Dieetti päättyi ja 15km juoksulenkki oli hieman liikaa

16.11.2016 - 12:06

Dieettini on nyt "virallisesti" ohi. Ihan testi mielessä pidin dieetin mikä alkoi huhtikuun alusta ja päättyi nyt juhannuksena. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tulin pitäneeksi dieettiä ja tämän dieetin tarkoitus oli lähinnä katsoa mitä tapahtuu. Mitään varsinaisia tavoitteita en laittanut dieetille enkä mitään varsinaista dieettiohjelmaa. Kaikki suunnitelmat ja ruokailut tein ihan itse ja käytännössä aina edellisenä viikonloppuna katsoin hieman seuraavan viikon syömisiä. Halusin kuitenkin vaihteluita syömiseen etten mennet ihan tätä vajaata kolmea kuukautta samalla kaavalla. Alkuperäinen suunnitelma oli kahden kuukauden dieetti mutta tämä vaihtui dieetin loppuvaiheessa vajaan kolme kuukauden dieettiin. Tuolla noin kolmen viikon lisäyksellä ei vain loppujenlopuksi tuntunut olevan enään mitään merkittävää vaikutusta.

Koko dieetin ajan laskin vain hiilareita. Pidin sokerin ja ylimääräisen raskan poissa kokonaan niinkuin olen pitänyt sitä muutoinkin. Ainoa käyttämäni rasvan lähde dieetin aikana oli oliiviöljy. Maitotuotteet oli kanssa yksi asia mitä karsin nyt dieetin aikana ja ne tippuivatkin pienestä määrästä olemattomaan. Ainoat maitotuotteet dieetin aikana olikin rahka sekä kreikkalainen jogurtti mitä laitoin banaanin sekaan hieman. Muutoin laskin vain päivän aikana syödyn hiilihydraatin määrän. Tuo määrä oli noin 100g - 150g välissä maksimissaan ja joukkoon mahtui myös päiviä jolloin hiilarin määrä oli alle 100g päivää kohden. Jos nyt kalorimääriä täytynee laskea tai arvailla niin ne menivät johonkin 1500 - 2000 väliin.

Dieetin aikana sain jonkin verran tuloksia aikaan. Mitään en odottanut joten kaikki oli vain positiivista tulosta mitä tuli. Vaaka on tässä huono mittari sillä kävin kuitenkin aktiivisesti kuntosalilla ja varsinkin dieetin alussa tein tuplatreeniviikkoja. Näin ollen paino ei mene aina yksiyhteen painon tiputuksen kannalta. Lähinnä muutokset tuli huomattua vaatekaapilla sekä ostaessani uusia shortseja kesää varten. Vanhat vaatteet alkoivat olemaan isoja. Housut sujahtivat joko heti alas lattialle tai niitä tarvitsi kiristää ihan kamalasti. Paidat alkoivat sitten olemaan enemmän hameen tuntuisia kuin paitoja. Tältä kannalta huomasin muutoksia ja samalla myös huomasin miksi ei kannattaisia dieetata. Dieaattaminen on kallista.

Yleisesti tulin huomanneeksi mikä toimii ja mitä voisin korjata tai yrittää korjata tuloksien saamiseksi paremmaksi. Tulin huomanneeksi, että asiat joista olen lukenut tai katsonut videota on mennyt perille ja tiedän asioista ja niiden toimivuudesta. Vaikka tämän dieetin jälkeen paino ja maha ei nyt lähtenyt rakettimaiseen laskuun niin olen silti hyvin tyytyväinen dieetin kulkuun. Otin ja teinkin hyvin pieniä säädöksiä dieetin aikana sillä en kuitenkaan halunnut lähteä tuhoamaan kymmenen vuoden touhuja kuntosalilla. Vaikka mitään lihaksia en omista niin siitä huolimatta katsoin asioita siltä kannalta ettei ne pienetkään lihakset lähde palamaan pois. En kuitenkaan halua muuttua kukkakepiksi.

