Hallikauden avauksen jälkeen ensimmäinen ulkojuoksu ja vielä kun oli satanut lunta

16.11.2016 - 12:06

Perjantai oli torstain tapaan normaali hiljaisempi eli onko alkuvuoden väki boosti loppumassa vai onko kyseessä vain pari iltaa? Imeisesti ainakin perjantaina 18 aikoihin oli ollu jonkun verran väkeä, mutta 19 aikoihin oli hiljaista. Olen nyt mennyt 19 jälkeen kuntosalille tänä vuonna ja olen huomannut sen sellainen ajankohta jolloin on tai ainakin pitäisi olla vähän vähemmän väkeä. Perjantait on olleet päiviä jolloin voi ajatella menemistä jo 18.30 aikaan, jotta ei tarvitsisi odotella muutamiin ”laitteisiin” / paikkaihin pääsemistä. Sunnuntait ovat asia erikseen ja silloin menen kun menen eikä minulla ole mitään tiettyä aikataulua silloin. Yksi aika arkisin voisi olla myös heti 16 tienoilla, koska luulen ruuhka-ajan olevan 17-18 välillä. Olen jo tottunut menemään myöhemmin salille sekä aamutreenin tehdessäni palautusaikaa aikaa tulee muutamia tunteja enemmän. Oli kello sitten mikä niin se on parempi, että ei tarvitse odotella liikkeiden tekoa sekä olla tungoksessa tekemässä liikkeitä.

Tänään maa oli valkoinen ja päätin illalla lähteä juoksemaan. Reittini oli kokonaan aurattu, mutta paikoitellen muutamissa paikoissa oli 2-5cm lunta eli aura on ollut liian ylhäällä. Myöskin suojateille oli jätetty pieniä valleja. Juoksin talvikengillä joissa on gore-tex joten huonot aurauskohdat sekä lumivallit eivät haitanneet, koska kengät eivät lipsuneet sekä ei tarvinnut pelätä sukkien kastuvan vaan pystyi vain juoksemaan. Muutenkin lenkki meni hyvin ja pyrin juoksemaan lenkin tasaisella vauhdilla rennosti. Myöskin Garminiin oli unohtunut käsisäädöt joten kilometrien jälkeen kello ei piipannu keskipacea. Minulla ei ollut myöskään Runkeeper päällä puhelimessa vaan ainoastaan Spotify joten en saanut juoksun aikana keskipacea. Keskipace tiedon puuttuminen taisi rentouttaa juoksuani tänään.

[[{"fid":"96","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"163","width":"345","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Olkapää & hauistreeni

  • Pystypunnerrus käsipainoilla 1x10 20kg, 1x10 1x8 1x6 45kg
  • Vipunosto eteen istuen 3x10 12,5kg
  • Hauiskääntö käsipainoilla istuen 3x12 15g
  • Vipunosto sivulle (jalat yhdessä) 3x12 12,5kg
  • Hauiskääntö maaten alataljassa 3x12 50kg
  • Vipunostot takaolkapäille kaapelilla 3x12 15kg
  • Hauis ristitaljassa sivuttain 3x12 20kg
  • Hauiskääntö z-tanko 3x7 (7 alhaalta keskiväliin, 7 keskeltä ylös ja 7 alhaalta ylös) 27,5kg
  • Pystysoutu tangolla 3x10 40kg
  • Vipunosto takaolkapäille istuen 3x12 5kg
 

Tänään heräsin aamulenkkiä varten mutta kun herätyskello alkoi soida niin samantien mietin pidempään nukkumista. Pienen harkinnan jälkeen kuitenkin päätin nousta ylös ja aloin tekemään normaaleita aamujuttua. Samalla kun tein aamujuttuja niin mietin mitä teen aamulla kun kerran olin noussut ylös sellaiseen aikaan että oli tarkoitus mennä aamulenkille. Jostain kumman syystä aloin miettimään hetken kuntosalille lähtöä aamulla. Illalla oli kuitenkin vuorossa

Tänään oli vuorossa se päivä salilla mitä olin odottanut käytännössä viime viikosta lähtien. Jalkatreenin tekeminen pitkästä aikaa Vammalassa. Yleensä jalkapäivää ei ihan odota tälläin mitä tätä kyseistä jalkatreeniä odotti ja ainoa asia mitä odotin oli hack-kyykky. Normaalisti kun en voi tehdä hack-kyykkyä kun sitä ei ole kuntosalilla ja kun nyt pääsin sitä tekemään niin tätä oikein odotin. Hack-kyykky oli asia minkä takia myöskin muokkasin tämän viikon

Eilistä aamua tuli mietittyä useampaan kertaan. Aluksi suunnittelin käydä aamulenkillä mutta jossain vaiheess päädyin jättämään aamulenkin väliin. Minun oli oltava keskiviikko aamuna 7.45 toimistolla tekemässä yhtä juttua jonka takia mietin erilaisia ratkaisuja aamuksi. Mietin lyhyempää aamulenkkiä jollaisen juoksin tiistaina eli noin 7km aamulenkki mutta myöskin aamulenkin väliin jättäminen kävi mielessä ja oli jo aika pitkälläkin. Niin sanotusti viime

Eilen illalla meni myöhäiseksi kuntosalilal ja pääsin kotiin "vasta" hieman yli 21.30. Tälläisillä kellon ajoilla en edes alkanut tekemään yhtään minkäänlaista isompaa ruokaa vaan menin ihan parilla ruisleivällä sekä juqurtilla. Muuten olisin alkanut tekemään jotain isompaa mutta aamulla oli jälleen aikainen herätys aamulenkkiä varten. Sain venytettyä heräämistä muutamalla kymmenellä minuutilla kun päädyin lopulta ennen nukkumaan menoa aamulenkin pituudeksi

Aamu oli tänään erikoinen josta seurasi aikataulu muutoksia. Lähinnä jouduin tekemään aikataulu muutoksia syömisen osalta mikä muuttui. Aamu alkoi ihan normaalisti paitsi että olin laittanut herätyksen siihen aikaan kun menen aamusalille ja kun tällä kertaa vuorossa oli aamulenkki niin herätys oli aamulenkkiä varten hieman aikainen. Herään aamusalille enemmin kuin aamulenkeille. Näin ainakin normaalisti. Nykyään olen alkanut heräämään myös aamulenkeille