Aamulenkki väsyttää paljon enemmän kroppaa kuin aamukuntosalitreeni

16.11.2016 - 12:06

Tälle viikolle jätin tupla kuntosalitreeniviikon väliin ja minun oli tarkoitus ottaa enemmän juoksua mukaan. Käytännössä olin suunnitellut aamulenkille menemistä maanantaista - keskiviikkoon, mutta ainakin nyt tiistaiaamuna jätin kaikki treenit väliin. Huomasin maanantaiaamun aamulenkin jäljiltä pari asiaa joten ajattelin olevan parempi jättää tiistaina aamulenkki väliin. Vaikka juoksin maanantaina ihan rauhallisesti eikä siinä lenkin jälkeen tuntunut vielä mitään niin oliko nyt tunti lenkin jälkeen kaikki muutui. Minulle iski kroppaan todella kova väsymys mitä jatkui käytännössä iltaan saakka. Maanantai-iltana oli siis hieman erilaista mennä kuntosalille treenaamaan kun pitkästä aikaa kroppa tuntui väsyneeltä. Tästä syystä päätin jättää tiistaiaamun aamulenkin väliin sillä en halua olla ihan noin väsynyt kokoaikaa.

En ole ihan varma onko tuo juoksun jälkeinen väsymys tottumuksesta vai dieetistä johtuvaa. En ole nyt viimeaikoina juossut ihan sitä määrää mitä olen tottunut joten tämä puoltaa sitä, että kroppa voisi olla pidempi kestoisen treenin jälkeen väsynyt kun se ei ole tottunut tälläiseen. Toinen asia ja varmaan se asia mistä tuo väsymys johtuu on dieetti. Kun vedän kuitenkin pienillä hiilari määrillä niin kropan energiatasot ovat kuitenkin alhaiset. Tällöin kroppa yrittää ottaa jotain mitä vain kropassa ei ole. Ehkä dieetin tai oikeastaan rasvanpolton kannalta minun olisi vain ollut parempi jatkaa tätä myöskin tiistaina. Minulla nyt oli kuitenkin vain ajatus etten halunnut vetää itseni ihan poikki sillä tarkoitus on kuitenkin treenata ihan normaalisti.

Huomasin maanantai-illalla kuntosalilla aamulenkin vaikutukset. Nämä olivat sellaisia minkälaisia en ole saanut aamun kuntosalitreeneistä. Palautuminen aamulenkistä oli siis paljon haastavampaa kuin aamun kuntosalitreeneistä. En huomannut painoissa niinkään eroa jos niillä haluaa vertailla, mutta kropan eri kohdissa tuntui painavan. Myöskin erlaiset kivut iskivät kroppaan helpommin. Vaikka treenasin maanantai-iltana selkää niin koko kroppa otti todella helposti iskua vastaan ja esimerkiksi asennon ollessa hiemankin huono niin tämän tunsi kropassa.

Oikeastaan illalla kun huomasin kropan väsymyksen ja vaikutuksen kuntosalitreeniin niin tein päätöksiä tiistaiaamun treeneistä. Ajattelin ettei tästä seuraa hyvää pidemmällä aikavälillä. Jos olen aamulenkin jälkeen väsynyt iltaan saakka minkä jälkeen teen kuntosalitreenin väsyneenä. Tästä seuraisi vain pidemmällä aikavälillä hyvin huonoa sillä olisin kokoajan väsyneempi. Ehkä pari vielä pari vuotta sitten olisin mennyt tiistaina juoksemaan sillä tällöin en pahemmin miettinyt seurauksia vaan kävin vain treenaamassa oli se sitten juoksua tai kuntosalia. Tällöin en miettinyt pahemmin seurauksia vain sitä, että sain treenejä alle.

