Käsien ja jalkojen asennot vaikuttavat erilailla liikkeiden ottamiseen

16.11.2016 - 12:06

Pienillä muutoksilla liikkeistä saadaan erilaisia ja ovat näin ollen eri liikkeitä vaikka se tuntuisikin oudolle tai hassulle. Välillä koko asiaa ei edes tule miettineeksi, että jo käsien asennot tekevät liikkeistä eri. Oli se sitten esimerkiksi kapeampi ote tai käsien kulma. Ja varsinkin käsien kulmaa ei välttämättä "rekisteröidä" eri liikkeeksi, mutta näin se vain on. Esimerkkeinä voisi ottaa esille hauiskäännöt sekä vipunostot sivuille joita voi tehdä usealla tyylillä ja näin ollen eri liikkeitä saadaan monta. Tällä tavalla voidaan esimerkiksi treenenejä viedä eteenpäin, että liike vaihtuu vaikka se ei ihan tuntuisi tälle. Hauiksen puolella kyynerpään kulma vaikuttaa mihin kohtaan hauista hauiskääntöliike ottaa kun taas olkapäätreenissä vipunostot sivuille voidaan kanssa tehdä eri kulmissa ottaen eri kohtaan olkapäätä. Helpoin tapa kuitenkin on mielestäni erotella liikkeet aluksi kapeampaan ja leveämpään tyyliin ja myöhemmin vasta alkaa miettimään käsien kulmaa.

Hauiksessa helpoin kaava on se, että mitä taaenpana kyynerpää on niin sitä alekkaksi liike ottaa. Toinen on kapea- vs leveäote jolloin kapeampi ote ottaa keskemmälle ja puolestaan leveämpi sisemmäksi. Näillä kahdella kaavalla voi säätää helposti mihin kohtaan hauista treenin haluaa. Asia mitä varsinaisesti ei varmaankaan edes ajatella ellei asiaan ole koskaan perehtynyt. Itse näen vain treenaajien runttaavan hauisliikkeitä miten sattuu jolloin myöskin treeni menee minne sattuu.

Olkapäiden puolella vipunostoissa kaava on se, että mitä taaemmaksi käsiä vie niin sitä enemmän taaemmaksi liike myöskin ottaa olkapäissä. Tällä tavalla saadaan vietyä juurikin vipunostot sivu- & takalohkoille jotka ovat kaikilla ihmisillä suhteessa pienemmät kuin etulohkot. Etulohkot kun aktivoituvat niin helposti rintaliikkeissä ja muutenkin olkapääliikkeissä osuma menee helpommin etuolkapäille kuin sivu- tai takaolkapäille. Asia kanssa mitä ei hirveästi ajatella ja asia mitä en ole itsekkään ihan hirveästi ajatellut varsinkaan alkuaikoina. Tämä on myöksin hyvä tapa jolla saadaa vipunostoista helposti eri liikkeitä juurikin vaihtamalla kulmia ja vientejä. Tekee vipunostoja sivuille seisten tai istuen niin juurikin käsien kulmia muuttamalla saadaan liikkeistä erilaisia.

 

Couple #squats from #legworkout #pausesquats #boxsquats and heavy #squat #gym #gymlife #heavyworkout #legday

Video, jonka Tuomas Välimaa (@tvalimaa) julkaisi

Rintatreenissä sama myöskin koskee vinopenkkiin sekä alavinopenkkiin jolloin penkin asteilla on merkitys mihin kohtaan rintaa liike ottaa. Kuitenkin vinopenkissä liian jyrkkäkulma alkaa menemään enemmän olkapäille kun rinnalle mikä kannattaa muistaa. Samoiten vipunostoja tehdessä rinnalle vinopenkki ja alavinopenkki tyylillä penkin kulmaa muuttamalla saadaan liike kohdistettua eri kohtaan. Puolestaan penkissä otteen leveydestä en mene nyt sanomaan sen enempää kun en ole ihan 100% paljonko leveys vaikuttaa. Itse olen vain huomannut enemmän sen, että tiettyllä leveydellä nostaminen on helpompaa kuin toisella ja itse olen penkannut aina samalla tyylillä ajattelematta sen enempää mihin se ottaa. Vain sillä on ollut merkitystä miten leveys vaikuttaa nostamiseen ja olen hakenut itselleni sen tyylin millä on helpoin nostaa enkä sitä mikä ottaa parhaiten rintaan. Kuitenkin tässäkin on hyvä muistaa, että jokaisella ihmisellä on eri välitykset joten kaikki leveydet eivät mene itselle samoin kuin toiselle eli kannattaa juurikin löytää se oma kohta. Toiset tykkäävät kapeammasta otteesta kun taas toisen leveämmästä.

