PTVGYM Tiksi kokemuksia - Etureisitreeni Vantaalla

20.12.2024 - 17:11

Kävin itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa Vantaan PTVGYM Tiksi:ssä ja heti seuraavalla viikolla oli hieman suunnitelmissa käydä uudestaan PTVGYM Tiksi:ssä tekemässä jalkatreeni. Ensimmäisellä kertaa tein rinta, olkapää ja käsitreenin PTVGYM Tiksi:ssä mutta samalla myös yritin katsoa koko kuntosalia läpi mitä siellä on ja mitä siellä ei ole. Kuitenkin tuollainen on vaikeaa siinä mielessä että kaikki ei jää mieleen kun keskityin oikeasti tekemään treeniä enkä keskittynyt saliturismiin. Oikeasti jos keskittyy itse treeniin niin ei silloin pitäisi muistaa kaikkea mitä ja ketä salilla oli.

Kuitenkaan PTVGYM Tiksi ei ole aivan hirveän iso kuntosali ja mikä parhainta se on yhdessä tilassa jolloin sen näkee paremmin ja helpommin läpi. Itse vaikka olen käynyt Roihupellon PTVGYM:llä kolme kertaa niin en muista sieltä oikein mitään muuta kuin jalkalaitteet joilla olen tehnyt siellä kolme jalkatreeniä. Huomasin nyt toisella kertaa ollessani PTVGYM Tiksi:ssä että jalkalaitteet olin aika hyvin rekisteröinyt itselleni muistiin mutta esimerkiksi selkälaitteita en vaikka ne olikin penkkejä lähempänä.

Halusin nyt käydä ennen vuoden vaihdetta uudestaan PTVGYM Tiksissä kahdesta syystä. Ensinnäkin halusin käydä tekemässä jalkatreenin kun huomasin PTVGYM Tiksi:sä olleen Watsonin hyvän vyökyykyn. PTVGYM Pitäjänmäen vyökyykky kun on umpi surkea mutta sitä vain pitää tehdä kun mitään muuta ei nyt ole. Toinen syy oli se että tiedän itseni niin hyvin että kun vuosi vaihtuu ja palaan loppiaisen jälkeen takaisin kotiin niin rutiineihin on lähinnä paluu eikä vuoden alussa oikein saliturismia harrasteta.

PTVGYM Tiksissä on asioita paremmin ja huonommin kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä ja se tuli taas huomattua. Jos ja kun ensi vuonna PTVGYM Espoo tulee ja se tulee olemaan PTVGYM Tiksin tapainen kuntosali niin itse tulen kyllä antamaan palautetta heti niistä asioista jotka näen PTVGYM Tiksissä olevan nyt mielestäni puutteellisia. En kuitenkaan näe nyt antaa palautetta PTVGYM Tiksiin kun en siellä aktiivisesti käy.

Jos aloitetaan ja edetään sitä mukaan kun tien itse treeniä niin kyykky räkit ja normaalit tangot olivat paremmat kuin Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Kuitenkin tangoissa on puutteita jos vertaa PTVGYM Tiksiä ja Pitäjänmäen PTVGYM:iä. PTVGYM Tiksistä puuttuu muutamia erikoistankoja joita itse käyttäisin ja sitten boksit puuttuivat täysin. Okei yhden 50cm boksin näin mutta se oli ainoa. En sitten tiedä onko niitä tulossa vai mikä on että on vain yksi boksi. PTVGYM Tiksissä ei voi siis tehdä boksi kyykkyä tai bokseila vetoja kun niitä ei vain ole.

Vyökyykky oli ja on positiivinen asia ja hack-kyykky joissa on hydraliikka pumppu joten hack-kyykyn kulmaa voi säätää. Lisäksi kun kaikki laitteet on vielä uusia niin pehmusteet ja jalkalevyt laittessa olivat todella tukevat eikä jalat liikkuneet helposti yhtään mihinkään. Itselläni ei vain enää etureisi oikein kestänyt kun tein vyökyykkä niin sen takia tekniikka ja painot jäivät vajaiksi. Minulla oli seuraavana päivänä hieronta sillä minulla oli ollut etureisi kireänä jo viikkoja mikä haittasi kyykkyliikkeitä.

