Dietti on kulkenut yhden vapaamman päivän / ateria voimin viikossa

16.01.2017 - 23:33

Dietti menee ja kulkee "raiteillaan", mutta "cheat-päivät" aloitin ehkä hieman etuajassa. Dieettiä takana nyt hieman yli pari viikkoa ja jo molempina viikkoina olen pitänyt yhden cheat-päivän tai oikeastaan cheat-mealin eli aterian. Toissa viikolla se oli purkki jäätelöä ja viime viikonloppuna hain pizzan sekä ostin pari pussia aakkosia. Oikeaoppisesti tai mikä nyt on oikeaoppista tai oikea tyyli niin tankkauspäivä / cheat-päivä pidetään ensimmäisen kerran joskus neljän viikon päästä eikä heti ensimmäisellä viikolla. Näin ollen voisi sanoa, että liian aikaisin aloin tankkaamaan. Näillä tankkaamisilla hain vain sitä, että kropassa kiertäisi paremmin kaikki. Kun ei oikein syö hirveästi niin ei sitä myöskään tule ulos minkä johdosta ilma on ainoa asia mikä tuppaa nesteen kanssa ulos. Tämä ei ole oikein hyvä asia pidemmällä aikavälillä ja kun ajattelin pitää tätä diettiä suhteellisen pitkään niin parempi vain pitää kerran viikossa hieman "tankkausta".

Viikonloppuna olisi ollut Citymarketissa irtokarkit 5€ / kg minkä ostamista harkitsin myös. Onneksi näin en tehnyt sillä jo ennen ensimmäisen aakkospussin syömistä niin minulle tuli jo hieman huonompi olo. Tähän jos olisin ostanut irtokarkkia mikä olisi tietenkin tarkoittanut lähemmäksi kiloa niin ei hyvää päivää. Olisin ollut ihan kamalassa olotilassa koko päivän. Parempi vain syödä jotain "kunnon" ruokaa tankkauspäivänä kun vedellä makeita. Mielummin siis jotain pizzaa tai hampurilaista kuin sokerisia karkkeja.

Tällä kaavalla olen asiaa enemmänkin miettinyt. Kerran viikkoon joku pizza päivä milloin yksi ateria on pizza. Viime vuoden dietillä huomasin "tuloksia" tulevan enemmänkin silloin kun söin enemmän kuin silloin kun söin vähemmän. En ota muutenkaan mitään stressiä tästä dietistä kuten en myöskään ole laskenut makroja. En seuraa päivittäin painoa eikä minulla oli niinkään painon suhteen tavoitteita. Näin ollen dietistä on tullut stressi vapaa ja pystyn myöskin tekemään rauhallisin mielen vaikka tämän pizza päivän viikkoon.

 

Morning workout behind and now #postworkoutmeal #pizza #aakkoset #cheatday #carbday #gymlife

Kuva, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Olen kuitenkin saanut karsittua ylimääräiset syömiset pois eikä minua niinkään kiinnosta muutoinkaan mässäillä herkuilla. Jopa viikonloput ovat menneet hyvin ilman makean himoa vaikka viime viikonloppuna mietinkin jäätelön ostamista. Kuitenkin pystyin hyvin olematta ostamatta ja syömättä jäätelöä. Varmaankin tälläinen kerran viikossa yksi vapaa-ateria auttaa saamaan makean himon kuriin. Toisaalta vapaa-ateria voi olla suuri houkutus jatkamaan vapaammin syömistä ja voi olla syy jolloin dietin pitäminen katkeaa.

Loppuviikolla huomasin kyllä treeneissä jo pientä väsymistä. En suurta mutta jotain pienempää. Toisaalta asiaan saattoi vaikuttaa myöskin se, että kävin viime viikolla joka päivä tekemässä treenin. Näin ei ihan ollut tarkoitus tehdä vai oliko? No en olisi mennyt kyllä joka päivä, mutta näin vain tapahtui muutamasta syystä. Kuitenkin tämä viikko alkoi maanantain osalta hyvin treenien osalta. Tähän saattoi vaikuttaa lauantain pieni tankkaus pizzan ja parin aakkospussin myötä. Näin ollen tuosta vapaammasta syömisestä oli hyötyä ainakin treenien osalta vaikka se olisikin heikentänyt dietin etenemistä.

