Aamulenkki vaihtui iltapäivälle ja illalla oli vuorossa selkätreeni

16.11.2016 - 12:06

Aamulla oli herätys aamulenkkiä varten, mutta kun kello sitten viimein piipitti niin siirsin herätystä eteenpäin ja jatkoin unia. Se tuli vähän refleksin omaisesti enkä miettinyt asiaa sen kummemmin muistaakseni. Aamulla kun viimein heräsin niin huomasin vielä kropassa alkuviikon treenien vaikutuksia vaikka pidikin eilen täyden välipäivän. Eli aamulenkin väliin jättäminen oli ihan hyvä asia ja aamulenkin väliin jättäminen ei tarkoittanut lenkin väliin jättämistä tältä päivää. Sillä suoritin päivän lenkille menon melkein heti töistä päästyäni kun lähden suorittamaan lenkkiä. Aamulla olisin varmaankin mennyt 5km lenkin ja nyt iltapäivällä reitin pituus oli 5.6km joten lenkkiä oli sitten hieman pidempi vaikka ei nyt 600 metrillä oikeastaan mitään väliä ole. Illalla oli taas vuorossa kuntosalitreeni joten jälleen lenkillä tarvi säästellä illan kuntosalitreeniä ajatellen. Vielä kun vuorossa oli selkätreeni niin mitään ihmeellistä lenkkiä ei oikein voinut tehdä. Aamulenkin vaihtuessa iltapäivään palautumisaika tietenkin lyheni mikä on aina huonompi asia. Siksi aamulenkki olisikin parempi, koska tällöin palautumisaikaa illan kuntosalitreeniin olisi enemmän.

[[{"fid":"303","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"284","width":"485","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Matkalla kuntosalille minulla oli taas aikaa miettiä tulevaa treeniä ja etenkin treenin aloittamista. Tiesin kyllä aloittavani maastavedolla, mutta minkälaisilla sarjoilla sekä painoilla niin se oli vielä mysteeri. Kun kävelen kuntosalille niin minulla on siinä hyvin aikaa miettiä tulevaa treeniä ja tällä kertaa mietin millain teen maastavedon. Päädyin samaan ratkaisuun kuin viikko pari sitten eli pyramiidisarjan tekemisellä, mutta tällä kertaa mietin enemmän painoja sekä toistomääriä. Eniten mietin sitä teenkö pyramiidin kolme vai neljä "tasoisena" mikä puolestaan vaikutti painoihin sekä niiden toistomääriin. Ideat lähtivät liikkeelle juuri tuon kerran tekemäni pyramiidin pohjalta joka auttoi paino & toistomäärien suunnitelmissa paljon. Olin kallistumassa pitkään kolmen tason pyramiidiin kunnes keksin hyvän neljän tason pyramiidin sekä toistomäärät. Päädyin "helppoon" ratkaisuun eli  5, 4, 3, 2, 3, 4, 5 ja painot menivät 100kg, 130kg, 150kg ja 160kg joita käytin myös viimeksi 150kg asti. Tällä kertaa tein vain yhden pyramiidisarjan mikä riitti tälle päivää hyvin.

Vaikka maastaveto meni erikoistyylillä niin tein vielä viimeisen liikkeen eli ylätaljan korotussarjana. Ajattelin aluksi tehdä ylätaljan ihan normaalina 3x20 sarjoina, mutta päädyin lopulta korotussarjaan. 5kg korotukset seitsemällä toistolla tai niin monella kuin vain meenee niin ihan loppuun saakka. Tämä tietenkin tarkoitti sitä että muutamissa viimeisissä painoissa ei tullut enään moniakaan nostoja, mutta tarkoitus olikin "nousta" niin korkealle kuin vaan saa edes yhden toiston. Tämäkin on hieman sellaista, että alussa on todella helppoa eikä sitä normaalia kestä kauaa kun jo alkaa tulemaan raskasta.

