Jatkoin selkätreeniä uusilla kokeiluilla sekä samalla kaavalla mitä viimeaikoina eli vähemmän normaaljeita taljoja

16.11.2016 - 12:06

Tiistain selkätreeni vaihtui keskiviikolle. Ehkä näin oli lopulta parempi, että sain yhden päivän vielä väliä viime perjantaina tekemääni selkätreeniin. Kun viime viikolla selkätreeni vaihtui tiistailta perjantaihin niin tämä tarkoitti myös sitä, että selkätreenien välinen aika lyhentyi tälle viikolle sillä nyt ei ollut tarkoitus yleisesti vaihtaa selkätreenin päivää. Viime perjantaina tein kuitenkin maastavedossa 230kg kahden toiston "sarjan" sekä jatkoin tämän jälkeen 150kg sumo maastavedolla sarjoja. Tämän pohjalta jo perjantain selkätreeni oli raskas ja tunsin treenin vaikutukset selässä viikonloppuna. En pahassa vaan hyvässä sillä en tuntenut käytännössä kipua vaan tuntoa siihen, että olin treenannut selkää.

Yleisesti näin oli lopulta parempi, että parin viikon aikana treenien päivän hieman vaihtuivat sillä muutoin päivien vaihteluita ei pahemmin ole ollut. Lomani aikanakin päivät melkein pysyivät samoina eikä oikeastaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tullut vaihdoksia. Olen tässä hieman miettinyt vaihtavani treenipäiviä / lihasryhmien päiviä, mutta tällä hetkellä en haluasi oikein tehdä kunnon treeniä viikonloppuna. Yhteenaikaan kyllä aloitin treeniviikon sunnuntaina eikä siinä ollut sinällään mitään vikaa tai vaikeuksia tehdä treeniä, mutta haluaisin kuitenkin tällä hetkellä pitää viikonloput vapaina "kunnon" treeneistä. Vatsa- / kytkitreenit käyvät kyllä viikonloppuun. Olen myös hieman miettinyt päivien hajauttamista pienempiin osiin tai jotain.

Saa nähdä tänään kuinka hyvin jaksa tehdä selkää sekä mitä kaikkea tulen tekemään. Perjantaina kokeilin jo hieman uutta ja huomasin, että kaikki ei onnistu hyvin sillä tavalla millä tein. Tänään vuorossa saattaa olla uusia kokeiluita uudemmissa liikkeissä, mutta eri variaatiolla / paikassa. Myöskään en ole päättänyt miten tännään teen maastavetoa. Teenkö vallan sumo maastavetoa tai käytänkö samaa tapaa kuin perjantaina eli aluksi normaalia maastavetoa aika isoilla painoilla päivän kunnon mukaan minkä jälkeen sumo maastavedossa viiden toiston sarjoja päivän painoilla. Tälläinen tyyli rasittaa sumo maastavedon painoja, mutta tällä tavalla saan tehtyä molempia tyylejä. Tietenkin nyt olisi hyvä jatkaa sumo maastavedon tekemistä ja tässä yrittää suuremmilla painoilla kun kyseessä on kuitenkin minulle uudempi liike jossa tarvitsisi hioa tekniikkaa.

Hieman uutta sekä uudempaa tekemistä selkätreenissä

Tänään hieman jatkoin viimeaikaisia selkätreenejä siinä mielessä, että kokeilin uutta sekä tein hieman vähemmän normaaleja taljoja. Lomani aikana selkätreeneissä tapahtui siltä kannalta eroavaisuuksia normaaliin tekemiseen, että ajoin vähentämään normaaleita taljaliikkeitä eli alataljaa sekä ylätaljaa. Ainakin ihan normaalilla tyylillä tekemistä. Vahdoin normaalimmat taljaliikkeet hieman erilaisiin sekä sellaisiin joita olen tehnyt joskus, mutta ovat jääneet nykyään vähemmälle.

