Rage Steamin kesäalesta 2,5€ hintaan on tutustumisen arvoinen peli

24.06.2018 - 08:54

Tulin ostaneeksi Rage pelin PC:lle Steam:stä E3-messujen aikaan kun Bethesda julkaisi Rage 2 pelin. Olen joskus nähnyt Rage nimen jollain listoilla mutta ennen E3-messuja en ollut nähnyt yhtään kuvaa tai videota pelistä niin olin vain jättänyt kyseisen pelin huomioimatta. Kuitenkin Rage 2 pelin julkaisutraileri näytti mielenkiintoiselta että aloin tutkimaan alkuperäisen Rage gameplay videoita sekä hieman arvosteluita. Samalla näin sattumoisin, että Rage oli kyseiselle hetkellä Steam:ssä tarjouksessa 3,29€ hintaan minkä johdosta ostin pelin. Tähän asiaan oli kaksi syytä. Ensinnäkin hinta ja toisekseen se, että pelin ollessa noin kahdeksan vuotta vanha niin se myöskin toimisi vanhalla Asus peliläppärillä ihan hyvin mitä voisin näin ollen pelata tulevalla kesälomallakin.

Tänä viikonloppuna aloin sitten viimein pelaamaan Rage peliä ja kolmen - neljän tunnin pelaamisen jälkeen voin sanoa että peli on ollut viihdyttävä. Pelissä tuntuu olevan omat pienet ongelmansa ja buginsa mutta kun ottaa ne huomioon ja ajattelee pelin hintaa mikä osto hetkellä oli 3,29€ niin ei se siinä hirveästi tunnu. Peli tuo hirveästi mieleen Mad Max elokuvat sillä Rage pelin maailma on kuin kopio Mad Max elokuvista. Ajelet erämaassa autolla tekemään erilaisia pienempiä tai suurempia tehtäviä ja paikoitellen erilaisia vihollisia hyökkää kimppuun jolloin sinulla on kaksi mahdollisuutta. Ajaa karkuun tai tuhota hyökkääjän kulkuneuvo. Yleisellä tasolla ajaminen on toteutettu ihan ok, mutta mitään ihmeellisyyksiä on turha odottaa.

Ainakin näin pelin alkuun juoni menee siten, että teet erilaisia pieniä tai suurempia palveluksia eri ihmisille jotka antavat sinulle erilaisia palkintoja tai asioita joilla pääset pelissä eteenpäin. Yksinkertaisuudessaan tarvitset jotain ja joku voi auttaa sinua, mutta auttaakseen hän tarvitsee jotain jostain minkä haet. Kun olet suorittanut tämän tehtävän niin saat palkinnoksi tarvittavan asian mikä auttaa sinua pääsemään eteenpäin pelissä. Juoneen liittyvien tehtävien lisäksi pelissä voi tehdä erilaisia sivutehtäviä joihin kuuluu autokisoja sekä muutoinkin autolla tehtäviä sivutehtäviä. Näin ollen pelissä päivitetään hahmon lisäksi myöskin autoja mikä hoituu juurikin autokisoja ajamalla.

Rage 2,5€ Steam Summer sale:sta

https://store.steampowered.com/app/9200/RAGE/

Rage pelin arvosteluja

https://www.gamereactor.fi/arviot/82308/Rage/

https://www.pelaajalehti.com/arvostelut/rage

https://muropaketti.com/pelit/peliarvostelut/rage-pc-ps3-xbox-360/

https://www.v2.fi/arvostelut/pelit/794/Rage/

https://www.pcgamer.com/rage-review/

https://kotaku.com/rage-was-actually-pretty-damn-good-1715468608

http://www.trustedreviews.com/reviews/rage

Toukokuun 22. päivä Nintendo Switch:lle ilmestyy Mega Man Legacy Collection 1 + 2 jotka sisältävät kaikki Mega Man peli 1 - 10. Mega Man Legacy Collection 1 pitää sisällään 15€(?) hintaan Mega man 1 - 6 ja Mega Man Legacy Collection 2 pitää sisällään 20€(?) hintaan 7 - 10. Mahdollinen fyysinen julkaisu saattaa tulla myös myyntiin mikä pitää sisällään fyysisen Mega Man Legacy Collection 1 ja digitaalisen koodin Mega Man Legacy Collection 2 joten kannattaa

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten viime perjantaina julkaistusta Bayonetta 1 & 2 Nintendo Switch:lle. Siinä otin kantaa myös siihen, että mitä kannattaa ottaa huomioon jos ostaa Bayonetta 1 & 2 fyysisenä. Kannattaako Bayonetta 1 & 2 ostaa fyysisenä vai digitaalisena? Bayonetta 1 on kummassakin tapauksessa digitaalinen lataus eli vain Bayonetta 2 saa fyysisenä. Digitaalisena ostettaessa molemmat pelit ovat ostettavissa erikseen eli ostohetkellä ei tarvitse

Sunnuntaina tapahtui paluu Iracingin pariin hieman yli vuoden tauon jälkeen. Minulla on ollut tarkoitus tehdä paluu Iracingiin jo pidemmän aikaa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi ennen kuin nyt viikonloppuna. Black Fridaysta olisi saanut kyllä vuoden lisenssin tarjouksesta, mutta tällöin en vain nähnyt olevan hyvä aika tehdä paluuta sillä Iracing on sellainen peli mikä vaatii aikaa ja vaivaa jos siitä haluaa saada jotain muutakin irti kuin raivoa ja huutoa

Helmikuun puolessa välissä Nintendo Switch:lle ilmestyy mielestäni Nintendo Switch:n 2018 vuoden yksi parhaimmista ja odotetuimmista peleistä Bayonetta 1 & 2. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy sarjan uusin osa Bayonetta 3 joten nyt on hyvä aika tutustua Bayonetta peleihin. Aikoinani ostin Xbox 360:lle Bayonetta 1 ja varmaan vielä ennakkotilauksena kun "jouduin" pienen hypen pauhoihin, mutta se ei ollut pahasta. Tykkäsin todella paljon pelistä mutta taisin jäädä

WWE 2K18 on tai oli yksi peli mitä hieman odotin jopa Nintendo Switch:lle. Pitkästä aikaa mahdollisuus hankkia WWE-peli ja vielä sellainen minkä voi ottaa mukaan. Kuitenkin ensimmäiset reaktiot ovat olleet suoraan sitä mieltä, että vältä WWE 2K18 Nintendo Switch versio. Näin ainakin itse tulen tekemään, mutta jään kuitenkin odottamaan ja katsomaan sitä, että julkaistaanko pelille korjaavaa päivitystä. Tuskin ainakaan ihan heti ja kun myyntiluvut tulevat olemaan heikkoja niin ei varmaan koskaan. Samalla tämä voi olla ensimmäinen ja viimeinen WWE 2K peli Nintendo Switch:lle?