Pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä ensimmäistä kertaa

02.09.2017 - 16:00

Tällä viikolla tuli tehtyä oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä pari "kovaa" penkkitreeniä viikon sisällä. Olen kyllä vuosien aikana treenannut kaksi kertaa viikon sisällä rintaa tyyliin tuplatreeniviikkoina, mutta en ole oikein treenannut penkkiä kunnolla paria kertaa viikon sisään. Kun olen tehnyt useamman rintatreenin viikon sisällä niin ne eivät ole sisältäneet samanlaisia painoja penkissä. Tuplatreeniviikkoina toinen rintatreeneistä on ollut aamutreeni jolloin yleensä en ole tehnyt penkkiä suurilla painoilla jos edes olen tehnyt penkkiä ja toinen treeneistä on ollut iltatreeni jolloin olen tehnyt penkkiä suuremmilla painoilla jos olen edes tehnyt penkkiä.

Tiistaina vuorossa oli ihan normaali rintatreeni jolloin kokeilin hankkimaani Slingshotia ensimmäistä kertaa. Tällöin tein viisi sarjaa 160kg painoilla saadessani jokaisella sarjalla vähintään viisi toistoa. Perjantaina vuorossa piti olla käsitreeni, mutta jo keskiviikkona aloin miettimään toisen rintatreenin tekemistä viikolle. Tällöin olisin siirtänyt käsitreenin mahdollisesti sunnuntaille, mutta päädyinkin tekemään perjantaina rinta- & käsitreenin. Päädyin tämänkaltaiseen ratkaisuun sillä en tällä hetkellä priorisoi yhtään käsiä ja käsitreeni on muutoinkin se treeni minkä jätän väliin jos joku treeni pitää jättää väliin.

Perjantaina tuli siis tehtyä rinta- & käsitreeni jossa rinta oli penkin takia päälihasryhmä ja kädet tuli tehtyä hieman miten ne tuli tehtyä. Muutoinkin olen nyt viimeviikkoina treenannut kädet suorilla sarjoilla pitkästä aikaa jättäen supersarjat tai giant-sarjat väliin. Olen saanut suorista sarjoista huolimatta tehtyä hyvät käsitreenit ja ne ovat menneet hyvin perille kun yhteen aikaan tuntui sille, että minun oli lähes pakko tehdä supersarjoja.

Varmaan Slingshotin takia halusin kokeilla tehdä taas penkkiä sillä tiistaina penkki meni niin hyvin. Tällä kertaa nostin painot 170kg jolla sain tehtyä viiden ja neljän toiston sarjan mitä seurasi vielä 160kg painoilla seitsemän toiston sarja. Tekeminen jäi tällä kertaa tuohon, mutta toisaalta tällä kertaa lämmittelin paljon enemmän sillä nostin painoja pikkuhiljaa. Aloitin 60kg painoilla minkä jälkeen nostin painot 100kg minkä jälkeen tein 120kg, 140kg ja 160kg painoilla viiden toiston sarjoja.

Se että jaksoin tehdä 170kg painoilla viiden ja neljän toiston sarjat yllätti minut mutta samalla olin hieman pettynyt. Yllätyin siksi, että minulla oli kuitenkin tiistain rintatreeni pohjilla, mutta toisaalta petyin koska en saanut edes kahta viiden toiston sarjaa 170kg painoilla. Toisaalta 170kg viiden ja neljän toiston jälkeen jaksoin tehdä vielä 160kg painoilla seitsemän toistoa oli positiivinen asia sillä en mennyt ihan puhki kuitenkaan 170kg toisen sarjan jälkeen vaikka toistomäärä tippuikin.

Tämä oli nyt toinen treeni kun käytin penkissä Slingshotia ja tämä vain näytti itselleni Slingshotin hyödyn oikeasti. Kaksi penkkitreeniä nyt takana ja molemmat ovat onnistuneet hyvin vaikka itse aina haluaisi ne menevän paremmin. Molemmissa treeneissä olen saanut tehtyä sellaisia sarjoja joita en kyllä saisi mitenkään tehtyä ilman pakkotoistoja joten Slingshot toimii. Suosittelen kokeilemaan Slingshotia jos haluaa parantaa penkkiä mutta kunhan ei odota kuitenkaan mitään ihmeellisiä parannuksia heti.

Vuoden vaihteesta lähtien olen treenannut ihan eri tavalla kuin viimeiset 2 - 3 vuotta? Olen hieman liikaa kangistunut siihen samaan eli hakannut päätä seinään isoilla painoilla kun olen halunnut saada nostettua penkin, kyykyn ja maastavedon maksimi painoja ylös. Tästä johtuen olen sortunut hieman liikaa samaan kaavaan ainakin kyykyn ja maastavedon osalta mutta osannut tehdä järkevämmin penkin kanssa. Näin ehkä kun penkki on suhteessa paras ja en ole siinä enää

Jouluna sekä tammikuun alussa tuli syötyä enemmän tai vähemmän ohi kaikenlaista ja varsinkin suklaata. Kävin kyllä aktiivisesti kuntosalilla, kävelemässä sekä laskettelemassa mutta en ihan niin aktiivisesti mitä olin. Joulukuun aikana vähensin lenkkien tekemisen kahdesta yhteen ja oli jopa päiviä jolloin en tainnut käydä kertaakaan. Kuntosalilla tuli käytyä ihan normaalisti paitsi vajaan parin viikon aikana kun olivat kiinni. Kuitenkin tuona aikana kävin

Korona päätöksissä ei ole mitään järkeä tai siis oikeastaan mitään logiikkaa eli punaista lankaa. Mutta joo kuntosaleilla oli jo ennen joulua vähän treenaajia eikä tuon pakollisen tauon jälkeen mitään ryysiksiä olle tullut kun edes viime vuonnakaan ei tullut tammikuun normaalia ryysistä. Oikeastaan vuosi vuodelta tammikuun ryysikset ovat vain pienentyneet sillä into kuntosalia kohtaan on laskenut vuosi vuodelta. Mitähän järkeä oli laittaa kuntosaleja kiinni 2

Eilen sunnuntaina tulin käyneeksi ensimmäistä kertaa ikinä PTVGYM:llä kun kävin PTVGYM Pitäjänmäellä. Minun oli tarkoitus käydä kesällä PTVGYM Turussa mutta se ei ollut vielä silloin auki vaikka olin siinä uskolla, että sen piti olla. Ilmeisesti alkuperäinen suunnitelma oli viivästynyt tai jotain. PTVGYM Turkua aikaisemmin olisin käynyt PTVGYM Seinäjoella jos minulla olisi ollut enemmän aikaa mutta tuolloin minulla ei ollut aikaa käydä treenaamassa Seinäjoella

Yksi ärsyttävimmistä asioista kuntosalilla on se että sunnuntaijampat, teinit ja wanabe tyypit eivät saa laitettua painoja ja välineitä takaisin mistä ne on otettu. Tätä asiaa olen huomannut vain pääkaupunkiseudun saleilla ja muualla Suomessa vastaavaa ei oikein näy tai ei läheskään niin paljoa. Minut on aikoinaan opetettu ja olen opettanut itseni viemään painot ja välineet samaan paikkaan mistä ne otin tai ainakin tyhjentämään laitteet ja paikan missä olen