Hyvä selkäpäivä vaikka juoksut siellä vähän painoivatkin

16.11.2016 - 12:06

Maanantaina juoksun jälkeen pidin tiistain täysin välipäivänä mistään liikunnasta. Menin eilen ja tänään pyörällä töihin jonka lisäksi eilen kävin juoksemassa 5.6km lenkin. Lenkin alussa jalat olivat "kankeat" ja liikkuminen oli kuin takana olisi intervallitreeni ja pitäisi taas lähteä juoksemaan. Kankeus kesti todella lyhyen aikaa ja piakkoin juoksu rullasi taas kevyesti. Maanantain mahtijuoksusta ei ollut tietoakaan ja juokseminen rullasi normaaliin tapaan hitaalla vauhdilla. Välillä tekisi mieli koittaa juosta vähän kovempaa mutta olen tykännyt juosta lenkkini hidas tempoisina. Hidas tempoiset juoksut vievät paljon vähemmän voimia ja energiaa ja tämän takia jaksan treenata kuntosalilla paremmin. Jos juoksisin vanhaan tapaan paljon kovempia juoksuja niin tämä näkyisi yleisessä jaksamisessa sekä kuntosalitreeneissä. Siksi onkin hyvä juosta hitaampia juoksuja kun käy kuntosalilla.

Tänään oli maanantain juoksun jälkeen ensimmäinen kuntosalitreeni. Vuorossa oli selkätreeni ja ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Miten olen palautunut ja miten paljon kroppa kestää. Tämän vuoksi mietin hiemän mitä liikkeitä olisi parasta tehdä ja mitä voisi jättää väliin. Minulla oli joitakin ajatuksia mutta aloittaessani treenin niistä ei ollut tietoakaan. Ajattelin aloittaa good morninilla maastavedon sijaan mutta päädyin aloittamaan treenin maastavedolla. Good morning olisi ollut hieman kevyempi liike mutta kyllä maastavedostakin saa kevyemmän mikäli painot pysyvät aisoissa. Aluksi viisi toistoa 100kg lämmittelynä ja tämän jälkeen 140kg viisi toistoa lisää lämmittelyä. Viimeviikkoinen hyvä maastaveto oli vain mielessä jolloin sain tehtyä viisi toistoa 180kg:lla joten päätin läheä yrittämään 200kg. Lämmittelytkään eivät menneet ihan niin kevyesti kuin olisivat voineet mennä niin aloittaessani valmistella 200kg:lla nostoja epävarmuus alkoi vain nousta. Pitkä juoksu takana. Olenko palautunut ja miten kroppa jaksaa? Tähän vielä kun lisää lämmittelyjen menneen ei niin kevyesti niin mietin kyllä painojen laskemista. Viimeisestä maastavedon 200kg:lla nostostakin oli jo aikaan joten tälläinen asia painoi mielessä. Vaikka kaikki tuntui olevan vastaan ja pieni negatiivinen pilvi leijui ylläni niin kyllä se 200kg nousi upeasti kaksi kertaa. Olin tähän tulokseen todella tyytyväinen ja kyllä kropassa tuntui maanantainen lenkki tai siis se tuntui että kroppa ei ollut ihan 100%. Tämän jälkeen laskin painot 140kg joilla tein vielä kaksi vitosen sarjaa.

Mitä voikaan muuta toivoa selkätreeniltä kuin maastavedon menevän hyvin ja ilman että selässä alkaa tuntumaan mitään? En oikeastaan tämän jälkeen oikein niin paljon sitten välittänyt miten lopputreeni meni sillä olin niin tyytyinen maastavedon menemiseen. Jos viimeviikolla tein hieman ylisuurilla painoilla 20 toiston settejä niin tänään painoja ei ollut yhtään liikaa. Viimeviikkoiseen verrattuna jopa "pienet" jos nyt niitä alkaa vertailemaan. 

Kulmasoudussa otin paljon vähemmän painoja kuin viimeksi ja tällä kertaa sain paljon puhtaampia toistoja aina kahteenkymmeneen asti. Pienemmät ja pitämällä liikettä ylhäällä 2 -3 sekuntia teki liikkeen teosta paljon paremman sekä oikeasti raskaamman. Juuri tuo 2 - 3 sekunnin pito ylhäällä oli ratkaiseva tekijä, koska jos olisin tehnyt normaalilla tyylilläni niin en olisi saanut liikkeestä yhtä raskasta. Pienet asiat ratkaisevat liikkeen tekemisen mikä vaikuttaa puolestaan kaikkeen. Pienillä asioilla voi korjata tai lisätä tehokkuutta sekä tuntuman saantia.

Kolmantena liikkeenä tein "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) josta tällä kertaa en jaksa sen enempiä kirjoitella. Viimeisenä liikkeenä tein tänään alataljan vaihtelun vuoksi leveällä tangolla. Viime viikolla viimeisenä liikkeenä tein vaakasoudun ja halusin hieman vaihtelua siihen. Olen nyt oikestaan loman testijakson jälkeen alkanut käyttämään tyyliä että en tee samaa treeniä kuin viimeksi. Yhden liikkeen vaihtokin tuo jo riittävästi vaihtelua eikä niitä hyviä liikkeitäkään nyt niin paljon ole, että aina voisi tehdä ihan erilaisen treenin.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x5, 140kg x5, 200kg x2, 2x5 140kg
  • Kulmasoutu 3x20 60kg
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 4x20 40kg
  • Alatalja leveällä tangolla 3x20 50kg

 

Eilen maaanantaina tuli käytyä kolmannen kerran Tampereen Loaded:lla treenaamassa kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin reissulta keskiviikkona. Minulla oli Vammalan kuntosalille yksi kerta jäljellä ja ajattelin sen käyttää tiistaina kun minun oli alun perin tarkoitus palata kotiin keskiviikkona. Kuitenkin kun nyt eletään tiistaita niin olenkin jo takaisin kotona. Taas vaihteeksi suunnitelmat muuttuivat extemporeen ja siinä tiistaiaamuna kun olin herännyt niin lähes saman tien aloin pakkaamaan kamoja kasaan että pääsin lähteen mahdollisimman pian.

Lauantaina kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla poikkeuksellisesti rinta- & olkapäätreenin. Tämä oli poikkeuksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin yleisesti teen lauantaisin jalkatreenin ja toiseksi olen treenannut Tampereen Loaded:lla vain jalkatreenejä sekä selkätreenejä. Siis oikeasti olen käynyt useita kertoja tekemässä Tampereen Loaded:lla treenejä ja olen tehnyt siellä vain joko selkä- tai jalkatreenin. Keskiviikkona kävin tekemässä Tampereen Loaded:lla jalkatreenin kyykyllä, torstaina tein selkätreenin maastavedolla Vammalassa sekä perjantaina kävin Ellivuoressa laskettelemassa. 

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.