[[{"fid":"544","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":394,"width":531,"class":"media-element file-default"}}]]

Samalla huomasin sen, että aika kului todella nopeasti illalla kuntosalilla. Kun vuorossa oli yksi kuntosalitreeni päivään niin huomasin tämän heti. Treeni alkoi vain venymään ja olisin voinut olla kuntosalilla vaikka kuinka kauan. Yhdessä vaiheessa vain lopetin treenin siihen vaikka olisin voinut jatkaa treeniä vielä. En vain halunnut tehdä treenistä ajallisesti kuitenkaan pitkää siis ylipitkää. Tällä kertaa treeni kesti tunnin ja vartin mikä ei nyt ole vielä ylipitkä. Olisin helposti voinut olla kuntosalilla vartin pidempään eli puolitoista tuntia, mutta tiedän tuon venyneen enemmin lähemmäksi paria tuntia. Nyt ei ollut kuitenkaan tarkotus venyttää tai olla muuten vain pitkään kuntosalilla vaikka tällä viikolla on yksi kuntosalitreeni päivään.

Maanantaiaamun aamulenkki

Yritin pitää aamulenkin vauhdin tasaisena ja temmoltaan "rauhallisena". Halusin kuitenkin säästää niin paljon kroppaa kuin vain oli mahdollista. Loppujenlopuksi vaikka menin aikalailla suunnitelman mukaan niin kroppa otti enemmän rasitusta kuin olin ajatellut. Juoksun aikana en tuntenut mitään väsymystä ja kroppa vaikutti muutenkin selvinneen hyvin. Kuitenkin joku tunti juoksun jälkeen kaikki oli toisin. Yleisesti juoksu meni hyvin ja varmaankin siksi, että juoksin rauhallisesti. Olisin kyllä halunnut yrittää juosta kovempaa, mutta nykyisellä juoksukunnolla olisin ollut hyvin nopeasti väsynyt. Tämän hetkisellä juoksukunnolla kun ei kannata lähteä yrittämään mitään ihmeellistä juoksua vaikka alkuvuodesta hallissa juostessa pystyinkin välillä juoksemaan kovempaa.

Suunnittelin juoksevani seitsemän kilometriä vaikka kyllä tuo kymmenen kilometriä oli se matka mitä haluaisin juosta. Juoksin kuitenkin alkuvuodesta jokakerta hallissa vähintään kymmenen kilometriä. Muutaman kerran tuli vedettyä hieman yli ja kerran ainakin viisitoista. Kuitenkin tuo juoksun jälkeinen kropan meneminen niin väsyneeseen tilaan muutta suunnitelmima. Kuinka paljon olisinkaan väsyneempi kun juoksisin vähintään kolme kilometriä aamulla enemmän? 

Maanantai-illan selkätreeni

En ollut varma mitä tulen treenaamaan kun saavuin kuntosalille maanantai-iltana. Minulla oli muutamia ajatuksia, mutta ei oikeastaan mitään suunnitelmaa. Tämä viikko on sinällään erilainen kun olen loppuviikosta Vammalassa ja siellä tulee jotain treenannuttua. Minun on tarkoitus "säästää" jotain treenejä kuitenkin sitä reissua varten, mutta samalla miettiä kokonaisvaltaisesti viikkoa. Kaikki lihasryhmät pitää kuitenkin käydä läpi vähintään kerran. Olen vain ajatellut asiaa siltä kannalta, että mitä tulen nyt maananataina ja tiistaina tekemään voin käytännössä ne tehdä ehkä myös toistamiseen loppuviikkosta. Siksi yritän valita sellaisia treenejä alkuviikkoon mitä haluaisin mahdollisesti tekevän vielä loppuviikosta uudestaan.

