Vihdoin uusi kyykky ennätys

22.05.2024 - 09:24

Tämän vuoden hyvä kyykky vire jatkui lauantaina kun sain viimein tehtyä uuden kyykky ennätyksen Tampereen Loaded:lla. Täytyy kyllä todeta että olisin mahdollisesti saanut viime vuoden puolella ainakin yhdessä ellen kahdessa treenissä tehtyä uuden kyykky ennätyksen jos minulla olisi ollut kaveri mukana varmistamassa. Kun kävin ensimmäistä kertaa Roihupellon PTVGYM:llä niin päädyin kyykkäämään 240kg painoilla kahden toiston sarjan ensimmäistä kertaa ikinä ja vielä ilman varmistusta. Tuosta viikon vai parin viikon päästä toistin saman 240kg kahden toiston sarjan kyykyssä ilman varmistusta Tampereen Loaded:lla.

Sitä en sitten tiedä mitä noiden parin treenin jälkeen minulle tapahtui kyykyn osalta siltä vaikka muutamassa viime vuoden kyykky treenissä sain tehtyä 240kg painoilla yhtä toistoa niin tuollaista samanlaista tunnetta kyykkyyn en saanut. Sain tehtyä kyllä monesta 220 - 230kg painoilla kolmesta viiteen toistoa mutta tuo 240kg jäi sitten yhteen toistoon.

Tämä vuosi on jo mennyt paremmin kyykyn osalta kuin viime vuosi. Tuo uusi kyykky ennätys sen jo kertoo mutta yleisesti olen kyykännyt kerran 250kg painoilla ja todella monesti ottanut 240kg sen toiston tai kahden toiston sarjan treeneissä. Lisäksi olen saanut tehtyä ketjujen kanssa tai ilman muutenkin pidempiä sarjoja useasti kuten 210kg plus ketjut kolme toistoa, 180kg plus ketjut kymmenen toistoa sekä pysäytys kyykyssä 170kg painoilla kolme kertaa kymmenen toistoa.

Oikeastaan ainoa suurempi asia onkin ollut sitten henkinen puoli mikä myöskin näkyi lauantaina kun lähdin tekemään uutta ennätystä. Se taitaa olla se 220kg painot ja siitä ylöspäin kun alan hieman arpomaan ja miettimään mitä tästäkin tulee. Vielä alle 200kg painoilla teen ihan rauhallisesti päivästä riippumatta mutta sitten ne ongelmat alkavat jostain syystä 200kg painoista. Oli se sitten fyysistä tai henkistä? Sitä en nyt tiedä mutta heti kun tangossa on se 200kg niin tuntuu menevän huonommin. Sitten kun laitan tankoon sen 200kg tai enemmän niin epäluottamus tuntuu vain kasvan sillä en ole oikeastaan kyllä ihan niin paljoa kuitenkaan kyykännyt vähintään 200kg painoilla kuin alle.

Vaikka minulla on ollut hyviä kyykky treenejä niin päivät eivät ole kuitenkaan samanlaisia ja välillä vain hyvän kyykky treenin jälkeen tulee heikompi treeni. No nyt kuitenkin olen ottanut sen asenteen että en lähde pakolla vääntämään mitään liian isoja painoja vaan otan mielummin hieman pienemmillä painoilla parempia toistoja tai sarjoja. Olen huomannut että ei siinä kyllä ole mitään järkeä sitten lähteä tekemään niitä maksimissaan yhtä toistoa 210kg tai 220kg painolla treenistä toiseen jos tuntuu että se on päivän maksimi.

Lauantaina menin parin salikaverin kanssa Tampereelle sillä he halusivat kokeilla minun hypettämän Tampreen Loadedin. Samalla kun kävimme Tampereella niin kävimme Sportheavy:ssä ostamassa hieman uutta välinettä minkä jälkeen menimme keskustassa käymään. Siellä kävimme syömässä sekä kansainvälisillä suurmarkkinoilla. Salille päädyimme sitten siinä ennen kello seitsemää.