Lauantaina 15km lenkki mikä oli hieman liikaa ja liian nopeasti

Olin suunnitellut nyt kun kesälomani alkoi, että tulen juoksemaan pidempiä lenkkejä. Pidemmällä lenkillä tarkoitan itselleni pitkiä 15km lenkkejä joita tulee harvoin juostua. Päädyin sitten juoksemaan tälläisen pidemmän lenkin heti lauantaina vaikka en ollut juossut kymmentä tai yli kymmentä kilometriä sitten talven hallijuoksujen. Ajattelin vain yleisesti kun painoa on lähtenyt niin yleisesti se on helpompaa. Onhan nyt muutoinkin juokseminen ollut rennompaa ja helpompaa kun elopaino on ollut kevyempi.

Juokseminen oli vuoristo rataa. Alkuun juokseminen oli helppoa minkä jälkeen juokseminen oli vaikeampaa. Ei niinkään kunnon kannatal vaikeampaa vaan ilman takia vaikeampaa. Lauantaina kun ilma oli raskasta ja kuumaa. Kuumuus tuntui ja ilman nihkeys laittoi kropan todella hikiseksi minkä jälkeen koko tekeminen oli rakasta ja hikistä puuhaa. Jonkin ajan jälkeen myöskin koko juokseminen alkoi olemaan jalkojenkin puolesta raskaampaa minkä jälkeen jossain kohtaan taas helpompaa. Tuntui sille, että loppumatka onkin sitten tälläistä "matkavaihteella" juoksemista mutta toisin kuitenkin kävi.

[[{"fid":"549","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","link_text":null,"attributes":{"height":682,"width":540,"class":"media-element file-default"}}]]

Päästessäni kymmenen kilometrin kohdille jalat melkein sanoivat poks. Molemmissa jaloissa alkoi tuntua kamala kipu. Aloin heti sitten miettimään ratkaisuja. Juoksenko lyhintä reittiä takaisin ja unohtaisin viidentoista kilometrin lenkin. Säästäisin jalkojani ja voisin treenata lähipäivinä kunnolla ja enemmän vai yrittäisinkö juosta sen viisitoista vain täyteen? Mietin ratkaisuja mutta käytännössä minulla oli suunnitelma päällä ja tiedossa kokoajan. Juoksen viisitoista kilometriä kun olin niin suunnitellut. Ehkä tämä ei ollut se paras ratkaisu mutta näin kuitenkin tein ja lenkin jälkeen tämän huomasin. Lopun matkaa lenkistä meinaan juoksin kipujen kanssa ja yritin säätää juoksun sellaiseksi, että se sattui vähemmän. Kipuja en saanut mitenkään karsittua pois. En edes tiputtamalla vauhtia. Viidentoista kilometrin lenkistä lopun viisi kilometriä juoksin kipujen kanssa ja toivoin vain, että jalat toimivat vielä lenkin jälkeenkin sillä en halunnut heti pitää taukoja treeneistä.

Viidentoista kilometrin lenkin jälkeen joku pari tuntia juoksusta kävin kävelemässä parin kilometrin palauttavan lenkin. Ajattelin tämän auttavan palautumaan ja jalkojen kuntoon. Niin se tekikin mutta vain sinä iltana sillä seuraavana aamuna jalat olivat aika puhki. No aamulla oli vuorossa sama juttu eli parin kilometrin aamukävely ja sain jalkoja auki ja tämän jälkeen jalat ovat olleet ihan ok kunnossa. Näin jälkeenpäin on hyvä sanoa, että juoksin itselleni hieman liian aikaisin viisitoista kilometriä ja lauantaina olisi pitänyt juosta kymmenen kilometriä. Dieetillä on paino tippunut, mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä että juoksikin paremmin pidempiä matkoja tuosta vain. Kropan on nyt totuttava tähän "uuteen" painoon ennenkuin aloitan tekemään kamalasti pidempiä lenkkejä.

Sunnuntaina olkapäätreeniä ja säästelen vielä itseäni olkapään punnerrusliikkeissä

Olkapään kanssa oli jotain ongelmia muutamia kuukausia sitten. Tämän jälkeen kun sain olkapään kuntoon niin olen kyllä hieman varonut sitä. Käytännössä en ole tehnyt aikoihin kunnolla mitään punnerrusliikkeitä olkapään puolella. Käytännössä olen siis jättänyt pystypunnerruksen väliin ja tehnyt muilla liikkeillä etuolkapäitä. Muutoinkin olkapäätreenini ovat keskittyneet enemmän sivu- ja takaolkapäille. Tämä on onnistunut hyvin näinkin että en ole pystypunnerrusta tehnyt ollenkaan ja silti olen saanut hyvän tuntuman tai poltteen myös etuolkapäille. Kun tietää mitä tekee niin eri liikkeillä saa kyllä tuntuman eikä tarvitse käyttää isoja painoja milloin myös säästää paikkoja ja tässä tapauksessa olkapäitä.