Aloitin tänään selkätreenin tuttuun tyyliin maastavedolla. Tein aluksi normaalia maastavetoa jonka jälkeen siirryin tekemään sumo maastavetoa. Tänään normaalissa maastavedossa tein käytännössä muutaman toiston settejä ja sarjat jäivät sitten puolestaan sumo maastavedon puolelle. Yritin tänään jopa nostaa normaalissa maastavedossa 250kg, mutta jo 220kg kohdalla kyllä tajusin ettei tuo tulisi nousemaan. 220kg olisi pitänyt nousta kevyemmin, mutta tästä huolimatta yritin kokeilla 250kg mikä ei tietenkään noussut.

Normaalissa maastavedossa kun tuli tehtyä ykkösiä tai kakkosia niin sumo maastavedossa jokainen setti oli viiden toiston sarjan. Aluksi tein 150kg painoilla viiden toiston sarjan mitä seurasi yksi 190kg painoilla tehty viiden toiston sarja. Tämän jälkeen laskin painoja takaisin 150kg joilla tein vielä kolme viiden toiston sarjaa. Ensi kerralla taidan tehdä pelkästään sumo maastavetoa jotta saan yrittää hieman suurempien painojen käyttöä. Haluaisin saada pidempiä sarjoja 180kg - 200kg painoilla useamman, mutta tämä ei onnistu kun olen tehnyt normaalin maastavedon ennen.

Maastavetojen jälkeen vuorossa oli uusi liike tai oikeastaan variaatio. Kulmasoutu maasta selkäsuorana. Näin kyseisen tyylin jossain Youtube videossa ja tänään sitten päätin jostain syystä kokeilla tätä liikettä. Oikeastaan olin tainnut jo hieman etukäteen miettiä, että olisin tänään kokeillut tätä liikettä. Normaaliin kulmasoutuun verrattuna liike lähtee maasta ja muutenkin asento muistuttaa aikalailla suorin jaloin maastavetoa. Mielestäni tärkeä vain saada pidettyä selkäsuorana vaakatasossa joten tänään liikkeen tekemiseen en ottanut paljoakaan painoja. En edes lähtenyt yrittämään nostaa painoja pikkuhiljaa katsoakseni paljonko saisin painoja vaan lähinnä yritin saada tekniikan kuntoon.

Tänään yritin tehdä myöskin vinoa ylätaljaa ylätaljassa kun ristikkäistaljassa ei viimeksi riittänyt painot. En tiedä oliko tämä enemmänkin koomisen näköistä kuin järkevän. Painot olivat sopivat, mutta ylätaljan penkki oli hieman liian lähellä joten yhtä yhtää asentoa ei saanut tämän johdosta. Mielestäni tätä liikettä ei oikein voinut tehdä ylätaljssa sinällään vaan olisin tarvinnut jonkin penkin jotta olisin saanut asentoa taaksepäin. No ainakin tarjosin koomista tekemistä jos joku edes katsoi tänään omaa säätämistä.

Selkätreenin loppuun tein tänään 10kg tiputussarjan vaakasoutulaitteessa. Olin hieman yllättynyt kuinka hyvin lopulta jaksoin tehdä kun takana oli kuitenkin monta liikettä. Kymmenen toistoa ja kymmenen kilon tiputukset aloittaen 100kg ja päättyen 20kg. Olisin voinut ihan hyvin lopettaa sarjan tekemisen jo johonkin 40kg sillä 30kg sekä 20kg tekeminen tuntui sinällään aika kevyelle.