Lähdin tekemään treeniä ihan normaalisti mutta jossain kohtaan sitten päätin että tänään mennään 255kg painoihin ja teen uuden ennätyksen. En nyt tarkalleen muista missä kohtia olin painoissa siinä kohtaan kun päätin näin tehdä mutta tuon päätöksen jälkeen mietin sitten painojen nostot ihan sen mukaan että päätyisin tekemän 255kg painoilla toiston. Täytyy kyllä sanoa että kun tein 235kg painoilla mikä oli viimeinen ennen 255kg niin luottamus ei ollut ihan niin hyvä. Tuo 235kg ei tullut ihan niin helposti kuin olisin sen halunnut tulevan mutta siitä huolimatta se tuli ylös minkä jälkeen vain sitten laitoin tankoon sen 255kg kun olin niin suunnitellut. 

Viime viikon lauantaina mietin hetken aikaa mutta vain hetken jaksanko lähteä PTVGYM:lle kun sää ja ajokeli oli heikon näköistä. Kuitenkin ajattelin ja tiesin että isommat tiet ovat ihan hyvässä kunnossa ja saan kyllä muutenkin paremman fiiliksen lähteä tekemään jalkatreeniä kun vain lähden PTVGYM:lle. Jälkeenpäin ajateltua tämä oli ainoa ja oikea ratkaisu sillä treeni meni todella hyvin enkä muutenkaan olisi voinut vastaavaa treeniä tehdä lähisalilla. Yksi

Viime viikon tiistaina tuli tehtyä pienen tauon jälkeen penkissä slingshot treeni. En ole pelkkiä slingshot treenejä tehnyt sitten vuoden vaihteen kun niitä tuli tehtyä enemmän Vammalassa olessa. Tuon reissun jälkeen olen tehnyt enemmän päivän kunnon mukaan niin isoilla painoilla kun tuntuu olevan turvallista tehdä kahden kolmen toiston sarjoja. Jos olen käynyt tekemässä penkki treenin PTVGYM:llä niin olen sen treenin tehnyt sitten ketjuilla ja tehnyt muuten

Tiistaina iltapäivällä kun olin tekemässä kävelylenkkiä niin sain extemporeen ajatuksena mitä jos menisin perjantaina Tampereen Loaeded:lle sekä lauantaina laskettelemaan Ellivuoreen? Näin myös tapahtui ja suunnitelmat tuonkin reissun osalta muuttuivat mitä lähemmäksi h-hetki lähestyi. Ajattelin vielä että sunnuntaina kun palaan kotiin niin tulisin Loaded:in kautta eli kävisin tekemässä kaksi treeniä Loaded:lla. Kuitenkin torstaina tajusin että Super Bowl on

Maanantaina minun oli tarkoitus tehdä lowbar kyykky treeni ja eritoten tekniikka treeniä. Minun oli tarkoitus löytää lähinnä selästä se kunnon kohta mihin tankoa sovittaa että saisin sellaisen hyvän asennon tangolle jatkuvaksi. Kun aina silloin tällöin olen kokeillut kyykätä lowbar tekniikalla niin tangon asennon löytäminen hieman alemmaksi on tuottanut suuria ongelmia. Kun luulen että se on hyvin tuossa niin kun nousen ala-asennosta ylös niin tanko lähteekin

Lauantaina oli vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa. Viimeksi viikko sitten lauantaina tein deficit maastavetoa ketjuilla minkä jälkeen lohko maastavetoa ja tällä kertaa tein sitten normaalilla tyylillä maastavetoa minkä jälkeen lohko maastavetoa. Ajattelin kokeilla kuinka paljon viime viikkoinen deficit vaikuttaa normaaliin tyyliin kun välillä tuntuu että deficit tyylillä eli olemalla korkeammalla maasta niin saan