Jalkatreeni ja selkätreeni Tampereen Loaded:lla

30.12.2024 - 09:09

Kävin ennen joulua lauantaina tekemässä jalkatreenin Tampereen Loaded:lla ja heti jouluaaton jälkeen selkätreenin keskiviikkona. Tulin lauantaina ennen joulua käymään Vammalassa mutta tällä kertaa en tullut Loaded:in kautta vaa ajoin suoraan Vammalaan. Minun oli tarkoitus mennä Loaded:lle "vasta" sunnuntaina kun tulin lauantaina aamupäivästä enkä halunnut mennä silloin treenaamaan. Kuitenkin kun tulin aamupäivästä ja katselin siinä sitten sen hetkistä säätilaa sekä sunnuntain säätä niin päätin ja jaksoin lähteä lauantai-iltana Loaded:lle vartavasten.

Hyvä niin sillä treeni tuntui kulkevan vaikka hieman kyykyssä vaikeuksia näytti olevan teknisesti. Se on kuitenkin Tampereen Loaded:ssa hyvää verrattuna lähes mihin tahansa muuhun kuntosaliin että vaikka kyykky tai jokin muu pääliike epäonnistuisi niin en lannistu siitä. Muilla saleilla tulee helposti sitten lannistuttua kun kyykky tai muu pääliike ei oikein suju mutta Tampereen Loaded:lla ei. Syitä näen kaksi: fiilis mikä minulla on aina Tampereen Loaded:lla sekä laite- & liikevalikoima mitä kuntosalilla pystyy tekemään.

Se on ihan eri oikeasti treenata kuntosalilla missä on mahdollista tehdä erilaisia liikkeitä helposti käyttäen hyviä ja erilaisia laitteita. On ihan eri tehdä jalkatreeniä kuntosalilla missä ei ole kuin räkki, jalkaprässi, koukistuskoneet sekä pohkeille jokin laite. Yritä siinä sitten rakentaa treeniä uudestaan sen jälkeen kun kyykky on mennyt heikosti syystä tai toisesta kun sen jälkeen voit jatkaa treeniä jalkaprässissä ja reiden koukistuslaittessa.

Tätä samaa en sitten kokenut samalla tavalla jouluaaton jälkeen keskiviikkona kun kävin tekemässä selkätreenin Tampereen Loaded:lla. Minulla sattuikin maastaveto kulkemaan paremmin mitä lämmittely antoi ymmärtää. Oikeastaan kaikki meni taas ihan hyvin siihen jopa 220kg asti kunnes tein yhden toiston 250kg painoilla. Se tuntui tulevan raskaasti mutta kun katsoin noston videolta niin se näyttä paljon helpommalta. Tämä antoi minulle itselleni uskoa jatkaa maastaveto treeniä sillä suunnitelmalla jolla olin sitä suunnitellut jatkavani. Minulla oli suunnitelmissa tehdä maastavetoa 250kg painoilla plus ketjut joilla myöskin päädyin tekemään sarjoja.

En tiedä mikä maastavedossa on ainakin tuntunut yskivän mutta heti kun pääsen 250kg painoihin tai yli niin ongelmat alkavat. No ennätykseni on vain 285kg niin suhteutettuna 250kg on siihen nähden paljon. Kuitenkin kun itse haluan ja mietin sitä maagista 300kg painoa niin 250kg - 270kg painot pitäisi olla kevyttä ainakin siihen mielessä että niillä pitäisi saada tehtyä sarjoja. Onneksi keskiviikkona sain nyt tehtyä kolme kahden toiston sarjaa 250kg painoilla plus ketjut. Parisen vuotta sitten tuo oli aika normaalia että treeni kuin treeni niin sain tehtyä 250kg - 260kg painoilla plus ketjut sarjoja. Kuitenkin viime aikoina tuollaiset treenit tuntuu vaativan hyviä päiviä.

