Mega selkätreeni

16.11.2016 - 12:06

Ennen kuntosalille lähtöä oli todella hyvä fiilis. Kroppa tuntui hyvälle ja fiilis oli mitä mainioin minkä johdosta myös odotukset treeniin oli "korkeat" jos näin voi edes ajatella. Välillä kun ennen treeniä ei mieti treeniä etukäteen ollenkaan kuin toisinaan on huonoja fiiliksiä joskus hyviä. Yleensä minulla ei ole mitään odotuksia ennen treeniä ja jos tälläisiä on niin yleensä on negatiivia jolloin kroppa tuntuu väsyneeltä. Oli millaiset fiilikset vain ennen treeniä niin ne eivät merkkaa mitään. Vaikka olisi hyvä fiilis niin se ei tarkoita onnistunutta treeniä ja huono fiilis ei tarkoita huonoa treeniä. Fiilistä tärkeämpi asia on valmistautuminen sekä sitä kautta ensimmäinen liike. Ensimmäinen liike on minulle tärkeä minkä pohjalta treeni lähtee eteneen.

Aloitin treenin pitkästä aikaa "selänmurskaajalla" eli supersarjana maastasveto + good morning jota en ole tehnyt vähään aikaan. Ajattelin ensiksi kokeilla tehdä maastavetoa mahdollisimman suurilla painoilla, mutta päädyin lopulta selänmurskaajaan. Vielä kun sain pienen odottelun jälkeen kaksi tankoa käyttööni ja telineen niin tämän tekeminen oli mahdollista. Maastavedossa ensiksi seitsemän toistoa ja heti perään good morningissa kymmenentoistoa. Kun olin tehnyt kolme sarjaa niin hetken aikaa mietin teenkö vielä neljännen sarjan vai jätänkö tekeminen kolmeen. Kolmas sarja kun alkoi jo tuntumaan niin ajattelin onko neljäs liikaa. Pienen mietinnän jälkeen päätin tehdä neljännen sarjan mikä meni maastavedon osalta ihan hyvin ja good morningissa oli jo tiukempaa. Supersarjojen jälkeen alasellässä tuntui tekeminen, mutta ei kipeällä tavalla vaan oikealla tavalla.

Supersarjan jälkeen oli vuorossa kulmasoutu käsipainoilla joita tein 40kg käsipainolla. Jatkoin liikkeen teossa neljän sarjan tekemistä ja tässäkin liikkeessä neljäs alkoi jo painaa. Samalla jokaisen sarjan jälkeen sai pyyhkiä kamalasti hikeä. Kuntosalilla lämpö ja kosteus olivat hyvät, mutta oma kuumuus alkoi selkänmurskaajasta. Sanoisin että on hyvä tasapainoitella kulmasoudun tekemistä käsipainolla tekemisen ja tangolla tekemisen välillä. Viikon välein vaihto tai kaksi viikkoa ja vaihto niin saa hyvin vaihtelua eikä totu liikaa saman tekemiseen mikä on pidämmässä juoksussa huono asia. Tangolla kun tehdään molemmilla käsillä ja käsipainoilla tehdään yhdellä kädellä joten myös liikkeiden ottaminen selkään on erilainen.

[[{"fid":"239","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Kulmasoudun jälkeen oli vuorossa taljat ensiksi alatalja ja sen jälkeen ylätalja. Viimeviikolla meinasin kokeilla alataljassa 100kg tekemistä, mutta en lopulta uskaltanut joten päädyin 90kg. Viimeviikon hyvin menneiden 90kg sarjojen jälkeen lähdin tänään yrittämään tehdä 100kg:lla. Kaksi ensimmäistä sarjaa menivät alusta loppuun ihan hyvin ja kahdella seuraavalla sarjalla seiskasta kymppiin toistot alkoivat painaa, mutta menivät. Tämä oli ihan hyvä testi, mutta palaan pienempiin painoihin tulevina viikkoina. Alataljan jälkeen vuorossa oli ylätalja jossa en lähtenyt yrittämään tehdä erilaisilla painoilla vaan tein 60kg:lla jolla olen tehnyt nyt jo pitkään. Kolmen liikkeen jälkeen alkoi jo myöskin painamaan ja tekeminen ei ollut enään yhtä rentoa. Tähän minun piti myöskin treeni lopettaa, mutta päädyin vielä tekemään yhden käden vaakasoutua.

Selkätreeni

  • Supersarjana 4x maastaveto 140kg x7 + good morning 60kg x10
  • Kulmasoutu 4x10 40kg
  • Alatalja 4x10 100kg
  • Ylätalja 4x10 60kg
  • Yhden käden vaakasoutu 4x10 80kg

Lauantain jalkatreeni tuntui itselleni pettymykseksi vaikka todellisuudessa siitä tuli oikeasti hyvä jalkatreeni. Lähinnä pettymyksen tunteen toi kyykyn epäonnistuminen mihin vaikutti muutama asia joita en ottanut huomioon. Viime viikolla tein ensimmäistä kertaa perjantaina kovaa mavea mitä seurasi penkki samassa treenissä ja seuraavana päivänä jalkatreeni kyykkyineen. Tuolloin minulla ei ollut mitään ongelmia vaan kaikki meni paremmin kuin hyvin. Perjantain

Kahden tunnin jalkatreenin tekeminen ei ole itselleni mitenkään uusi asia vaan pikemminkin aikalailla normaali. Kahden tunnin jalkatreeni tarkoittaa yleensä sitä, että yksi liike tehdään "kunnolla" minkä lisäksi jalkatreeni sisältää muita liikkeitä. Normaalisti kahden tunnin jalkatreeni olisi aikalailla huono tai jopa turha. Normaalilla jalkatreenillä tarkoitan sitä, että minkään yksittäisen liikkeen tekemiseen ei kulu normaalia enemmän aikaa. Tekemällä ihan

Maanantaina oli "normaali" maastaveto päivä ja tällä kertaa en kyllä osannut odottaa treeniltä mitään. Olin kuitenkin viime viikolla tehnyt kaksi maastavetotreeniä ja muutoinkin viime perjantain ja lauantain treeneissä tuli käytettyä isoja painoja. Kun treeneissä käyttää isoja painoja niin tällöin se voi tarkoittaa sitä että seuraavissa treeneissä ei välttämättä jaksa käyttää yhtä suuria painoja. Muutenkin kun tein ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnolla

Lauantaina oli vuorossa jalkatreeni miltä en tiennyt mitä odottaa ja oikeastaan mitä tulen edes tekemään. Viikko oli yleisesti kuitenkin ensimmäinen normaali viikko loman jälkeen eli käytännössä ensimmäinen viikko pitkään aikaan kun tein tai ainakin piti tehdä kaksi kyykky treeniä samalla viikolla. Tietenkin viime viikolla kun palasin lomalta niin tämä jo osittain tapahtuikin mutta muutoin viikko ja treenit olivat erilaisia kuin "normaalisti". Tällä kertaa

En tiedä mistä sain päähääni tehdä maastavedon ja penkin samassa treenissä. Kyseessä oli samalla viikon toinen maastaveto- sekä penkkitreeni. Penkin osalta tämä ei ollut uutta mutta maastavedossa olen mennyt yksi treeni per viikko. Tietenkin on ollut yksittäisiä viikkoja kun olen tehnyt maastavedon ja sumomaastavedon samalla viikolla. Itse kuitenkin lasken nämä kahdeksi erilliseksi liikkeeksi sillä normaalissa maastavedossa on laajempi liikerata. Nyt kuitenkin