Iracing: Trellet.net Daytona comeback kisa

25.08.2023 - 17:39

Eilen torstai-iltana tuli tehtyä paluu Trellet.net yhteisön Iracing kisoihin. En edes muista milloin viimeksi olen Trellet.net kisoja ajanut? Sen muistan että viimeksi kun yritin päästä varakuskina kisaamaan jotain kisaa niin en päässyt koska se oli suosittu jolloin muutkin yrittivät kisaamaan. Muistaakseni niitä taitaa olla pari kolme kisaa joita olen koskaan ajanut eikä ne nyt niin hyvin ole koskaan mennyt. Kerran oli jopa ratin vai polkimien kanssa ongelmia joiden takia ei ollut enää fiilistä ajaa kun jo puutteellisen välineistön takia.

Nyt poikkeuksena on myös se, että ilmoittauduin ajamaan koko kauden eli tämä on nyt ensimmäinen täysi kausi minkä tulen ajamaan. Lisäksi tämä oli aika extempore asia edes ilmoittautua koko kauteen vaikka sitä olin keväällä kyllä miettinyt ja ajatellut. Se että sitten oikeasti ilmoittautuu on meinaan ihan eri asia. Tälläkin kertaa ongelmaksi muodostui hieman se että minulle tuli noin parin kuukauden tauko Iracingistä ennen tätä ensimmäistä Trellet.net kisaa.

Parisen viikkoa sitten palasin lomilta kotiin mutta ensimmäisellä viikolla en jaksanut vielä ajaa Iracingiä kun viikko meni muutenkin normaaliin totutellessa. En viitsinyt ottaa liikaa tekemistä heti ensimmäiselle viikolle enkä myöskään viikonlopulle vaikka silloin mietinkin aloittavani treenaamisen. Ensimmäinen treeni osui sitten tiistaille jolloin ajoin kyllä Trellet.net cupissa ajettavaa autoa mutta eri rataa. En jaksanut tuolloin laittaa harjoitusmuotoa päälle vain menin ajamaan kyseisen viikon normaalia Iracingin kautta. Tämän treenin tarkoitus oli vain saada tuntumaa Iracingin pelaamiseen.

Alkuperäinen tarkoitus oli jättää kaikki treeni torstaille ennen kisaa sillä Daytona rata oli minulle tuttu vaikka toisaalta nyt Trellet.net cupissa ajettiinkin vanhaa 2008-vuoden skannausta. Auto oli minulle suhteellisen tuttu vaikka kyseisellä Gen4-autolla en olekkaan ihan hirveästi ajellut, mutta uudemmalla kylläkin. Toisaalta uudemmassa mallissa on paljon vähemmän tehoja eli auto käyttäytyy ihan eri tavalla. Minulle kuitenkin tarjoutui keskiviikolle hieman aikaa ennen salille menoa niin silloin harjoittelin Gen4-autoa ihan Daytona 2008 skannauksella.

Loput treenistä tapahtui sitten ennen varsinaista Trellet.net Daytona kisaa virallisissa harjoituksissa sekä ennen virallisia harjoituksia. Lähinnä tuli katsottua renkaiden sekä bensan kulumaa pidemmällä stintillä. Myöskin ajolinjat tuli kokeiltua miten auto käyttäytyy ala- sekä yläkaistoilla. Virallisessa treenissä tuli sitten harjoiteltua miten kaistat toimivat toisen takana ja vieressä ajaessa. Ovaalissa kun auton käyttäytyminen on ihan eri kun ajaa yksin tai porukassa. Yksin treenaamisessa ei oikein voi todeta miten auto käyttäytyy oikeasti kisassa ja tämä tulee minullekkin välillä yllätyksenä pidempien taukojen jäljiltä.

Noin parin kuukauden tauon jäljiltä ja vähäisillä treeneillä niin voisin sanoa että kisa meni paremmin kuin hyvin. Siinä oli monta läheltä pititilannetta mutta osasin ne sitten välttää. Tämä oli itselleni myös pitkään aikaan ensimmäinen Daytona kisa minkä ajoin maaliin sillä yleensä normaaleissa Iracing kausilla lähes jokaisessa kisassa olen kärsijänä jonkun toisen virheestä. 

Tällä kertaa minulla oli vielä itse expro & Trellet.net mestari & Irating 9000 JJ "Jari ja Jari" Nyylander. JJ hoiti minulle varikko käynnit ja bensoineen sekä oli spottaamassa mitä edessä tapahtui. Tämä auttoi minua välttämään ruuhkia sekä myöskin kisa ei tuntunut niin pitkälle kun olisi yksin vain mököttäny siinä sen vajaa pari tuntia. 

Tämän viikon iRacing peluut jäivät Daytona 500 viikon kunniaksi Daytona International Speedwayhin. Tämän viikonlopun aikana ajetaan oikea Nascar Daytona 500 jonka kunniaksi iRacingin ovaalisajoissa ajetaan myös Daytona International Speedway. Loppuviikon ajan kun olen käymässä Vammalassa niin en pysty oikein ajamaan mitään, koska kisat osuivat viikonlopulle. Tiistaina kävin kuitenkin katsomassa mitä voisi ajaa ainakin testimieliksi. Huomasin Iracing NASCAR

Iracing IndyCar Series viikko 8 Las Vegas Motor Speedway Ensimmäinen Las Vegas Motor Speedway yritys päätyi keskeytykseen kun takana tuleva yritti ohittaa liian ahtaata välistä alapuolelta osuen autoni perään. Ajoin omaa ajolinjaa pitkin mutta perässä oleva yritti vain tunkea pienestä välistä ohi. Tämän jälkeen itse aloin valittamaan hänelle että miksi yritit paikasta ohi mistä ei vain mahtunut. Hän puolestaan alkoi minulle valittamaan blokkaamisesta mitä en

Pari videota jakoon viikonlopun ja viikolla ajetuista kisoista. Videoita tuotin pari vaikka kisoja olisi ollut enemmänkin vielä kolmannessa sarjassa. Ajoin tällä viikolla kolmessa eri sarjasssa kisoja. Iracing IndyCar Series road sekä Iracing IndyCar Series ovaali ja vielä Iracing Radical Racing Challenge. Kaksi edellä mainittua olivat samalla autolla ajettuja sarjoja toisen ollessa road-puolen sarja ja toisen ovaalin. IndyCar dw12 on siitä hyvä auto, että

Tiistaina testasin hieman ovaalissa IndyCar seriessin ovaalia missä oli tarkoitus ajaa kisa keskiviikkona 16.15 kisassa. Mietin jo tiistaina kisan ajamista, mutta kun en ollut ehtinyt treenaamaan rataa kunnolla niin päätin jättää kisan tuleville päiville. En ollut ajanut kyseistä rataa entuudestaan niin ajattelin treenata hieman ennen kisaa jotta pääsisin paremmin kisan loppuun. Käytännössä treenasin muutamia kierroksien katsoen mutkat ja miten muutama kierros

En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut Iracingistä mitään vaikka tuota on tullut koko ajan pelattua. Kesällä oli pidempi tauko pelaamisesta, mutta muuten tuota on tullut ahkerasti pelattua. Alkuvuodesta ajelin enimmäkseen ovaalia jota myöskin olen jatkanut myöskin kesän jälkeenkin, mutta tällä hetkellä keskityn enemmän road-puolelle. Käytännössä siirryin ovaalista road-puolelle DW12 auton eli Indycarin myötä. Indycar on korkein taso Amerikan avopyöräisissä ja