Selkätreeni

Viime viikon lauantaina tuli käytyä Tampereella Hifihuoneen HIFI & HIGH END messuilla Tätä Tampereen reissua varten muutin koko viikon treenien järjestystä sillä suunnittelin tällä kertaa mitä haluan tehdä Tampereen Loaded:lla minkä lisäksi piti myöskin hieman miettiä mitä on järkevää tehdä. Lähinnä nyt siltä kannalta että aluksi on meno Tampereelle minkä jälkeen piti käydä ensiksi syömässä ja sitten Hifihuoneen Hifi & HIGH END messuille. Ennen kuin pääsisin Tampereen Loaded:lle niin minulle tulisi paljon kävelyä ja seisomista ennen treeniä.

Välipäivän jälkeen rentoutuneena aamulenkki kulki tänään rennosti pitkästä aikaan. Juoksu kulki tänään alusta loppuun asti kevyesti eikä mitään hyytymistä tullut loppuun mitä on tapahtunut viimeviikkojen aikana. Tämän päiväinen kuntosalitreeni menee selkäpäivien top5:seen. Selkäpäivän ensimmäisen sekä parhaan liikkeen maastavedon lämmittely sarjoissa jo tietää miten päivän treeni tulee menevään. Tänään kuntosalilla rauta nousi kevyesti heti ensimmäisestä

Töistä kotiin päästyäni aloin melkein heti valmistautumaan (psyykkaamaan) kuntosalille lähtöön. Vaatteiden vaihto, Spotifystä trance päälle, napit korvaan, salikassi kuntoon ja kuntosalille päin. Olin onnistunut henkisessä valmistautumisessa, koska matkalla kuntosalille tiesin treenin menevän hyvin. Torstain ollessa päivänä niin tänään oli vuorossa selkätreeni. Toisin kuin viimeviikolla jolloin jo ensimmäisen liikkeen eli maastavedon lämmittelyssä huomasin

Aamulla herätessäni huomasin olevani todella väsynyt eilisistä juoksu sekä kuntosalitreeneistä. Tähän aamuun mennessä minulla oli takana kolme kuntosalitreeniä sekä kaksi raskasta aamulenkkiä. Tästä huolimatta menin totutusti kuntosalilla ja päivän ollessa torstai minulla oli selkäpäivä. Aloitin selkätreenin totutusti maastavedolla ja jo lämmittelyissä huomasin sen jo olevan raskasta, mutta siittä huolimatta ladoin tankoon sen 200kg. Tietenkin aloin yrittämään

Jälleen yksi treeniviikko takana, jonka piti olla alunperin kevyt. Viikko alkoi maanantaina ~8.4km 5.41min keskipacen aamujuoksulla maratoonarin ja pro-juoksijan kanssa, jotka juoksivat edelläni hieman kovempaa. Juoksin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin juossut elämäni ensimmäisen puolimaratoonin viikko sitten ja sen huomasi. Noin 3km kohdalla jaloissani alkoi tuntumaan samaa kipua, joka alkoi puolimaratoonin jälkeen seuraavana päivänä ja josta olin juuri