Selkätreeni

  • Maastaveto 100kg x3, 150kg x2, 190kg x2, 220kg 2x1
  • Sumo maastaveto 150kg x5, 190kg x5, 150kg 3x5
  • Kulmasoutu maasta suoralla selällä 60kg 3x10
  • Kulmasoutu käsipainoilla kääntäen vinopenkissä 20kg 3x10
  • Vino ylätalja ylätaljassa 60kg x10, 80kg x10, 60kg 2x10
  • Ylätalja lapio 70kg 3x10
  • Ristikkäistalja vedot 30kg x10, 40kg x10, 50kg 3x10
  • Vaakasoutu 10kg tiputussarja 10 toistoa 100kg -> 20kg

Maanantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa sarjaennätyksiä kun sain tehtyä penkissä 120kg painoilla 34 toistoa. En edes muista paljonko edellinen 120kg toistomäärä ennätys oli joten en tiedä monellako toistolla tuo parani. Kesällä sain tehtyä omalla 110kg painoilla 43 toistoa ja 140kg painoilla 20 toistoa mitkä jäivät nyt mieleen. Tuon jälkeen olen sitten tehnyt 150kg painoilla 16 toistoa ja kokeillut myös toistaa 110kg tehtyä 43 toistoa saaden 41 toistoa?

Tällä viikolla tein kevyempiä ja normaalista poikkeavia treenejä ihan vain sen takia että halusin säästellä kroppaa. Sen johdosta päädyin myöskin tällä viikolla jättämään normaalit PTVGYM käynnit pois ja kävin poikkeuksellisesti maanantaista - perjantaihin lähisalilla. Torstaina päätin mennä lähisalille vaikka tarkoitus oli mennä PTVGYM:lle kun ajattelin että voin tehdä kyllä saman treenin sielläkin. Perjantaina olin valmistelemassa menoa PTVGYM:lle kunnes ajattelin että yhtä hyvin voin mennä lähisalille kun kerran olen tekemässä kevyemmän treeenin? Katsoin myös kelloa ja huomasin että kello ei ole ihan niin paljoa että sen puolesta kerkiän treenaamaan lähisalille.

Mitä nyt olen ymmärtänyt niin flunssakausi on alkanut? Näin olin lukevinani jostain mutta tätä en oikein ole huomannut ainakaan omalla työpaikallani enkä nyt muutenkaan mutta enhän normaalisti tälläisistä asioista tiedä mitään. Kuitenkin jos näin on niin ihmettelen sitä asiaa että tällä viikolla olen huomannut kuntosalilla kröh kröh äänet. Ensin kuulin alkuviikosta kun joku tuli salilta parkkipaikoille niin hirveä kröh kröh kuului vaan koko ajan. Tuon jälkeen olen sitten varsinkin pukuhuoneessa kuullut samaa kröh kröh.

Joo o. Tuli yllätettyä itseni eilen salilla sitten kertaheitolla. Aluksi oli taas niin miettimistä ja pohtimista jo se mihin edes menen treenaamaan? Päädyin sitten muutaman muun extempore tapauksen johdosta menemään ihan lähisalille. Tiistaina olin myös siellä kun taas maanantaina kävin PTVGYM:llä ja onnekseni olin päätynyt siihen ratkaisuun. Maanantaina ilmeisesti toinen lähisaleista oli niin tiukassa että huh huh ja kuulin tämän kahden suusta tiistaina niin se kyllä sitten pitää paikkaansa. Tiistaina oli lähisalilla poikkeuksellisesti väkeä suhteellisen paljon mitä siellä on ollut mutta tämä ei tullut yllätyksenä kun pihalla satoi vettä.

Viime vuonna ostin Vantaan Loaded:lle 10-kerran kortin samaan aikaan kun ostin 10-kerran kortin oikealle Tampereen Loaded:lle viime vuoden puolella kun ne olivat tarjouksessa. Kävin viime vuoden puolella Vantaan Loaded:lla varmaan 3 kertaa ja loput kerrat kymmenen kerran kortista aktivoiduin lopulta käyttämään keväällä ja alkukesästä. Kesäloman jälkeen kävin vielä kaksi kun minulle oli jäänyt kaksi kertaa kymmenen kerran kortista. Tuon jälkeen ajattelin että käynnit Vantaan Loaded:lla taisi olla siinä.