202 toistoa hack-kyykkä kolmella variaatiolla, 90 toistoa pohkeita sekä 100 toistoa takareisiä

16.11.2016 - 12:06

Tällä viikolla oli nyt viime viikkoiseen tapaan mahdollista tehdä hack-kyykkyä joten tietenkin käytin sen hyväkseni. Viime viikolla jalkatreeni painottui hack-kyykkyyn jossa tein kolme eri variaatiota ja tämän jälkeen pohkeet vielä kunnolla, mutta sitten loppuun takareidet istuen sekä etureidet pienellä pumpilla. Tänään tarkoitus oli käytännössä sama, mutta muutamilla eroavaisuudella. Tänään tein samat hack-kyykky variaatiot kuin viimeksi, mutta käytin hieman eri painoja sekä toistomääriä. Pohkeet menivät suunnilleen samalla kaavalla kuin viimeksi eli pohkeet jalkaprässissä sekä seisosen mitkä kummatkin tein ilman sukkia. Käytännössä suurin ero tapahtui sitten treenin lopussa jossa tein pelkästään takareidet istuen sillä halusin myöskin treeniin hieman takareisille treeniä.

Tänään hack-kyykky oli erilailla raskasta kuin viime viikolla. Tänään en puuskuttanut ja tehnyt kuolemaa viime viikkoiseen tapaan. Olin tänään erilailla vain puhki vaikka välillä tuntuikin "helpolta" vaikka käytännössä tekeminen oli raskasta. Tänään tuli vain huomattua tuo sama asia minkä olen huomannut monta kertaa eri treenejä tehdessä eli se ensimmäinen kerta tai kerta tauon jälkeen on se pahin minkä jälkeen tulevat treenit ja kerrat ovat vain helpompia. Kroppa jotenkin tottuu siihen mitä on tekemässä ja miten on tekemässä. Jos vain saisi hack-kyykyn normaaliin treeniohjelmaan niin pian saisin nostettua painoja sekä toistomääriä eri variaatioissa, mutta kun en vain saa ja joudun aina aloittamaan niin sanotusti "alusta". Vaikka olen saanut nostettua kyykyssä painoja niin tällä ei ole mitään tekemistä hack-kyykkyyn mikä tarvitisi sitä omaa tekemistä aktiivisesti. No pääasia minulle on se, että pääsen nyt ainakin joskus tekemään hack-kyykkyä eikä tämä liike jää ihan tekemättömäksi.

Ehkä tämän päivän hack-kyykyissä verrattuna viime viikkoisiin suurin ero oli viimeisen variaation eli alhaalta keskellä, ylhäältä keskelle ja vielä normaaleita. Tänään Peltzi oli koko ajan varmistamassa tekemisiä ihan varmuuden vuoksi ja siinä samalla käskin sanomaan ihan suoraan jos jätämä jonkin tyylin liian vajaaksi tai yli. Alhaalta ylös meni ihan normaalisti kuten viime viikollakin, mutta ylhäältä keskelle heti ensimmäisen toiston aikana kuulin alemmaksi. Tämän jälkeen kun aloin viemään liikerataa alemmaksi ylhäältä keskelle tyylillä niin tajusin tehneen viime viikolla "vajanaisia" keskelle vientejä. Silloin ketään ei ollut katsomassa toistoja joten vedin vain tuntuman mukaan mitä etureisissä tuntui, mutta tämän päivän toistojen jälkeen tiesin viime viikkoisten toistojen olleen vajaita. Tästä vain jälleen huomasi, että jonkun pitäisi olla katsomassa liikerataa tai sitten saada se kuvatuksi videolle jotta näkee omin silmin liikeradan minkä voi sitten korjata ennen seuraavaa sarjaa.

