Satasella sata per jalka

16.11.2016 - 12:06

Eilen aamulla minun piti mennä juoksemaan aamulla ja herätyskin oli laitettu. Viikonloppusta oli kuitenkin jäänyt vähän univelkoa, koska kun heräsin maanantaina-aamuna olin todella väsynyt ja ensitöikseni muutin herätyksen tuntia myöhemmäksi. Minulla kävi myös sitten niin, että unohdin vaihtaa varsinaisen herätyksen ja heräsin backup herätykseen. Minulla kun on normaalisti käytössä normaali herätys iPhonessa ja backup herätys viisi minuuttia myöhemmin iPadissä. Minulla on käynyt nyt muutamia kertoja siten, että minun on pitänyt mennä aamulla juoksemaan, mutta olenkin jostain syystä vaihtanut herätyksen myöhemmäksi ja jättänyt lenkin väliin niin tällöinkin olen vaihtanut uuden herätyksen kumpaankin laitteeseen. Tuo backup herätys on kyllä hyvä, koska joskus voi tapahtua jotain miksi normaali herätys ei toimi. Akkuloppu tai muuten vaan jotain esimerkiksi joskus minulla on vain hävinnyt kaikki äänet iPhonesta niin herätysääni ei ole sitten kuulunut. No kuitenkin minulta jäi maanantaina aamulenkki väliin joka taisi kuitenkin olla hyvä asia, koska sain välipäivän treeneistä.

[[{"fid":"157","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"281","width":"327","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Tänään aamulla menin sitten juoksemaan ja eilinen vaikutti myös. Jos olisin käynyt eilen juoksemassa niin en ehkä olisi tänään mennyt tai ainkin olisin juossut vähemmän mitä juoksin. Olin jo hyvissä ajoin päättänyt juoksevani kasin enkä pidempää, koska illalla oli vuorossa jalkatreeni. Minun oli tästä syystä tarkoitus juosta lenkki kevyemmin mitä tulin juoksemaan. Juoksin ensimmäisen kilometrin noin 6.30min joka sekin oli jo vähän lujempaa mitä luulin. Ajattelin jatkaa samaan tahtia, mutta jostain syystä vauhti nousi 6.13min. Tämän jälkeen ajattelin laskevani vauhtia, mutta vauhti pysyi vielä samana. Kolme kilometriä mennyt ja olin jo juossut paljon kovempaa mitä olin ajatellut. Minulla alkoi vain ajatukset kulkemaan siitä juoksenko jalat alta iltaa varten? Kolmosen jälkeen tuli vähän ylämäkeä sun muuta ja tuolloin vauhti tippui ja nelosen aika olikin 6.44min. Tässä kohtaa myös jätin katsomatta kelloa joten en tiennyt tätä kilometri aikaa kuin vasta juoksun jälkeen. Tämän jälkeen juoksu rullasi vähän turhankin kevyesti ja kilometri meni 5.45min. Tämän jälkeen tietoisesti laskin vauhtia ihan huomattavasti, mutta siltikin loput kilometrit menivät alle 6.15min aikaan.

Aamun juoksu oli sinällään ihan kevyttä, mutta pace oli suunniteltua nopeampi. Vähän juoksun jälkeen jaloissa alkoi tuntumaan hieman väsymystä, mutta päivän mittaan väsymys oli hävinnyt. Illalla kuntosalilla en edes huomannut juoksua.

[[{"fid":"155","view_mode":"media_adaptive","fields":{"format":"media_adaptive","field_file_image_alt_text[und][0][value]":"","field_file_image_title_text[und][0][value]":""},"type":"media","attributes":{"height":"263","width":"350","class":"adaptive media-element file-media-adaptive"}}]]

