Ison Omenan uusi Finnkino vaikuttaa erittäin hyvältä elokuvateatterilta varsinkin jalkatilan puolesta

24.04.2017 - 23:33

Vuosi sitten Iso Omena laajeni laajennusosa ykkösellä. Tuolloin minulle ei sinne mitään ihmeellistä tullut vaan olen odottanut viime torstaina avattua laajennus kakkosta. Oikeastaan ennen viimeviikon torstaita Isossa Omenassa ei ole ollut minulle oikein mitään muuta kuin Citymarket ja  "osittain" Finnkino sekä Posti. Käytännössä olen siis käynyt Isossa Omenassa vuosia vain kaupassa. Yhdessä vaiheessa hain paketit Ison Omenan Postista mutta nykyään tuo tapahtuu lähi R-kioskilta. Mitä sitten vanhaan Finnkinoon tulee niin kävin siellä muutamia kertoja mutta elokuvateatterin salit olivat itselleni huonot. Onneksi kaikki tämä on nyt muuttunut laajennusosa kakkosen johdosta uudella Finnkinolla ja uusilla ruokapaikoilla mitä ei oikeastaan ennen laajennusosa kakkosta ollut.

Kävin viime viikonloppuna katsomassa The Fate of the Furious Ison Omenan Scape-salissa sekä Free Fire elokuvan sali 4:ssa. Tämän johdosta pääsin kokeilemaan Tennispalatsin Scapen eron Ison Omenaan verrattuna sekä pääsin katsastamaan normaalin salin. Täytyy kyllä sanoa, että en nopeasti huomannut juurikaan mitään eroa Scape-salien välillä. Jos nyt sanoisin huomanneen eron niin luulisin sen enemmän johtuvan uudemmasta salista eli uutuuden viehätyksestä. Ison Omenan Scape-sali vaikutti hieman paremmalta mutta vaikea tuota oli huomata.

Finnkino Iso omena

Näin kahden elokuvan ja kahden eri salin jälkeen täytyy kyllä sanoa, että Ison Omenan Finnkino on hyvä elokuvateatteri. Nyt ei tarvitse enään lähteä Tennispalatsiin katsomaan elokuvaa vaan Iso Omena on paljon lähempänä. Isoon Omenaan itselläni on helppo mennä autolla. Vielä kun ilmaista parkkiaikaa saa Iso Omena äppsin ansiosta yhteensä neljä tuntia niin elokuvan sillä pystyy hyvin käymään katsomassa. Myöskin kun yleensä suosin hieman myöhempiä aikoja elokuvien suhteen eli ilta kahdeksasta eteenpäin niin parkkipaikka on lähes autio. Ainakin näin perjantai - sunnuntai välillä.

Mitä itse saleihin tulee niin uusi on aina uusi minkä johdosta ainakin vaikuttaa, että salissa kuin salissa on jalkatilaa. Scape-salissa oli paljon jalkatilaa eikä sali 4 ollut kovinkaan ahdas. Ainakin itselleni vanha Ison Omenan Finnkino sekä osa Tennispalatsin sekä Kinopalatsin pienemmistä saleista tuottavat istuin vaikeuksia. Juuri tuon takia kävin todella vähän vanhassa Finnkinossa Isossa Omenassa sillä sain siellä vain polveni kipeäksi. En siis aina mutta usein. Vielä tuohon kun lisää, että elokuvissa käynnin läheisyydessä on yleensä jalkatreeni niin istuminen ahtaassa elokuvateatterin salissa tuottaa tuskaa. Näin ollen vaikka elokuva olisi hyvä niin elokuvan kokemus voi olla todella huono minkä johdosta hyvä elokuva voi tuntua huonolle.

Finnkino Iso omena

Kaikki näyttää olevan nyt paremmin uuden Finnkinon myötä ja hyvä näin. Itselleni plussaa autoparkki, läheisyys sekä jalkatila. Nyt voi mennä rauhassa elokuviin ilman, että pelkää miten ne jalat nyt kestävät? Tietenkin itse Finnkinolla on omat heikkoutensa ja asiat joista en pidä mutta tämä juttu keskittyy vain itse elokuvateatteriin eikä itse Finnkinoon. Itse suosittelen kokeilemaan Ison Omenan Finnkinoa ja omasta mielestäni nyt ei tarvitse lähteä Helsingin puolelle elokuviin.

Viime sunnuntaina tuli katsottua Once Upon a Time in Hollywood 4k bluray:lta. Tämä oli nyt toinen kerta kun katsoin Once Upon a Time in Hollywood elokuvan ja helposti myöskin parempi. Kävin katsomassa elokuvan Ison Omenan Lounge Premium salissa eli puitteiden puolesta kaikki oli kunnossa mutta kesken näytöksen salin valot menivät päälle kolme kertaa. Jokainen kerta oli jo liikaa mutta kun näin tapahtui kolme kertaa niin se vain söi elokuvan katsomisen fiiliksen

Kiitoksia cdon.fi:n Black week tarjouksen 10 4K bluray:tä 100€:lla niin tuli sitten hankittua kymmenen uutta 4K bluray:tä kymmenen euroa kappale. Täytyy sanoa, että minun oli vaikea löytää kymmentä elokuvaa listasta, mutta lopulta sitten sain kerättyä kymmenen kasaan. Kaikki lähti siitä liikkeelle, että listalta löytyi The Shining, Predator, The Matrix, Blade Runner, sekä Armoton jotka olivat minun niin sanotulla ostoslistalla. Muut listalla olivat enemmän tai

Katselin tänään klassikko elokuvan Scarface:n 4K bluray:nä. Tämä taisi olla nyt kolmas kerta kun katselin kyseisen elokuvan. Ensimmäisen kerran katselin Scarface:n joskus aikoinaan dvd:ltä minkä lainasin kaveriltani. Toinen kerta oli kun ostin aikoinaan bluray version elokuvasta mikä julkaistiin vuonna 2011 joten veikkaisin katselleeni Scarface:n viimeksi niihin aikoihin. Jokaisella kerralla olen siis katsonut elokuvan parempana versiona kuvanlaadullisesti

Viime sunnuntaina poistin samalla kertaa pari aukkoa sivistyksestä katsomalla 2001: A Space Odyssey & Apocalypse Now Final Cut 4K blurayt. 2001: A Space Odyssey tuli minulle lauantaina 26.10 vaikka toimituksen ajaksi ilmoitettiin tiistai 29.10. Apocalypse Now Final tuli minulle jo muutamia viikkoja sitten, mutta vasta nyt minulla oli parempi aika katsoa kyseinen elokuva. Molemmat elokuvat olivat minulta vielä katsomatta jostain kumman syystä vaikka olenkin

Kirjoittelin tuossa pari kuukautta takaperin ensimmäisistä 4K bluray -elokuva hankinnoista ja ajattelin nyt päivittää omaa kokoelmaani ja kertoa mitä elokuvia olen harkinnut ostavani. Tuosta ensimmäisestä "aallosta" olen katsonut kaikki kyseiset elokuvat. Kyseiset elokuvat näin nyt ensimmäistä kertaa ikinä ja ne olivat: Philadelphia, Close Encounters of The Third Kind, Grease & Schindler's List. Toiseen kertaan nähtyjä tai heikosti muistissa olleita elokuvia