Pohkeiden tekemistä jatkoin kuten viimeksikin eli sukkasilteni. Tällä tavalla yritin hakea pohkeiden tekemiseen enemmän loppuvenytystä mitä kengät saattavat haitata. Pohkeiden tekemisessä kengät ovatkin tärkeä veline ja sellainen asia mikä vaikuttaa saako pohkeisiin edes tuntumaa. Huonoilla eli liian jäykillä kengillä ei pysty tekemään pohkeita sillä jäykät kengät eivät vain taivu ja tällöin pohkeeseen ei saa tarvittavaa venytystä. "Jousipyssyt" eli hirveän venyvät kengät ovat taas pohkeiden tekemiseen hyvät jolloin liikkeeseen saa venytystä, mutta yleisesti tälläiset kengät saattavat olla huonot kuntosalilla tai ainakin liikkeissä joissa tarvitaan pitoa ja jäykkyyttä. Tämän takia kannattaakin katsoa ja miettiä salikengän ostohetkellä, että millaiseen käyttöön kengät tulevat ja millaiseen treeniin niitä on hakemassa. Esimerkiksi viime salikenkäni olivat paljon jäykemmät kuin nykyiset ja eritoten huomasin kenkien eron pohkeiden tekemisessä. Nykyisillä kengilläni sain paljon paremman venytyksyn pohkeissa ja pohkeiden tekeminen oli ja on muutenkin parempaa. En ehkä suosittele itse suosittele tekemään pohkeita pelkillä sukilla sillä riippuen tekotavasta eli liikkeestä niin jalkoihin kohdistuu kuitenin suhteellisen paljon rasitusta. Tietenkin painot vaikuttavat tähän kokonaan ja sukilla tehtynä liikkeisiin pitää laittaa pienemmät painot kuin kengillä tehtynä. Ainakaan minulla jalat eivät kestäisi sitä rasitusta pelkillä sukilla niillä painoilla millä teen kengät jalasssa.

Tänään päätin jalkatreenin takareisiin. Aluksi mietin bulgarialaisen askelkyykyn tekemistä, mutta minun jalkani olivat jo siinä kunnossa etten uskaltanut alkaa tekemään kyseistä liikettä. Tämän johdosta helpoin ratkaisu oli tehdä takareidet istuen laitteessa. Kun jalkani olivat jo muutenkin väsyneet niin päätin tehdä vain pienemmillä painoilla niin paljon toistoja kun vain mahdollista. En tehnyt kuitenkaan mitään ihan loppuun asti eli failurea vaan päädyin ihan viisi kertaa kaksikymentä settiin. Tämä oli ihan tarpeeksi raskasta ja ihan hyvä lopetusliike tämän päivän jalkatreeniin. Aluksi 202 toistoa hack-kyykkä mitä seurasi 90 toistoa pohkeita ja päätökseksi 100 toistoa takareisiä. Tämän päivän jalkatreeniin tuli siis ihan hyvä määrä toistoja eli noin 400 toistoa mikä ei ole kyllä lähelläkään ennätystä, mutta on ainakin normaalin jalkatreenin toistomäärän yli. En tiedä eikä oikein kiinnosta suuremmin mikä on edes jalkapäivän toistomäärän suurin summa, mutta olettaisin sen olevan jotain 500 - 600 toiston väliltä eli varmaan viime vuoden puolelta jolloin tein treenit kahdenkymmenen toiston sarjoilla.   

Jalkatreeni

  • Hack-kyykky 25kg x10, 50kg x10, 75kg x10, 100kg x10, 120kg 3x5, 100kg x10, 75kg x10, 50kg x10
  • Hack-kyykky 3x40kg nopeasti ylös / hitaasti alas x5 + hitaasti alas / nopeasti ylös x5 + hitaasti alas / hitaasti ylös x5
  • Hack-kyykky 3x40kg alhaalta keskelle x8 + ylhäälstä keskelle x8 + normaaleita x8
  • Pohkeet jalkaprässi 80kg x10, 120kg 4x10
  • Pohkeet seisten 120kg 4x10
  • Takareidet istuen 100pounds (45,4kg) 5x20

