Jalkapäivän jälkeen aamulenkkiä

16.11.2016 - 12:06

Aina kun on tehnyt hyvän jalkatreenin niin sen vaikutukset huomaa kyllä seuraavana päivänä. Jos jalkatreenin jälkeisenä päivä ei huomaa edellisen päivän treeniä niin treeni on tehty väärin tai liian kevyesti. Huomasin jo sängystä noustessani, että jalat sekä kroppa ei ole 100% kunnossa joten pakkasinkin kassiini aamulla vain aamulenkille tarkoitettut vaatteet ja jätin suosiolla intervalliin tarkoitetut vaatteet pois. "Juoksin" aamulenkin rennosti ja vielä neljän kilometrin jälkeen minun keskipace oli jotain 6.51. Viidennen kilometrin lopulla lisäsin vauhtia ja pace olikin jo lähempänä kuutosta jolloin pro-juoksija jonka kanssa olin juoksemassa sai minut kiinni. Loppumatkan yritin vain roikkua mukana. Olin siis pro-juoksijan kanssa juoksemassa joka juoksi parin kilometrin koukkauksen alkuun ja otti minut kiinni paria kilometriä ennen loppua.

 

Kun kirjoitin 2013 vuoden yhteenvetoa juoksuista päätin samalla 1000km juosutavoitteen viime vuodelle. Viime vuonna sain Run Keeperiin 895,5km kirjattua juoksu kilometriä, mutta todellisuudessa juoksin paljon enemmän, koska kaikki juoksumatto sekä suurin osa hallijuoksuista puuttui tästä lukemasta. Viime vuonna sain siis enemmän kirjattuja kilometrejä järjestelmään sekä nyt minulla oli käytössä Garmin 220 gps-urheilukello Run Keeper iPhone appsin sijaan

Tänään ensiksi 7km lenkki jonka jälkeen oli kuntosalitreenin vuoro. Valmistautuessani lenkille menoon tänään huomasin Garminin akun olleen todella vähissä mikä laittoi mietityttämään kestääkö se? Osaksi Garminin akun kestoa valitsin tänään hieman lyhyemmän lenkin, mutta en tiedä olisinko muutenkaan tänään mennyt juossut pidempää lenkkiä. Vaikka tiet olivat aurattu niin maassa oli silti lunta mihin jalat hieman upposivat ja tekivät lenkistä normaalia raskaamman

Lauantain kympillä hieman jarruttelin, mutta tämän jälkeiset kasit menit hieman vauhdikkaammin ja jälkimmäisen annoin vain rullata. Vaikka menin lenkit vauhdikkaammin niin tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin mennyt lenkit täysillä. Tällä kertaa pystyin vetämään lenkit hieman vauhdikkaammin kuin normaalisti, koska juuri tällä hetkellä en tee kuntosalitreenejä ohjelmien mukaan. Kun en tee kuntosalitreenejä minkään ohjelman mukaan niin tällöin ei haittaa jos ja

Tänään aamulenkillä kävi niin kuin monesti lepopäivän jälkeen. Lähdin aamulenkille verkkaisesti ja luulin juoksevani rauhallisesti, mutta ensimmäisen kerran kuin Garmin piippasi kilometrin kohdalla kello näytti kilometrin ajaksi 5.58min. Tämä oli tietenkin liian lujaa ottaen huomioon alkuviikon raskauden sekä illan selkätreenin. Näin on käynyt useasti muulloinkin, että ensimmäinen kilometri menee lujempaa mitä on luullut juoksevansa vaikka muuten lähiaikoina

Aamulla aikaisin aamulenkille ja illalla myöhään kuntosalille joten päivästä tuli pitkä. Aamulenkille lähdin tänään rauhallisesti eilisen aamulenkin jalkakipujen takia. Tämä oli varatoimenpide mikä jatkui koko lenkin ajan. Ei siiinä, että tänään lenkki olisi muutenkaan kulkenut, mutta tänään oli vain parempi mennä lenkki hiljempaa. Illalla oli vuorossa jalkatreeni joten senkin puolesta oli parempi mennä hiljalleen, mutta pääsyy oli eilisen aamulenkin pienet