Alaselässä jotain häikkää ennen treeniä plus takareiden säästely jatkoi

16.11.2016 - 12:06

Eilen oli tarkoitus pitää täysivälipäivä, koska takana oli kuitenkin maanantain aamulenkki + intervallit sekä tiistain jalkatreeni. Lähdin kuitenkin vielä eilen illlalla juoksemaan vaikka se oli toisaalta pieni riski mitä en silloin ajatellut. Lähdin vain juoksemaan kevyttä lenkkiä eikä tarkoituksena ollut vetää mitään ihmeellisen nopeaa tai pitkää. Juoksun alussa en edes tiennyt kuinka pitkän lenkin juoksen vaan lähdin vain vetämään jotain reittiä. Ihmettelin vähän kun ei kuulunut kilometrin väliaikaa Garminista, mutta tajusin auto lap:in jääneen offille intervallien jäljiltä. Tämän takia en saanut kilometri kohtaisia aikoja, mutta nyt ei ollut niille tarvetta ja ehkä se olisi myös pilannut juoksuni. Olisin helposti lähtenyt juoksemaan kovempaa aina kilometrin jälkeen. Tosin nyt en tiennyt ajallisesti aikaa ja vauhtia vaan päättelin vauhdin ihan tuntuman mukaan. Myöskään kilometrjä en katsellut kellosta joten en matkan aikana oikein tiennyt tarkkoja kilometrejä vain mutu tuntuman mitä se voisi olla. Juoksun jälkeen kello näytti vähän päälle 6km ja 6.22min keskipace joten lenkki oli ihan hyvä ja rento.

[[{"fid":"217","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"443","width":"336","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Eilisen juoksun aikana alaselässä jo tuntui jotain, mutta se ei tullut juostessa vain se oli siellä jo. Varmaan alaselkään oli tullut jotain ehkä tiistain syväkyykyistä? Tiistaina en huomannut selässä mitään vaan päivän mittaan tunsin jotain mikä taisi sitten vain lenkillä "pahentua". Minulla oli suunnitelmissa muutenkin tehdä kevyempi selkätreeni ainakin maastavedon suhteen, koska alkuviikolla oli tullut jo rasitusta jalkoihin ja lähinnä oikeaan takareiteen. Alaselässä ollut häikkä / kipu haittasi lähinnä maastavetoa jossa sen vähän huomasi. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut maastavedon tekemiseen ja tässä oli varmaan avainasemassa myös pienemmät painot. Alkuviikon lenkeillä ja jalkatreenissä takareissä ei ole tuntunut mitään, mutta eilisellä lenkillä oli jotain ihan minimaalista tuntumaa ja tänään heti maastavetoa tehdessä huomasi takareiden puutteellisen kunnon. Tein pienillä painoilla joten takareiteen ei kohdistunut niin suurta rasitusta, mutta huomasin heti ettei takareisi ole kunnossa. Tämä vain laittaa ihmetyttämään miksi pystyn tekemään syväkyykkyä ilman oikean takareiden ihmeellisempää "kipua", mutta maastavedossa alkavat heti vaikeudet. Tosin näissä treeneissä minulla on ollut maastavedossa enemmän painoja kuin kyykyssä joten se varmaan vaikuttaa asiaan paljon.

Tänään tuli testattua ylätataljaa "sekavana" kun minulla itsellänikin alkoivat painot sekoittua. Tarkoituksena oli tehdä supersarjana eteen 8 toistoa 5kg korotuksina + taakse 12 toistoa 5kg tiputuksina. Tämän tehdessä sai vähän miettiä painoja kun teki ja minulla meinasi painot mennä aina vaihtaessa sekaisin. Esimerkiksi aloittaessa 50kg eteen 8 toistoa, 45kg 12 toistoa taakse, 55kg eteen 8 toistoa, 40kg taakse 12 toistoa ja sitä rataa. Tässä vain meinasi ja menikin vähän sekaisin. Näin ennen tekemistä se on vielä ihan hyvin hallussa, mutta sitten kun aloittaa tehdä toistoja niin mitä enemmän toistoja tulee ja painot vaihtuvat niin sitä helpommin ne menevät sekaisin. Tälläin tehdessä helpoiten tulee eteen se, että taakse mentäessä painot alkavat mennä liian helpoiksi. Vastaavasti eteen tehtäessä voi tulla nopeasti vastaan liian raskaat painot varsinkin jos aloittaa liian isoilla painoilla.

[[{"fid":"218","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"375","width":"500","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Selkätreeni

  • Maastaveto 4x7 120kg
  • Kulmasoutu tangolla 4x10 75kg
  • Shotgun row 4x10 15kg
  • Ylätatalja supersarja eteen 5kg korotuksina 8 toistoa 50kg -> 65kg + taakse 5kg tiputuksina 12 toistoa 45kg -> 30kg, eteen 5kg korotukset 8 toistoa 45kg -> 55kg, taakse tiputuksina 12 toistoa 40kg -> 30kg
  • Alatalja 4x10 50kg

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.