Normaaliin tapaan minulla on nyt kesäloma taas heinäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin niin laitoin lähisalin jäsenyyden jäädytykseen osan ajasta. Tällä kertaa valinta osui kesäloman alkupuoliskolle kun viime vuonna laitoin jäädytyksen jälkimmäiselle puoliskolle. Näin ollen jäädytys on nyt päällä kun loma on alkamassa kun taas viime vuonna jäädytys oli päällä kun palasin lomilta. Viime vuonna kävin lähisalilla aina siihen saakka kunnes lähdin lomille minkä jälkeen lomilta palattua kävin treenaamassa PTVGYM:llä. Nyt tein vaihtelun vuoksi päin vastoin ja olen nyt käynyt ennen lomaani treenaamassa PTVGYM:llä ja loman jälkeen pääsen sitten suoraan "arkeen".

Eilen minulle tuli vastaan Instagramissa jonkun suomalaisen pt:n Akin video koskien onko penkkipunnerrus hyvä liike rintalihasten kasvuun? Siinä käytiin läpi asioita penkkipunnerruksesta negatiivisessa muodossa niin hän ei tykkää penkkipunnerruksesta. Kutsutaan Akia nyt "Aki the PT" kun en sukunimeä muista niin hän kertoi alkuun rintalihasten säikeistä ja kuinka ne menevät ylhäältä alas, alhaalta ylös ja vielä poikittain ja penkkipunnerrus ei osu näihin kaikkiin säikeisiin. Tämän jälkeen hän keskittyi siihen kuinka olkapäät menevät rikki penkkipunnerruksessa ja kuinka käsipainopenkki tai peck-deck olisivat parempia liikkeitä.

Yllätin itseni tämän viikon keskiviikkona sekä torstaina siinä mielessä että tein viikon ensimmäisessä kyykky treenissä kyykkyä ilman vyötä ja tämän jälkeen torstaina viikon toisessa maastaveto treenissä maastavedon ilman vyötä. En edes muista koska viimeksi olen tehnyt kyykkyä ilman vyötä? Yhdessä vaiheessa aloitin aina kyykky treenin ilman vyötä ja kun pääsin yli 100kg painoihin niin otin vyön käyttöön. Näistä ajoista on todella kauan ja tuolloin kyykkyni ei ollut teknisesti ja painollisesti sitä tasoa mitä se on tällä hetkellä. Muistan että tein tuossa lähisalilla joskus mutta siitäkin on jo aikaa niin kyykkyä sukkasilleen ilman vyötä jostain kumman syystä. Muutoin en ole pahemmin kyykkyä tehnyt ilman vyötä.

Eilen lauantaina poikkesin Turun PTVGYM:in kautta kun palasin kotiin. Tämä oli nyt toinen kerta ikinä ja ensimmäinen jalkatreeni Turun PTVGYM:llä. Ensimmäisen kerran kävin Turun PTVGYM:llä pari vuotta sitten jolloin tein maastaveto & selkätreenin. Tuolloin minulle jäi hyvä muistikuva Turun PTGYM:stä mutta miten asian laita oli nyt toisella kerralla? Kuitenkin viime kerrasta oli pari vuotta aikaa niin mielipiteet ja kokemukset ovat muuttuneet kun olen käynyt tällä välin Tampereen PTVGYM:llä, Roihupellon PTVGYM:llä sekä Vantaan Loaded:lla tällä välin. 

Pitihän nyt Tampereen Loaded:lla käydä kun olen Vammalassa käymässä ja minulla on muutama kerta 10-kerran kortista jäljellä. Olin jo tätä aikaisemmin käynyt kaksi treeniä tekemässä Tampereella mutta päätin käydä vaihteeksi Tampereen PTVGYM:llä. Kun tulin Vammalaan niin ajattelin tulla Tampereen PTVGYM:in kautta kun se on paremmin siitä matkan varrella ja siistin ajassa sen vartin? Seuraavalla kerralla kun lähdin Tampereelle treenaamaan juhannus lauantaina niin ajattelin käydä myöskin Tampereen PTVGYM:llä ihan vain vaihtelun vuoksi.