Illan kuntosalin aloitin yhden jalan jalkaprässillä. Iskin prässiin 100kg ja aloin vain tekemään toistoja. Ennen toistojen tekemistä en ollut ajatellut sarjojen tai toistojen pituuksia vaan aloin vain tekemään toistoja. Tein ihan normaalilla tyylilläni eli kymmenen toistoja ja jalan vaihto. Kun olin tehnyt molemmilla jaloilla neljäkymmentä niin aloin miettimään tekisinkö pari kolme sarjaa 50 toiston sarjoa. Tämä ajatus muuttui sen jälkeen kun olin tehnyt viisikymmentä per jalka niin ajattelin vain tehdä niin paljon kuin menee. Olisikohan ollut 80:nen kohdalla kun päätin tehdä sata per jalka ja enempää ei olisi edes varmaan mennytkään tai en olisi uskaltanut yrittää. Alkoi meinaan ihan mukavasti painaa 80+ toistomäärillä. Kun sain sata täyteen niin olin aivan puhki ja teki mieli vain jäädä prässiin makoilemaan, mutta hyvin nopeasti nousin pystyyn. Kun nousin pystyyn niin seisominen ja käveleminen oli vaikeaa ja aloin vain "steppaamaan" eli veryttelemään jalkoja. Yritin vain pysyä hetken aikaa liikkeessä ja saada jalat aukeamaan. Samalla minulle aikoi tulemaan huono olo mikä vain paheni treenin edetessä. Toisena liikkeenä tein pohkeet istuen missä pääsin vähän lepäämään ja muutenkin rauhoittumaan. Pohkeiden jälkeen aloin tekemään takareisipotkuja mikä vain sarja sarjalta huononsi oloa sekä väsymystä. Vaikka olo oli melkein treenin alusta asti huono niin fiilis oli loistava ja ilme oli hyvä. Takareisipotkujen jokainen sarja vain huononsi oloa, mutta onneksi viimeinen liike oli etureidet etureisikoneessa joka oli taas vähän helmpompi. Voisi sanoa, että pari rakasta liikettä missä olo huononi ja pari vähän helpompaa liikettä missä olo tasaantui.

Minun oli tarkoitus käydä kaupassa treenin jälkeen, mutta olon ollessa mikä oli niin päätin jättää kauppareissun väliin. Kuitenkin kävellessäni kotio olo vain parani ja päästyäni kotiin niin olo oli jo hyvä. Tänään treeni meni todellakin hyvin ja ihan varmuuden vuoksi en edes ajattele meneväni huomenna juoksemaan. 

Kun aloitin tämän dieettini hieman yli kaksi viikkoa sitten niin tein yhden suuren virheen siinä mielessä, että en vaihdellut hirveästi aterioita. Ajattelin vain saavani paremmin selville miten dieetti kulkee jos syö suhteellisen samoja aterioita päivästä toiseen. En tullut ajatelleeksi yhtään sitä, että kun ateriat eivät tule vaihtumaan niin mitä se tarkoittaa henkisesti. Ajattelin nyt pystyväni syömään muutaman viikon käytännössä samoilla aterioilla päivästä

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä

Kirjoittelin tuossa, että aloitin jälleen dieetin mutta olin väärässä hiilarimäärien suhteen. Olin kuvitellut hiilarien olevan päivää kohden noin 50g - 60g mutta olin hieman väärässä. Päiväkohtaiset hiilarit nimittäin ovat noin 50g - 60g plus treenijuoman malto eli yhteensä lähemmäksi 70g - 80g per päivä. Olin kuvitellut hiilarin olevan juurikin malton kanssa sen 50g - 60g per päivä. En ollut tajunnut, että kaurapuuro sisältää niinkin "paljon" hiilaria kun

Maanantaina tuli aloitettua "jälleen" eräänlainen dieetti kokeilu mitä on nyt takana neljä päivää ja viides menossa. Käytännössä karistin hiilarit pois päivään kahdesta suurimmasta ateriasta ja korvasin hiilarin joko rasvoilla tai proteiinilla, mutta suurin muutos itselleni oli ottaa salaatit mukaan. En ole taas pitkään aikaan syönyt hirveästi mitään salaattia tai vihanneksia joten päätin ottaa ne mukaan päivän yhteen ateriaan mikä on ollut päivän viimeinen eli

Keskiviikon ajomatka Vammalaan oli liikaa alaselälle sillä kun nousin matkan päätteeksi autosta niin alaselkä oli ihan jumissa. Muutoin matkan aikana en huomannut mitään ihmeellistä, mutta heti kun nousin autosta niin huomasin selän olevan huonossa kunnossa. Näin ollen tiistain maastavedot tuntuivat lopulta alaselässä kunnolla vaikka luulin säästyneeni niistä. Huomasin kyllä jo 220kg viiden toiston sarjan jälkeen, että sarja otti alaselkään hieman sellaista