Maastavedon jälkeen siirryin sitten tekemään kolme - neljä selkälaitetta joita normaalisti en pääse tekemään tai Tampereen Loaded:lla on vain muuten parempi versio laitteesta. Ennen joulua lauantaina jalkatreeniä tuli hieman venytettyä siitä mitä ajattelin tehdä kun tuntui sille että ei ole mihinkään kiire sekä tuntui sille että voi hyvin jatkaa ja kokeilla eri laitteita. Keskiviikkona puolestaan minulla oli eri asenne ja mieli siinä että olisin "venyttänyt" selkätreeniä vaan kun olin saanut maastavedon jälkeen tehtyä ne kolme - neljä liikettä niin lähdin hyvissä mielin pois.

Huomasin taas näiden parin treenin aikana ja jälkeen että Tampereen Loaded on minulle yksinkertaisesti vain paras kuntosali Suomessa. En tiedä paljonko siihen vaikuttaa se että en pääse siellä aktiivisesti käymään vaan pääsen sinne aina silloin tällöin. Tampereella on vain yleisesti parempi kuntosali kulttuuri kuin pk-seudulla minkä oikeasti näkee ja tuntee heti kun astun Tampereen Loaded:lle. Hyvät laitteet ja tilavat tilat eivät ole yksin peruste hyvälle salille sillä olen nähnyt tämän pk-seudulla. Pk-seudulle ei oikein saa hyvää kuntosalia juurikin pk-seudun kuntosali kulttuurin takia. 

Sen aina unohtaa kun on pidemmän aikaa pois ja samalla huomaa sekä muistaa että asiat eivät ole yhtään muuttuneet. Olin nyt poikkeuksellisesti puolitoista kuukautta pois lähisaleilta kun jäädytys onnistui vai kalenterikuukaudeksi eikä sitä saanut kuukauden puolesta välistä alkamaan. Näin ollen otin lähisaleille jäsenyyden jäädytyksen loman jälkimmäiselle kuukaudelle kun loman jälkeen pystyin kuitenkin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä siihen asti kunnes jäädytys loppuu.

Tamperelaiset voivat olla nyt viimeistään hiljaa. Loaded, Wolf, Powerhouse ja nyt PTVGYM on tamperelaisten valikoimissa missä treenata. Toista se on täällä Espoossa kun joutuu menemään Helsingin puolelle kunnon kuntosalille. Minun oli alunperin tarkoitus mennä eilen lauantaina Tampere PTVGYM avaijaisiin vaikka vielä kesälomalla sanoin että miksi menisin Tampereen PTVGYM:lle kun Tampereella on kuitenkin Loaded mistä pidän todella paljon? Mietteet ja ajatukset alkoivat kuitenkin muuttua kesäloman loppuun mennessä kun ajattelin meneväni Tampere PTVGYM avajaisiin.

Suunnitelmat muuttuivat tällä viikolla nopeasti ja vielä moneen kertaan. Minun oli tarkoitus käydä perjantaina normaaliin tapaan tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Täytyy kyllä sanoa että myöskin se mitä tein ja mitä olisin tehnyt olisi ollut ihan erilainen jos PTVGYM:lle olisin perjantaina mennyt. Olisin varmaankin tehnyt aikalailla sellaisen "normaalin" maastaveto treenin mitä PTVGYM:llä olen nyt tehnyt.

Poikkeuksellinen kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä jakso on nyt päättymässä tämän viikon jälkeen. Minulla on nyt ollut tämän kuukauden tai oikeasti nyt viime kuukauden lähisalin jäsenyys jäädytetty "loman" ajaksi. Sitä kun ei saanut sillain mukavasti kuukauden keskivaiheilta alkamaan vaan pelkästään kalenteri kuukauden niin päätin ottaa sen sitten loman päätös kuukaudelle. Näin ollen kun palasin kotiin kesälomalta niin kävin nyt nämä kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä. 

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.