Käytännössä minulla oli lopulta kaksi vaihtoehtoa. Joko treenaisin selkätreenin tai hauistreenin sekä ojentajatreenin. Päädyin lopulta pienen mietinnän jälkeen selkätreeniin sillä haluan tehdä tällä viikolla selkätreenin toistamiseen. Vaikka maanantaina suunnittelin maanantain treeniä selkätreenin ja hauistreenin & ojentatreenin väliltä niin se ei nyt tarkoita tiistaina sitä, että tekisin hauistreenin sekä ojentatreenin. Tällä hetkellä tiistain treeniin on myös ehdolla olkapäätreeni, mutta luulen olkapäätreenin olevan keskiviikkona ohjelmistossa. Voi siis hyvin olla, että tiistain vuorossa on käsitreeni mitä en varmaan ehkä tee toistamiseen tällä viikolla.

Miksi teen osan treeneistä tällä viikolla kahteen kertaan ja osaa en? Siksi että treenit eivät riitä ihan kaikkien lihasryhmien kahteen kertaan käymiseen. Loppuviikon kun olen Vammalassa treenaamassa niin ajattelin samalla käyttää 10-kerran salikorttini umpeen. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että tulen käymään joka päivä kuntosalilla tällä viikolla. Mitään tuplatreenejä en tee vaan ihan yksi kuntosalitreeni per päivä. Mahdollisista juoksuista en mene sanomaan, mutta oletan näitä nyt tulevan sillä otan ainakin juoksuvaatteet mukaan.

Kävin lauantaina tekemässä maastavetotreenin joten tällä kertaa en treenannut alaselkää. Siitä huolimatta alaselkä tuntui ihan hyvin aktivoituvan ja tunsin treenin päätteeksi alaselässä lauantaina maastavedot. Lähinnä kulmasoutujen tekemiset käsipainolla ja tangolla  tuettuna vinopenkissä vain ottivat alaselkään minkä johdosta alaselässä alkoi tuntua. Tunne oli sitä luokkaa, että olisi luullut treenin sisältäneen alaselkäliikkeen. Maastavedosta oli vain niin vähän aikaa, että se tarvitsi vain pienen paineen tuntuman saantiin. Tämä ei missään vaiheessa haitannut mitään tekemistä eikä ollut mitenkään kipeä. Tuntui vain sinne, että olisin treenannut juuri maastavetoa.

Muutoin hain nyt hieman erilaisuutta treeniin siten, että tein taljaliikkeet ennen soutuliikkeitä. Myöskään en hakenut ihan niin puhtaasti levennysliikkeitä vaikka treeni sisälsi näitä. Yritin myöskin hakea hieman liikkeisiin variaatioita mitä en ollut käyttänyt viimeaikoina. Täten päädyin tekemään kulmasoudun tangolla tuettuna vinopenkissä sekä tein ylätaljan kapealla otteella tangolla myötäotteella kun olen tuota tehnyt nyt vastaotteella.

Selkätreeni

  • Ylätalja kapea tanko
  • Ylätalja kahva väärinpäin istuen
  • Kulmasoutu tuettuna vinopenkissä vastaote
  • Kulmasoutu käsipainoilla
  • Pullover naru

Tiistaiaamu "väliaamuna" ja illalla käsitreeniä hauiksen ja ojetajien parissa

Pidin tiistaiaamun vapaana treeneistä niinkuin siihen lopulta päädyin. Halu oli kyllä kova mennä juoksemaan, mutta ajattelin tällä kertaa kokonaiskuvaa enkä halua. Vielä muutama vuosi sitten menin halun mukaan enkä miettinyt niinkään kuin kokonaistreeniä määriä. Tuntui sille, että mitä enemmän treenaan niin sitä parempi. Kyllä se nytkin näyttää hieman tuolta, mutta nykyään tekemisessä on kyllä ideaa vaikka se ei sille vaikuttaisi. Minulla on taustalla "suunnitelma" tai ainakin idea siitä mitä teen ja mitä haen. Aikaisemmin treenasin vain kovaa ja välillä hieman kevyemmin. Nykyään tiedän paremmin mitä haluan treeniltä ja tämä on kyllä helpottanut treenaamista. Kun tietää paremmin mitä hakee treeneiltä niin mielestäni treenaaminen on helpompaa.

