rikottu. Treenin aikana huomasin että painot olivat ties missä ja ihan väärissä paikoissa eli ihmiset eivät vain osaa laittaa painoja oikeille paikoille. Oikeasti masentavaa mennä hyvälle kuntosalille ja heti huomata että ihmiset eivät osaa käyttäytyä.

Treenin jälkeen sitten suihkussa huomasin että niin kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä niin Roihupellon PTVGYM:in suihkun seinässä oli lappu että älkää nyt pissatko suihkun lattioille. Kertoo kyllä kaiken Helsinkiläisestä ja PTVGYM:in kulttuurista että wc:n ja suihkun lattioille kustaan. Eikö nuoret osaa tähdätä pyttyyn, onko se reviirin merkkaamista vai vedetäänkö sitä pwo:ta ja energia juomia niin paljon että rakko ei vaan pidä? Se on kuitenkin merkille pantavaa että tätä olen huomannut vain Helsingissä ja Espoossa eli kai se on vain Espoolainen ja helsinkiläinen salikulttuuri kusta lattioille.

PTVGYM Roihupelto on laitteiltaan ja välineiltään lähelle Tampereen Loaded:in tasoa mutta tuo että kustaan lattioille ja hajoitetaan paikkoja niin laittaa minut kaipaamaan Tampereen Loadedia vain enemmän. Myöskin Roihupellon PTVGYM:in ilmapiiri ja fiilis on heikkoa eikä ole edes Pitäjänmäen PTVGYM:in tasoa saati sitten Tampereen Loaded:ia

Jos sitten siirrytään negatiivisista asioista itse treeniin niin minulla oli kyllä "hauskaa" ja treeni meni hyvin vaikka nyt kyykyn 240kg putki katkesi. Tämä oli nyt kolmas kerta Roihupellon PTVGYM:llä ja kolmas jalkatreeni. Aikaisemmilla kahdella kerralla olen saanut kyykyssä tehtyä 240kg painoilla ja ensimäisellä kerralla vedin ensimmäistä kertaa ikinä 240kg kaksi toistoa ilman spotteria. Kuitenkin tällä kertaa sain tehtyä vain 220kg painoilla kaksi toistoa. Tämän jälkeen mietin pitkään jatkanko kyykkyä vielä ja miten mutta päädyin sitten lopulta pohdinnan jälkeen lopettamaan kyykyn siihen.

Päädyin tuohon tulokseen ihan senkin takia kun halusin myöskin tehdä muita liikkeita ja laitteita sillä ne ovat kuitenkin parempia kuin Pitäjänmäen PTVGYM:in. Se olikin se asia miksi ylipäätänsä Roihupellon PTVGYM:lle lähdin että pääsin tekemään kyseisiä jalkalaitteita joita normaalisti en pääse tekemään. Tietenkin kyykky oli pääroolissa ja olisin halunnut saada siihen enemmän painoja mutta toisalta se ei haitannut kun pääsin tekemään hyvää vyökyykkyä sekä pedulum kyykkylaitetta. Vastaavat laitteet löytyvät myöskin Vantaan loaded:lla niin siellä niitä olen myös päässyt tekemään.

Viikko alkoi treenien osalta ei ihan niin kuin olin kuvitellut mutta lopulta parempi niin. Olin suunnitellut tekeväni maanantaina maastaveto treenin lohko maastavedolla (block deadlift) lähisalilla mutta päädyin tekemään normaalia maastaveto ja lohko maastavetoa PTVGYM:llä. Menin kyllä tuohon lähisalille mutta pukuhuoneesta päästyäni kun menin salin puolelle niin huomasin salin olevan ihan täynnä. Juttelin siinä tutun kanssa ja odottelin kymmenisen minuuttia

Eilen lauantaina kun lähdin tekemään jalkatreeniä PTVGYM:lle niin en jälleen kerran oikein tiennyt mitä odottaa ja miten edes tekisin kyykkyä. Viimeiset muutamat viikot olen tehnyt PTVGYM:llä ollessa boxi kyykkyä ketjuilla ja muutaman viikon hakenut uutta boxi kyykky ennätystä ketjuilla. Tämän viikon keskiviikkona kun tein viikon ensimmäisen kyykky treenin niin se ei mennyt erityisen hyvin mutta ei ihan niin huonosti mutta halusin vain parempaa. Keskiviikkona

Neljä viikkoa putkeen kun olen nyt epäonnistunut maastavedossa. Tällä viikolla epäonnistuin toistamiseen maastavedossa 290kg saantia ylös ja tällä kertaa se oli jopa heikompi yritys kuin viimeksi. Vuosia sitten kun olin ihan hyvässä maastaveto kunnossa ja 280kg nousi useasti niin yritin 300kg monesti. Tuosta 300kg tuli tuolloin vähän pakkomielle mitä hain treenistä toiseen vaikka en ollutkaan siinä kunnossa että voisinkaan saada sitä ylös. Nyt näyttää vähän

Tuntuu sille monesti ja tätä on tuntunut jo vuosikausia että kun en ajattele treeniä yhtään etukäteen niin se menee paremmin. Kun en tiedä yhtään miten ja millä painoilla voisin edes tehdä treeniä? Teenkö maastavedon normaalilla tyylillä, deficit tyylillä, lohkojen päältä, käytänkö vastustusnauhaa vai teenkö pelkästää räkkivetoja? Teenkö penkkiä normaalisti, käytänkö slinghottia vai käytänkö vastustusnauhoja? Teenkö kyykkyä normaalisti, ketjuja käyttäen, boxi

Olikohan se neljä viikkoa sitten kun aloitin tekemään boxi kyykkyä pitkästä aikaa ihan extemporeen PTVGYM:llä ketjuilla. Tuolloin sain tehtyä 180kg, 190kg sekä 200kg painoilla plus ketjut kaksi toistoa per paino. Seuraavalla viikolla viikolla tein viikon molemmat kyykky treenit boxi kyykkynä ja lauantaina PTVGYM:llä ollessani yritin saada uuden ennätyksen minkä myös sain. 205kg plus ketjut sain yhden toiston tehtyä mutta tässä treenissä jo 200kg plus ketjut