Tällä kertaa etuolkapääliike oli vipunostot eteen tuettuna vinopenkissä missä tein käsipainoilla ja vuorotahtiin. Olen liikettä tehnyt aikaisemmin z-tangolla mutta tämä taisi olla nyt ensimmäinen kerta käsipainoilla. Samalla päätin tehdä vuorotahtiin enkä tasatahtiin ja miksi tein vuorotahtiin? Siksi että halusin saada tuntuman juurikin olkapäille sekä pitää kropan kiinni penkissä. Ajattelin tasatahdilla tehtynä liikkeen jäävän liikeradaltaa pieneksi sekä selän lähtevän liikkumaan. Tämän takia käytin vuorotahti tyyliä sillä halusin saada kädet mahdollisimman ylös joka toistolla. Myöskin selän pysyminen penkissä oli helpompaa silloin kun toinen käsi oli alhaalla jolloin ei tullut mitään ponnistusliikettä mitä olisi tullut tasatahtiin tehtynä.

Olkapäätreeni

  • Supersarja Vipunsotot takaolkapäille istuen + Vipunostot takaolkapäille pää tuettuna penkissä
  • Supersarja Yhden käden vipunosto sivulle istuen + Vipunostot sivulle istuen
  • Takaolkapääsoutu selän takana smith
  • Vipunostot eteen tuettuna vinopenkissä vuorotahtiin
  • Yhden käden vipunostot sivulle talja selän takaa
  • Facepull

"Sekalainen" selkätreeni ainakin toistojen suhteen

Selkätreeni alkoi "jälleen" päivän maastaveto tulosta katsoessa. Kahden - viiden toiston lämmittelysarjoilla kohti päivän maksimia joilla ykkönen ja se oli sitten siinä. Maksimi ykkönen eikä mitään sarjoja tämän jälkeen. Ihan suunniteltu juttu niinkuin on käynyt viime selkätreenissä ja oliko vielä ennen tätäkin. Ei tuossa nyt mitään järkeä varmaan sinällään ole ottaa maksimi ykköstä pelkästään mutta tulipahan jälleen tehtyä. Ensiviikolla on tarkoitus sitten joko jättää maastaveto väliin tai tehdä kunnolla maastavetoa. Pitää nyt hieman katsoa tilanteen mukaan mutta päätin nyt lopettaa tuon päivän maksimi ykkösen katsomisen kun se 220kg on tämän hetkinen maksimi.

Muutoin loput liikkeet menivät samalla kaavalla. Sarjojen toistomäärät vaihtelivat ihan sarjojen välillä. Välillä tuli tehtyä kuusi toistoa ja välillä kaksitoista. Sitten tuli käytettyä vielä kahdenkymmenen toiston sarjoja. Kun vaihtelin sarjojen pituuksia niin vaihtelin samalla myöskin painoja. Jos painot olivat suuremmat niin toistomäärät olivat pienempiä ja pienemmillä painoilla toistomäärät olivat suuremmat. Käytännössä en laskenut niinkään toistoja vaan periaatteessa tein sarjat failureen asti. Asetin vain painot tai yritin ainakin asettaa painot arvioituihin toistomääriin. Ainahan tai oikeastaan ei koskaa tuo onnistu ainakin kun tekee failureen. Sitä kun saa itseensä stempattua lisäpoweria välillä niin tällöin rauta on kevyttä ja parikin toistoa tulee helposti lisää.

Tämä oli nyt tämän viikon ensimmäinen treeni ja ajattelin ainakin tällä viikolla treenata loputkin lihasryhmät samalla tavalla. Enemmän failureen tyyliä kuin laskettuja toistoja. Saa nähdä miten tuo nyt toimii pidemmällä aikavälillä ja tietyissä liikkeissä.

Selkätreeni

  • Maasveto
  • Kulmasoutu
  • Ylätalja
  • Alatalja
  • Superset Pullover naru + Pullover tanko

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.