Selkätreeni

  • Maastaveto pyramiidisarja 100kg x5, 130kg x4, 150kg x3, 160kg x2 150kg x3, 130kg x4, 100kg x5
  • "Vinotalja" narulla (Lat Rope Yankers) 3x20 40kg
  • Shotgun-row istuen 3x20 40kg
  • Ylätalja 5kg korotukset 7 toistoa / niin paljon kuin menee alkaen 10kg päättyen 90kg

Eilen vaihteeksi kun kävin PTVGYM:llä treenaamassa niin ihmettelin jälleen kerran sitä samaa asiaa mitä usein pukuhuoneessa näen ja koen. Olin juuri tullut salin puolelta pukuhuoneeseen ja olin siinä ottamassa vaatteita pois ja menossa suihkuun niin parin teinin oli pakko sitten tulla viereisiin kaappeihin. Eihän siellä toisella puolella olisi ollut kuin vain tyhjiä kaappeja. Oli siis pakko tulla siihen ihan viereen kun olin riisumassa vaatteita ja menossa suihkuun?

Olen jo pidempään huomannut sen asian että kun on kuntosalilta pois viikkoja tai kuukauden verran missä normaalisti käy päivittäin niin silloin huomaa eräitä asioita todella helposti. Kun käy tietyssä paikassa aktiivisesti ja useasti niin silloin tiettyihin asioihin ja ihmisiin tottuu ja tietyistä asioista tulee rutiineita ja tottumuksia. Kun sitten tuosta arjesta tai aktiivisesti käynnistä tietyssä paikassa muuttuu harvempaan tai tulee vain taukoa niin silloin asioita vain näkee uudella silmällä. Hieman sama asia kuin söisi tiettyä ruokaa päivittäin niin hyvin nopeasti siihen tottuu eikä siitä esimerkiksi enää nauti samalla tavalla tai se vain on sitä mitä aina ennenkin. Kuitenkin kun kyseisestä ruuasta pitää taukoa ja kun sitä alkaa taas syömään niin siitä nauttii taas eri tavalla.

PTVatasen some on näköjään toiminut. Kävin nyt ensimmäiset kerrat Pitäjänmäen PTVGYM:llä loppiaisen jälkeen ja voi pojat sillä perjantai- sekä lauantai-iltana PTVGYM oli ihan täynnä teinejä. Varsinkin kun ottaa huomioon Pitäjänmäen PTVGYM:in koon niin siihen nähden aivan liikaa. En niinkään nähnyt hirveästi vanhempaa uutta väkeä mutta kyllä sieltäkin puolelta uusia naamoja oli hieman. Suhteutettuna teinejä oli varmaan se 80% kun taas lähiketjusalilla prosentit menevät toiseen suuntaan. Tämä vain kertoo ketkä katsovat PTVatasen videoita ja somea. Teinit.

Tuskaset muutamat viikot ovat nyt kuntosaleilla kun uuden vuoden lupaajat ovat löytäneet jälleen kuntosalille vajaaksi kuukaudeksi. Uusi vuosi aloitetaan morkkisella ja pahalla omalla tunnolla kun jouluna sekä uutena vuotena on tullut syötyä ja joutua aivan liikaa. Tämän johdosta paino on noussut ja kunto on laskenut. Valitettavasti olen nähnyt tämän trendin jo lähes kaksikymmentä vuotta eikä se tule tuosta yhtään muuttumaan ikinä. Aluksi siis innolla aloitetaan käymään kuntosalilla niin kuin ihan mitä tahansa muuta harrastusta kohtaan. Viikon parin päästä innostus on loppunut ja salikortista maksetaan vaikka siellä ei edes käydä.

Tein tällä viikolla kaksi erilaista penkkipunnerrus treeniä mutta kummassakin niin kuin yleensä lähes kaikissa penkki treeneissäni menen tekniikka edellä. Viikon ensimmäisessä treenissä tiistaina menin 200kg ja 205kg painoihin joilla tein kahden toiston sarjat kun taas perjantaina otin 180kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Nämä kaksi treeniä ovat eräällä tapaa sitä samaa jatkumoa mitä olen yrittänyt ylläpitää jo pidempään. Älä ala hakkaa päätä seinään.