Yleisesti treenit ovat menneet viime aikoina "kuntopiirimaisesti", lyhyemmillä sarjoilla sekä pidemmillä sarjoilla. Oikeastaan hieman kaikkea on tullut tehtyä. Supersarjoja, giant-sarjoja, korotuksia, tiputuksia sekä kovia kolmosia - ykkösiä. Näin ollen skaala on ollut todella suuri, mutta pääpaino on ollut kuitenkin pidemmät sarjat. Pidemmät suorat sarjat tai pidemmät sarjat useammalla liikkeellä eli supersarjat tai giant-sarjat. Vaikka toistomäärät ovat olleet suuria niin painot ovat olleet siitä huolimatta mahdollisimman "isoja".

Edellisen viikon lauantaina tuli tehtyä uusi boxi kyykky ennätys sekä samalla ketju boxi kyykky ennätys. Tämä tuli eräällä tapaa hieman yllättäen kun en ollut tehnyt boxi kyykkyä muutamaan viikkoon mutta toisaalta ei sillä kyykky muuten oli sujunut hyvin ennen ja jälkeen tuon treenin. Tuon boxi kyykky ennätyksen välissä tuli tehtyä hyvä normaali kyykky treeni viikolla minkä jälkeen nyt viime viikon lauantaina tuli sitten tehtyä pysäytys kyykyssä 180kg painoilla sarjaennätys. Näin ollen sain viikon sisään tehtyä uuden ykkös ennätyksen sekä sarjaennätyksen.

Olen tätä asiaa jo maininnut täälläkin vuosia ja oli ihan kiva lukea siitä myös IS:stä. Puhun nimittäin siitä kuinka pk-seudulla varsinkin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla ei voi käydä wc:ssä kuin ihan pakolla. Lopetin Helsingissä ja Espoossa kuntosaleilla wc:ssä käynnin vuosia sitten ja mielummin pidättelen siihen asti kunnes pääsin kotiin kuin menen kuntosalin wc:hen. Se on ollut ihmeellistä minulle kuinka Vantaalla Vantaan Loaded:lla ja PTVGYM Tiksissä ei ole mitään ongelmia ja noilla kuntosaleilla voi käydä wc:ssä ihan normaalisti. 

Taas on se aika mistä normaalisti kuntosalilla kävijät eivät pidä eli uuden vuoden lupaajat. Loppiaisen jälkeinen pari - kolme viikkoa on se aika kun kuntosalit ovat täynnä ja syy on juurikin uuden vuoden lupaajat. Toisaalta kuntosaleille tammikuun alku on vuoden parasta aikaa kun monet kuntosalit tekevät tilipäivän juurikin tammikuussa. Toisaalta se on normaaleilta kuntosalilla kävijöiltä pois juurikin siitä syystä että kuntosalit ovat paria viikkoa tupaten täynnä. Onneksi nykyään joko kuntosaleja on enemmän tai uuden elämän aloittaminen kuntosalilta ei ole enää suosikki lupaukseksi.

Siinä meni 19-vuotta kun omalle kohdalle osui kuntosalilla roinaraivoa ja eräällä tapaa se yllättää että tämä tapahtui Elixialla mutta käytännössä ei. Mitä olen seurannut Elixian menoa viimeisien vuosien aikana niin se on mennyt vain alaspäin niin kuntosali viihtyvyydessä ja varsinkin laitteiden sekä välineiden osalta. Kuinkaan tuo ei tule yllätyksenä että Elixialla on laiitteet ja välineet huonossa kunnossa kun niitä ei ikinä huolleta. Tangot ja kahvat vikisevät kun niitä ei öljytä, laakerit ovat menneet sekä karhennus (grippi) sitä ei enää ole. Tämän johdosta tangot ja kahvat pitävät erilaisia ääniä kun niitä käyttää sekä käyttäminen muutenkin on vaarallisempaa kun tangoissa ja kahvoissa ei ole enää karhennusta (grippiä).

Siitä on reilut kymmenen vuotta kun lähdin Vammalasta Espooseen ja sinä aikana on tuntunut vain sille että vuosi vuodelta kaupunki kuolee. Tämän on huomannut siinä että aina kun täällä on käynyt niin aina on tullut vain lisää tyhjiä kiinteistöjä. Onhan tietenkin muutamia poikkeuksia kuten Citymarket, Prisma, Puuilo, Zarillo sekä uudet tilat Veikonkoneelle ja Powerille. Kuitenkin yleisesti on tuntunut sille että enemmän on ollut lähtijöitä kuin tulijoita ja siksi onkin kiva nähdä että Vammalaan tuli uusi kuntosali mitä ainakin itse olen toivonut.