Mario Kart 8 Deluxe todella hauska peli ja varsinkin moninpelinä

27.04.2017 - 23:50

Mario Kart 8 Deluxe julkaistaan perjantaina 28.4, mutta itse sain oman kappaleeni "jo" torstaina eli päivää ennen. Tämä oli vain hyvä sillä nyt ainakin tiesin saavani pelin viikonlopuksi ja vapuksi. Ellei nyt tulevana viikonloppuna oli muuta tekemistä niin ainakin Mario Kart 8 Deluxe voi pelata. Sen mitä olen tässä ehtinyt pelaamaan Mario Kart 8 Deluxe niin voin sanoa, että peli on todella hauska ja mukava. Oikeastaan itselleni muistui nuoruuden ajat mieleen jolloin tuli hakattua Mario Kart 64:sta Nintendo 64:lla.

Nyt pääsin jo kokeilemaan jaetun ruudun moninpeliä ja täytyy kyllä sanoa, että peli pääsee moninpelissä varsinaiseen elementtiinsä. Hauska peli muuttuu vieläkin hauskemmaksi ja paremmaksi kun kanssa kilpailijat ovat ihmisiä tai ainakin osa on ihmisiä. Ihmisvastustajat kun ovat vain vaikeampia kuin tietokone sekä kilpailuista tulee paljon tasaisempia ja kiinnostavampia. Aikoinaan juurikin Nintendo 64:lla tuli pelattua todella paljon Mario Kart 64:sta juurikin jaetun ruudun moninpeliä joko kahden ja neljän pelaajan.

Omasta mielestäni peli toimii paremmin "handheld-tilassa" kuin esimerkiksi The Legend of Zelda: Breath of the WildTämän saman huomasin myöskin Splatoon 2 Testfire viikonloppuna jolloin pelaaminen handheld-tilassa vaikutti jopa helpommalta tavalta pelata peliä kuin tv-tilassa. Omasta mielestäni juurikin enemmän "arcade", nopea tempoisempi ja "yksinkertaisempi" peli toimii vain paremmin handheld-tilassa. Kyllä Zeldan pelaaminen onnistuu handheld-tilassa mutta Mario Kart 8 Deluxe toimii vain paremmin. Vähemmän toimintoja ja yksinkertaisempi pelimekanismi sekä peli mikä ei tarvitse suurempaa näyttöä vain vaikuttavat asiaan. The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelin avoin maailma sekä taistelumekanismi vain ovat helpommin pelattavissa Nintendo Switch Pro Controller ohjaimella

 

#mariokart8deluxe #nintendoswitch #gaming #mariokart #nintendo

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Jos omistaa Nintendo Switch:n tai on hankkimassa sitä niin Mario Kart 8 Deluxe on pakko-ostos. Molemmat Nintendon julkaisemat pelit mitä Nintendo Switch:lle on julkaistu ovat pakko-ostoksia. Niin The Legend of Zelda: Breath of the Wild kuin Mario Kart 8 Deluxe ovat pelejä jotka myyvät konsoleita ja tämän jälkeen vain odottaa tulevia Nintendon julkaisuja kuten Splatoon 2, Arms sekä Super Mario Odyssey

 

Nyt on mennyt pari viikkoa siitä kun Nintendo Switch on julkaistu. Nyt on mennyt samalla pari viikkoa siitä kun minun ennakko tilaamani Nintendo Switch Deluxe Travel Case piti lähteä alunperin Nintendo Switch julkaisupäivänä. Nintendo Switch Deluxe Travel Case julkaisu päivä vaihtui pariin kertaan kunnes tänään tuli Cdon:lta viesti, että tuote on myöhästynyt eikä tietoa saatavuudesta ole. Samalla nyt on kymmenen arkipäivää siitä hetkestä kun tilasin Puolenkuun

Tällä hetkellä myöskin myyntilukujen perusteella Nintendo Switch on yhtä kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wild sillä 89% Nintendo Switchin ostajista on myöskin ostanut The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelin. Itse odotin jotain tuollaista lukua mutta onhan tuo ihan älytön. Nintendo Switch on myynyt ensimmäisien päivien aikana epävirallisten lukujen mukaan 1.5 miljoonaa joista 1.32 miljoonaa on ostanut The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelin

Muistan täälläkin vielä, että Nintendo Switch Splatoon 2 Testfire beta järjestetään parin viikon päästä 24.3 - 26.3 viikonloppuna. 24.3 - 26.3 aikana on siis mahdollista testata Splatoon 2 peliä ilmaiseksi ennalta määrätyn ajan. Nintendo järjestää yhteensä kuusi tunnin mittaista sessiota jolloin voi pelata Splatoon 2 peliä. Mielestäni aika ihmeellistä, että pelisessiot kestävät vain yhteensä tunnin verran mutta itse otan tämän kyllä vastaan sillä tämä on aivan

Täytyy sanoa, että Nintendo Switch on juuri sellainen konsoli kuin oletin sen olevan. Nintendo Switch:ssä on omat hyvät puolensa alkaen olemalla hybrid laite sekä myöskin huonot puolensa kuten tehot. Jos unohdetaan pelit hetkeksi pois laskuista niin nämä kaksi asiaa on juurikin ne asiat jotka puoltavat Nintendo Switch:in puolesta sekä ovat Nintendo Switch:iä vastaan. En ole lukenut tai katsonut Youtubesta oikeastaan yhtään Nitendo Switch laite arvostelua, mutta

Nintendo Switch:lle alkaa pikkuhiljaa tulemaan erilaisia ja eri valmistajien suojakoteloita. Vielä silloin kun itse laitoin suojakoteloa tilaukseen niin vaihtoehtoja ei ollut vielä niinkään paljoa mitä tällä hetkellä. Sinällään olisin voinut näköjään laittaa suojakotelon tilaukseen myöhemmin sillä suojakotelon julkaisupäivä on siirtynyt jo kolme kertaa. Minulla oli muutama vaihtoehto ja sitten näin ensimmäisen videon Nintendo Switch Deluxe Travel Case