Vihaan Teslan älä päästä ohitse toimintoa ja pimeitä autoja lähes päivittäin

25.01.2025 - 10:33

Torstai-iltana ajoin takaisin kotiin Vammalasta ja kun olin varmaan juuri Hämeenlinnan ohittanut niin lähdin ohittamaan hitaasti ajanutta Teslaa niin mitä sitten tapahtuikaan? Juuri kun olin pääsemässä Teslan kohdille niin Teslan nopeus muuttui radikaalisti ja Tesla lähti kuin tykin suusta. No eipä siinä sitten voinut kuin palata takaisin oikean puoleiselle kaistalle ja katsoa lopun matkaa kuinka Tesla ajoi hieman edessä koko matkan. 

Toisaalta tämä ei nyt yllättänyt yhtään sillä useasti Teslat tekevät tätä että juurikin kun ohittamassa hitaasti ajavaa Teslaa niin yhtäkkiä Tesla lähtee kuin tykin suusta ajamaan ylinopeutta. Eipä tarvitse mennä kuin pari viikkoa taakse päin kun ajoin Pitäjänmäen PTVGYM:ltä treenin jälkeen kotiin illalla. Turunväylällä saavutin hitaasti ajavan Teslan niin lähdin sitä ohittamaan ja juuri kun olin pääsemässä Teslan takarenkaan kohdalle niin yhtäkkiä Tesla lisäsi hetkellisesti vauhtia 120/130km/h. 

Eipä mennyt kauaa kun hieman ennen Olarin ramppia sain uudestaan saman uudestaan hitaasti ajavan Teslan kiinni. Juuri ennen kuin pääsin vaihtamaan kaistaa että olisin yrittänyt uudestaan ohittaa kyseistä Teslaa niin sama tapahtui uudestaan. Tesla lähti hetkellisesti ajamaan jälleen jotain 120/130km/h vauhtia. Kyseinen Tesla kääntyi myös samasta Olarin rampista josta itse ajoin ja Tesla oli jäänyt ajamaan HSL:n bussin perään. Kun itse pääsin lähelle Teslaa ja HSL:n bussia niin vaihdoin kaistaa ohittaakseni Teslan ja Bussin niin yhtäkkiä Tesla lisäsi kolmannen kerran vauhtia hirveään ylinopeuteen ohittaakseen bussia.

Tesla jatkoi ajamaan ylinopeutta ja hetken päästä Tesla lähti kääntymään rampista pois Kehä II:lta. Kuitenkin Teslalla oli niin paljon vauhtia että kuljettaja menetti melkein auton hallinnan rampille mentässä. Tämän huomasi helposti kun Tesla joutui tekemään korjausliikkeitä jotta auto pysyi tiellä ja että Tesla oli kuljettajan hallinnassa vai oliko?

Näitä Tesla tapauksia on jo niin paljon jo viimeisen parin viikon ajalta ja sitten toinen asia mikä kanssa ihmetyttää on pimeät autot. Kuinka ihmiset uskaltavat ajaa pimeällä autolla pimeässä? Näin yhden pimeän auton samalla kertaa torstai-iltana moottoritiellä kun ajoin kotiin kun näin tämän Tesla kuskin. Kuitenkin kun nyt aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä päivittäin syksystä alkaen niin samalla hetkellä huomasin että lähes päivittäin Kehä II sekä Turunväylällä näkee yhdestä kahteen pimeää autoa lähes päivittäin. Yleensä näkee yhden mennessä Kehä II ja toisen sitten tullessa Turunväylää tai sitten vain yhden tulessa Turunväylällä.

Pimäet autot ovat vaarallisia kun niitä ei meinaa nähdä ja varsinkin jos sataa vettä tai lunta. Ja sitten tosiaan vielä se että pimeitä autoja liikkuu lähes päivittäin mitä itse olen huomannut mutta varmaan oikeasti päivittäin. Syksyllä näin jopa pimeän HSL:n bussin missä ainoa valo oli kyltti mihin bussi oli menossa ja muuten HSL:n bussi ajoi ilman valoja liikenteessä. Tämäkin on todella vaarallista sillä varsinkin Espoossa HSL:n bussit ajavat poiksetta päin punaisia liikenne valoja. Saa olla meinaan aina tarkkana kun HSL:n bussi tulee risteykseen sillä HSL:n bussi ei hirveästi välitä siitä minkä väriset valot palavat HSL:n bussille. Ei ole väliä onko valot ehtinyt vaihtua punaiseksi vai onko valo ollut jo punainen jonkin aikaa kun bussilla on kiire niin ei siinä paljon valoja ehditä katsomaan.

Minulle piti tulla tänään uusi jääkaappipakastin minkä kävin ostamassa Hulluilta Päiviltä Powerista. Kuljetuksen olisi pitänyt saapua kello 10 - 13 välissä joten olin odottamassa koko päivän kotona ja otin etäpäivän. Mitään ja kuulunut ja näkynyt niinpä otin Power asiakaspalveluun yhteyttä kello 14 kun kuljetuksen olisi pitänyt viimeistään saapua tunti sitten. Muutenkin kuljetuksen piti soittaa vähintään puolituntia ennen kuljetuksen saapumista. Ajattelin aluksi käyttää Power.fi olevaa chat-palvelua mutta päätinkin ihan soittaa Power asiakaspalveluun.

Paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki, paniikki. Monella suomalaisella oli eilen taas PANIIKKI kun lakot alkoivat tänään torstaina ja osalla jo eilen keskiviikkona. Kun ruokakaupat ovat mahdollisesti kiinni pari päivää niin se sai taas paniikin päälle suurimmalle osalle ihmisistä. Kun ruokakauppa on kiinni päivän tai pari niin se saa suomalaiset paniikkiin ja alkavat hamstraamaan tavaraa ja varsinkin paskapaperia. 

Se meni sitten taas tällä viikolla siihen, että olen nyt kahtena päivänä tällä viikolla ja vielä tulen kolmantenakin päivänä käymään aamupäivällä aluksi laskettelemassa ja illalla sitten normaalisti kuntosalille. Tein tätä samaa vuosi sitten ja huomasin sen olevan todella rankkaa mutta syystä tai toisesta päätin sitten jatkaa tätä samaa kaavaa myöskin nyt tänä vuonna. Se täytyy tässä sanoa että laskettelemasssa en ollut viime vuonna enkä tänäkään vuotena tunti tolkulla vaan yleensä siinä parisen tuntia. Jos olisin lasketellut enemmän sanotaanko vähintään kolme tuntia niin sitten asiat voisivat olla eri.

Talvi on suomalaisille vain MINÄ asenteelle omaaville ihmisille kulta aikaa. Tämän näen päivittäin liikenteessä kun toisia ei oteta huomioon yhtään. Kunhan vain minä. Räikeästi punaisia päin ajavat: minulla on kiire ja eihän auto hidastu talvella. Ajetaan keskellä kahta kaistaa vaikka siinä ympärillä olisi riittävästi tilaa: eihän nuo toiset saa minun ohi ajaa. Kiilataan ja ajetaan toisten perässä kiinni vaikka edelle ajava itse pitäisi turva väliä. Kunhan vain minä.