Tänään tuli myöskin huomattua tai oikeastaan todettua se, että kun olen käynyt tällä viikolla nyt kerran päivässä kuntosalilla niin nämä illan treenit ovat ajallisesti pidempiä. Varmaan johtuu myöskin siitä, että olen nyt kyllä hieman nostanut liikkeiden määrää. Enemmän liikkeitä on pidempi treeni ajallisesti. Näin se vain helposti ja yleisesti menee. Olen vielä pitänyt sarjamäärät "korkeina" eli en ole kuitenkaan palannut mihinkään kolme kertaa kymmenen toiston setteihin.

Tämänkertainen käsitreeni oli sinällään erikoinen, että tein hirveän määrän eri liikkeitä, mutta kuitenkin liikkeet olivat käytännössä eri variaatioita toisistaan. Jos karsii liikkeistä eri variaatiot pois niin liikemäärä on paljon pienempi. En ollut tälläistä käsitreeniä ihan suunnitellut, mutta tälläinen tästä treenistä tuli. Olin suunnitellut osittain mitä voisin tehdä, mutta toteutus oli aivan toinen. Parempi näin että tuli tehtyä vaihteeksi kaavoistakin poikkeava treeni ja liikemääräkin oli runsas.

Ojentaja- & hauistreeni

  • Ranskalainen punnerrus alavinopenkissä
  • Ranskalainen punnerrus istuen
  • Hauiskääntö z-tanko scott
  • Tuettu ojentajapunnerrus tanko
  • Ojentajapunnerrus tanko vastaote
  • Hauiskääntö ristikkäistalja
  • Yhden käden ojentajapunnerrus
  • Hauiskääntö taljassa tanko tuettuna vinopenkissä
  • Ojentajapunnerrus tuettuna naru

Hankin tuossa puolitoista viikkoa sitten Garmin HRM-Pro Plus sykevyön todella exemporeen Laatukorusta. En edes muista mistä sain idean edes alkaa katsomaan videoita Garmin HRM-Pro Plus sykevyöstä mutta parin videon jälkeen kävin Googlessa katsomassa mistä se kannattaisi ostaa? Idea sykevyöstä on kuitenkin lähtenyt liikkeelle noista minun aloittamista sykealuea 2 treeneistä ja siitä että Garmin Venu 2 rannemittaus ei ole ihan niin tarkka. Kuitenkin kun treeni perustuu sykkeeseen niin on paljon parempi saada tarkempaa tietoa kuin sinnepäin olevaa tietoa?

Olen tämän tekstin jo käytännössä kirjoittanut kun kirjoitin Garmin Venu 2 kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen. Minulla on ollut Garmin Venu 2 taas aktiivisessa käytössä parisen viikkoa aina siitä lähtien kun aloin miettimään uuden gps- / älykellon hankkmista. Kaikki tuo lähti liikkeelle siitä kun huomasin Hulluilla Päivillä olevan Apple Watch Ultra tarjouksessa. Tuostakin olen kirjoittanut pari kirjoitusta jo mutta tuolloin myös aktivoiduin käyttämään taas kerran Garmin Venu 2:sta aktiivisesti päivittäin.

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Kirjoittelin tuossa juuri kuinka kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Tuon juoksun jälkeen katsoin kyseisen juoksun tietoja ja huomasin sen asian mikä ei minua tosiaankaan yllättänyt. Lähes koko juoksulenkki meni sykealueelle 5 mutta se tosiaan ei yllätä sillä en ole juossut enää aikoihin. Myöskin vaikka olen käynyt aktiivisesti kävelemässä sekä uimassa niin nuo kaksi asiaa ovat ihan eri asia kuin juokseminen niin se ei paljoakaan auta. Uinnissa olen mennyt käytännössä sykealueella 2 ja 3 sekä kävelyssä sykealueelle 1. Kävely ja uinti on auttanut siinä mielessä että tuo juokseminen oli edes noinkin hyvä kuin ilman että olisin käynyt kävelemässä tai uimassa.