Jalkatreenissä kyykkyä sekä jalkaprässiä voi tehdä erilaisilla jalkojen asennoilla. Kapeampi tyyli menee etureisiin kun taas leveämpi menee takareisiin. Tämä koskee niin kyykkyä kuin jalkaprässiä. Jalkaprässissä kannattaa myöskin huomioida se, että jalkojen asento kelkassa vaikuttaa myöskin siihen ottaako liike enemmän etureisiin kuin takareisiin. Kelkan alaosassa liike tehtynä liike ottaa enemmän etureisiin kun taas kelkan yläosassa enemmän takareisiin. Asia mitä ei helposti ajatella kun jalkaprässiin ladotaan hirveästi painoja ja ryskitään vain.

Selän puolella sama kapea- vs leveote toimii taljoissa ihan samalla tavalla eli mitä leveämpi ote niin sitä ulommaksi liike ottaa. Soutuliikkeistä tämä sama toimii myös, mutta kannattaa muistaa myös se, että mitä leveämpi ote niin sitä raskaampi liike on.

Asennot ovat yksi tapa muuttaa treenejä ja toinen on tietenkin tehdä erikoissarjoja jotka helpommin ovat verrattavissa erilaisempiin asioihin kuten pysäytykset, negatiiviset, positiiviset ja pakkotoistot, tiputussarjat sekä korotukset. Täytyy kuitenkin muistaa se, että liikkeitä kannattaa tehdä juuri niillä leveyksillä ja käsien kulmilla kun ne tuntuvat luontevilta ja hyviltä tehdä. Käsien kulmat kun muuttavat liikkeiden tekemistä yllättävänkin paljon ja voivat vaikeuttaa liikkeiden tekemistä. Kapea- ja leveote on vain kapea ja leveäote termejä eikä ne kerro mikä todellisuudessa on kapeaote tai leveäote. Toiselle ihmiselle kun kapeaote on kapeampi ja leveäote levempi kuin toiselle mikä kannattaa muistaa.

Kesällä kyykky kulki todella hyvin ja sain tehtyä erilaisia sarjaennätyksiä kuten nostamassa kymmenen toiston sarjaennätyksen aluksi 180kg ja lopulta 200kg. Tuota ennen kymmenen toiston sarjaennätykseni oli 170kg minkä olin tehnyt joskus vuosia sitten. Tuon jälkeen en vain sitten tehnyt pidempiä sarjoja ja aloinkin keskittymään enemmän suurempiin painoihin ja maksimi ennätyksen saamiseen. Tein sitten tähän muutoksen kun aloin varmaankin toukokuussa tekemään pidempiä sarjoja pitkästä aikaa.

Maanantaina kävin tekemässä PTVGYM:llä maastaveto treenin ja sain tehtyä 260kg painoilla kaksi kahden toiston sarjaa. Tuo treeni meni aikalailla siten miten maastavedot ovat tuloksellisesti menneet viime aikoina. Toisaalta vaikka tuloksellisesti treeni meni ihan ok niin silti tekeminen oli väsynyttä. Tunsin tuon jo aika hyvissä ajoin että vaikka sain tehtyä toistoja niin tekeminen ei ollut ihan niin helppoa kuin olisin sen halunnut olevan. Toisaalta viime viikolla minulla oli vieläkin raskaampi maastaveto treeni Vammalassa mutta tuossa treenissä oli myös jotain henkisiä ongelmia kun treenasin kyseisellä maastaveto alustalla ensimmäistä kertaa sitten kesän.

Vammala reissu on nyt takana ja tällä reisulla tuli käytyä ensimmäistä kertaa Tampereen PTVGYM:llä sekä laskettelukausi tuli avattua. Lauantaina mennessä Vammalaan poikkesin Tampereen PTVGYM:in kautta missä tein jalkatreenin minkä jälkeen Vammalassa kävin treenaamassa maanantaina rinnan, tiistaina maastavedon sekä torstaina jalat. Keskiviikkona ja perjantaina oli vuorossa sitten laskettelut ja mäessä tuli oltua parisen tuntia per päivä.

Pidättäytydään vielä kolmannen kerran putkeen kyykyn parissa kun pari viimeistä kirjoitusta on liittynyt kyykkyyn Tampereen PTVGYM:in vierailun johdosta. Ensiksi kirjoitin PTVGYM Tampere kokemuksia ja sitten sen jälkeen itse jalkatreenistä Tampereen PTVGYM:llä. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hieman tekniikasta ja nimen omaan jalkojen leveydestä. Kyykkyyn liittyy niin monta muutakin isompaa ja pienempää asiaa mitkä vaikuttavat millaisilla painoilla voi treenata ja miten koko kyykky asentoon edes pääsee.

Eilen lauantaina tuli käytyä testaamassa ja treenaamassa Tampereen PTVGYM:llä. Kirjoittelin jo hieman PTVGYM Tampere kokemuksia ja nyt ajattelin kirjoittaa itse treenistä mikä normaaliin tapaan oli jalkatreeni. Normaaliin tapaan siksi että yleensä lauantaisin olen nyt tehnyt viikon toisen kyykky- / jalkatreenin ja muutenkin kun nyt olen käynyt varsinkin Tampereella treenaamassa niin treenit ovat olleet joko selkätreeni tai jalkatreeni.