Nintendo Spotlight E3 2017 - Uusia julkaisuja Nintendo Switch:lle

15.06.2017 - 12:29

Viikonloppuna ja alkuviikosta on tullut katsottua ensimmäistä kertaa ikinä E3-messuja suorina lähetyksiä. Aikaisemmin on tullut vain luettua artikkeleita mitä uusia pelejä tai konsoleita on julkaistu E3-messuilla, mutta tänä vuonna jostain kumman syystä katselin Youtubesta streamejä. Oikeastaan kaikki alkoi lauantai-iltana kun iPadin Youtube antoi minulle ilmoituksen, että seuraamani henkilö aloitti live-lähetyksen EA:n E3-tapahtumasta. Jostain syystä sitten aukaisin tuon ja pidin sitä taustalla kun tein muuta. Tuo EA:n esitys oli kehno enkä oikeastaan pitänyt siitä yhtään mutta siitä huolimatta jatkoin seuraavana päivänä Microsoftin vastaavan katsomista. Lähinnä katsoin Microsoftin tapahtuman uuden konsolin takia eli Xbox One X:n mutta eipä se mitään kummallista herättänyt sillä konsolin tiedot olivat hyvin tiedossa jo ennen julkistamista ja ainoa asia mitä ei tiedetty oli hinta. Seuraavana päivänä oli sitten Ubisoftin tapahtuma minkä katselin ja illalla tai joskus yöllä Sonyn mitä en katsonut. Tiistaina olikin sitten se mitä odotin eli Nintendon Spotlight E3 2017.

Kun on taas hieman herännyt pelaamiseen Nintendo Switch:n hankinnan jälkeen niin minua kiinnosti tietää mitä pelejä on vielä odotettavissa tänä vuonna. En odottanut mitään ihmeitä joten itse en voinut myöskään pettyä pahemmin. Aikailla siellä tuli niitä pelejä joita jotkut olivat ennakoineet ja vastaavasti myöskin niitä joita oli huhuttu ei tullut. Suurimmat julkaisut olivat omasta mielestäni vuodelle 2018 ilmestyvät Medroid Prime 4 sekä Pokemon rpg-peli. Medroid-peli sarja on vain yksinkertaisesti loistava ja odotettu ja Pokemon yksinkertaisesti myy konsoleita. En niinkään itse odota Pokemon peliä, että tulisin sen ostamaan mutta saa nyt nähdä. Kuitenkin on aina yleisesti parempi mitä enemmän Nintendo Switch tulee myymään niin sen enemmän pelejä se tulee saamaan ja siksi odotan Pokemon peliä.

Nintendo Spotlight E3 2017 - Gameplay videoita

Splatoon 2 - Salmon Run Demonstration

Super Mario Odyssey

Mario + Rabbids Kingdom Battle - Demonstration

Yoshi

Pokkén Tournament DX

Xenoblade Chronicles 2

Fire Emblem Warriors

Nintendo julkaisi tänään Super Mario Bros 35th Anniversary Nintendo Direct 2020 tapahtuman suurin asia itselleni oli Super Mario 64 julkaiseminen Nintendo Switch:lle. Olen jo viikkojen ajan kuullut eri tubettajilta huhuja Super Mario Bros 35th Anniversary Nintendo Direct tapahtumasta mutta siitä vain ei kuulunut mitään. Myöskin samaan aikaan huhut olivat, että tapahtumassa julkaistaisiin Super Mario 64, Sunshine ja Galaxy pelit Nintendo Switchille. Näistä

Ei olekkaan tullut kirjoiteltua pelaamisesta ja Nintendo Switch asioista pitkään aikaan. Tämä osittain johtuu siitä, etten ole hirveästi pelannut Nintendo Switch:llä sitten viime kesäloman. Joululomalla sekä nyt pari kolme viikkoa sitten talvilomalla minulla oli Nintendo Switch mukana reissussa ja sillä tulikin pelattua. Olen lähinnä nyt keskittynyt pelaamaan pc:llä kesäloman jälkeen mikä on karsinut Nintendo Switch peluuta. Tietenkin aina silloin tällöin olen

Astral Chain on nyt julkaistu tai julkaistaan tänään ja sen vuoksi minulle on nyt alkanut ilmestymään Astral Chain arvioita Youtubessa sekä muualla. Aikoinaan kun Astral Chainia näytettiin ensimmäistä kertaa Nintendo Direct:ssä ennen E3:sta niin tämä peli meni hankinta listalle. Tämän jälkeen E3:ssa nähtiin pelistä hieman enemmän minkä jälkeen pelistä julkaistiin jopa kymmenen minuutin esittelyvideo. Minulle tämä peli meni hankinta listalle heti

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order julkaistiin viime perjantaina Nintendo Switch:lle ja se on saanut kauttaaltaan positiivista palautetta. Tietenkin Nintendo Switch:n rajoitteet ovat tulleet vastaan tehoissa ja varsinkin handheld-tilassa. Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order kärsii varsinkin käsikonsoli-tilassa grafiikan alentumisesta, frameratesta sekä pelin kuvakulmista. Dock-tilassa peli kärsii myöskin frameratesta jossakin tapauksissa mutta

Viime viikolla Nintendo julkaisu uuden käsikonsolin Nintendo Switch Liten pienen videon kera ja tällä kertaa normaalin Nintendo Switch:n päivitys ilmoitus tuli vain ilmoituksena vailla sen suurempaa mainostamista. Nykyisen Nintendo Switch:n akun kesto on noin 2.5 - 6.5 tunnin välissä ja päivitetyn version akun kesto on 4.5 - 9 tunnin välissä. Käytännössä ero on lähes puolet kun esimerkiksi The Legend of Zelda: Breath of the Wild:ssa akun kesto on noin kolme