Reisikoukistuslaitteet olivat huonot minulle. En tehnyt kuin reisikoukistusta etureisille mutta en pitänyt laitteesta kun en saanut jalkoja nostettua tarpeeksi ylös. Sain kyllä tuntuman mutta haluaisin silti saada jalkoja nostettua ylemmäksi. Takareisilaitteita en edes tehnyt mutta Pitäjänmäellä on sama maaten laite ja en pidä siitä sillä siihen on vaikea mennä ja löytää asentoa kun painoja alkaa olemaan paljon. Istuen laitetta en edes katsonut millainen se oli niin siitä en osaa sanoa sen enempää.

Katsoin jo ensimmäisellä kerralla ja nyt totesin sen että PTVGYM Tiksissä ei ole heiluri hack-kyykkä mikä on suuri negatiivinen asia. Roihupellon PTVGYM:llä sekä Tampereen PTVGYM:llä on heiluri hack-kyykyt niin vähän niin kuin oletin myös PTVGYM Tiksissä olevan mutta eipä ollut. Siellä oli kyllä v-squat laite vai mikä lienee mutta se ei ole itselleni sellainen liike mitä tykkään tehdä enkä sitä myöskään tehnyt niin en osaa sanoa siitä sen enempää.

PTVGYM Tiksissä jalkojen treenaaminen kyllä onnistuu hyvin mutta siitä huolimatta koko salilla on niitä pieniä puutteita joita siellä toivoisi olevan. Itselleni nuo puutteet ovat sinällään pieniä mutta sinällään suuria. Varsinkin boksien puuttuminen on suuri miinus. Kuitenkin itse olen nyt aktiivisesti Pitäjänmäen PTVGYM:llä käynyt jo vuosia mikä on mielestäni huonoin PTVGYM niin olen kyllä tottunut siihen että muut PTVGYM:it ovat vain parempia laitteineen. Pitäjänmäen PTVGYM:in fiilistä ja pimeän puoleista tunnelmaa ei kuitenkaan mikään toinen PTVGYM ole vielä voittanut.

Sunnuntai on juuri vaihtumassa maanantaihin kun aloin kirjoittamaan tätä kirjoitusta mitä olen tässä nyt jo suunnitellut kirjoittavani monet illat kuitenkaan saamatta sitä aikaiseksi. Eräällä tapaa tämä tulee olemaan saman asian kirjoittamista mistä olen jo kirjoittanut niin moneen kertaan mutta tämä viikko osoitti jälleen kerran sen että tästä vain pitää kirjoittaa lisää. En tule tällä kirjoittamisella saamaan asiaan mitään korjausta vaikka kyllä haluaisinkin mutta kuitenkin haluan täällä nyt taas purkaa ajatuksiani koska olen näistä asioista jo niin moneen kertaan ja vuoteen puhunut.

En näköjään sitten ollutkaan kirjoittanut siitä että tein viikko sitten lauantaina PTVGYM:llä uuden pysäytyskyykky ennätyksen 210kg minkä sitten tämän viikon tiistaina laitoin uusiksi saamalla 220kg. Kaikki lähti siitä liikkeelle että viime viikon perjantaina maastaveto treenin jälkeen huomasin lauantai aamuna että pohkeeni on jumalattoman tiukka. Kirjoittelinkin tuosta pohkeen kuntoon saamisesta tuossa viime kirjoituksessa maaginen kakkonen Mayorssilla. Huomasin siis aamupäivällä että oikea pohkeeni oli ihan jumalattoman tiukka joten aloin sitten itse sitä hieromaan ja ampumaan hierontapyssyllä. Tunsin saaneeni sen paljon parempaan kuntoon siinä aamupäivän aikana.

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.