Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 2

22.08.2019 - 09:17

Fantasy Premier League kausi 2019 - 2020 jatkui lähes samalla kaavalla millä se alkoi eli keskikenttä toi suhteessa vähemmän pisteitä muihin nähden. Viikolle 2 tein yhden vaihdon kun vaihdoin Christian Pulisic pois ja otin tilalle Nicolas Pépé:n mutta tämä vaihto ei tuonut viikolle 2 mitään uutta. Olin kahden vaiheilla ottaa joko Pépé:n tai Rashfordin mikä olisi tuonut viikolle enemmän pisteitä. Tein siin väärän siirron ajatellen viikkoa 2 mutta toivon että tämä tulee kääntymään toisinpäin.

Fantasy Premier League viikko 2 toi minulle 50 pistettä kun kierroksen keskiarvo oli 41 pistettä joten toinen viikko putkeen kun sain enemmän mitä keskiarvo. Toisaalta ihan ok aloitus mutta toisaalta ei kun ottaa huomioon keskikenttäni pisteiden tuonnin ja ensimmäisellä kierroksella käyttämäni bench boostin minkä ansiosta pääsin yli keskiarvon.

Viikolle 3 en ole vielä miettinyt siirtoja tai kokoonpanoa mutta jotain pitäisi tehdä keskikentälle sillä se on muuta joukkuetta heikompi keräämään pisteitä. En ole edes varma pitäisikö jo ottaa kaksi miinuspistettä ja tehdä peräti kaksi vaihtoa keskikentälle jotta se alkaisi saamaan enemmän pisteitä suhteessa puolustukseen sekä hyökkäykseen?

Fantasy Premier League 2019 - 2020 viikko 2

Fantasy Premier League 2019 - 2020 tilastot viikko 2

  • Overall Rank:
  • 1 574 787
  • Finland rank
  • 12 494
  • Total Players:
  • 6 301 212
  • Gameweek Points:
  • 50

Fantasy Premier League viikko 5 oli parhain viikko pisteiden valossa mitä tänä kautena on tapahtunut. Tein ennen kierrosta kaksi pelaajasiirtoa ja jos en olisi tehnyt näitä niin olisin saanut vieläkin enemmän pisteitä. Minulla oli kaksi ilmaista pelaajasiirtoa ja halusin tehdä kolme niin ajattelin tehdä aluksi kaksi minkä jälkeen yhden. Tämän johdosta minun piti nyt vaihtaa Özil pois ennen Mkhitaryania sillä Özilin arvo oli enemmän ja tarvitsin tuleviin

Fantasy Premier League:ssa neljäs viikko takana ja jokainen viikko on ollut identtinen pisteissä katsottuna. Ei ole tarvinnut kuin katsoa viikon keskipiste arvon ja vähentänyt siitä noin viisi - kuusi pistettä niin on saanut pisteeni. Neljä viikkoa siis takana ja jokaisella viikolla olen saanut vähemmän pisteitä kuin keskiarvo. Näin ollen voi sanoa, että ei tämä hyvin ole lähtenyt käyntiin. Pari kierrosta sitten tein muutaman pelaajavaihdon eikä se tuonut

Eipä se viikko kolmonen mennyt yhtään sen paremmin kuin pari edellistä viikkoa Fantasy Premier Leaguessa. Omalla kohdalla huonot ratkaisut johtuivat ihan siitä, että suosikki joukkueeni Arsenal tai oikeastaan valitsemani pelaajat sieltä eivät loista. Tämä on kahdesta asiasta huono kun oikeasti seuraa ja kannattaa joukkuetta tämänkaltaisessa liigassa. Sitä toivoo, että oma suosikki joukkue pärjäisi jolloin sieltä tulee valittua pelaajia ja vastaavasti inhokki

Fantasy Premier League toinen viikko takana ja aikalailla samankaltainen. Ensimmäisellä viikolla sain 46 pistettä ja tällä viikolla pisteitä kertyi 49. Tasaista mutta silti heikkoa mistä johtuen tein tulevalle viikolle kaksi pelaajasiirtoa. Yksi puolustaja sekä yksi keskikenttä meni vaihtoon ilman sen suurempia mietintää. Tällä kertaa tein pelaajasiirrot aika nopealla päätöksellä sillä ajattelin onko suurempi tutkiminen nyt tässä vaiheessa kautta vielä tarpeen

No eihän minun Fantasy Premier League mitenkään ihmeellisesti lähtenyt käyntiin. Ei mitenkään kamalan huonosti mutta ei myöskään hyvin. 46 pistettä kierroksella minkä keskimääräinen pistekeskiarvo oli 53 niin alakanttiin kierros meni. Mitä omaan joukkueeseeni tuli niin valitsin tällä kierroksella väärät puolustajat sillä kaksi pelaavaa puolustajaa sai yhteensä kaksi pistettä kun taas vaihtopenkillä minulla olisi ollut viiden ja kuuden pisteen pelaajia. Näin