Pelaaminen

Eilen tuli vastaan Youtubessa Mad Max pelin video missä videon thumbnail kuvassa hehkutettiin peliä niimpä klikkasin sen auki. Kyseessä on vuodelta 2015 julkaistu Mad Max peli minkä olemassa olosta tiesin mutta mistä en ole ikinä katsonut yhtään arviota tai videota. Tuon videon nähtyäni menin sitten katsomaan olisiko peli tarjouksessa ja kyllähän se oli. Näin ollen päätin ostaa Mad Max pelin kun se näytti tuon videon perusteella sellaiselle pelille mikä minua kiinnostaa. Mad Max peli on tällä kirjoitus hetkellä Xbox storessa 7€ ja Playstation Storessa 5€. Ostin Mad Max pelin Xboxille sillä Playstation on tällä hetkellä Vammalassa ja halusin kokeilla sitä heti.

Payday 2 on tullut Nintendo Switch:lle tänään ja laitan tänne jakoon gameplay videoita ja muutaman arvion jotta ostopäätös olisi helpompi. Payday 2 Nintendo Switch versio on näkemäni perusteella ihan kelpo peli varsinkin jos sinulla on kavereita joiden kanssa pelata peliä sillä Payday 2 on juurikin moninpeli eikä oikestaan yksin pelattava peli. Payday 2 sisältää yksinpelin, mutta peliä ei oikein voi suositella yksin pelattavaksi mikä helpottaa mahdollista

Toukokuun 22. päivä Nintendo Switch:lle ilmestyy Mega Man Legacy Collection 1 + 2 jotka sisältävät kaikki Mega Man peli 1 - 10. Mega Man Legacy Collection 1 pitää sisällään 15€(?) hintaan Mega man 1 - 6 ja Mega Man Legacy Collection 2 pitää sisällään 20€(?) hintaan 7 - 10. Mahdollinen fyysinen julkaisu saattaa tulla myös myyntiin mikä pitää sisällään fyysisen Mega Man Legacy Collection 1 ja digitaalisen koodin Mega Man Legacy Collection 2 joten kannattaa

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten viime perjantaina julkaistusta Bayonetta 1 & 2 Nintendo Switch:lle. Siinä otin kantaa myös siihen, että mitä kannattaa ottaa huomioon jos ostaa Bayonetta 1 & 2 fyysisenä. Kannattaako Bayonetta 1 & 2 ostaa fyysisenä vai digitaalisena? Bayonetta 1 on kummassakin tapauksessa digitaalinen lataus eli vain Bayonetta 2 saa fyysisenä. Digitaalisena ostettaessa molemmat pelit ovat ostettavissa erikseen eli ostohetkellä ei tarvitse

Sunnuntaina tapahtui paluu Iracingin pariin hieman yli vuoden tauon jälkeen. Minulla on ollut tarkoitus tehdä paluu Iracingiin jo pidemmän aikaa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi ennen kuin nyt viikonloppuna. Black Fridaysta olisi saanut kyllä vuoden lisenssin tarjouksesta, mutta tällöin en vain nähnyt olevan hyvä aika tehdä paluuta sillä Iracing on sellainen peli mikä vaatii aikaa ja vaivaa jos siitä haluaa saada jotain muutakin irti kuin raivoa ja huutoa

Helmikuun puolessa välissä Nintendo Switch:lle ilmestyy mielestäni Nintendo Switch:n 2018 vuoden yksi parhaimmista ja odotetuimmista peleistä Bayonetta 1 & 2. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy sarjan uusin osa Bayonetta 3 joten nyt on hyvä aika tutustua Bayonetta peleihin. Aikoinani ostin Xbox 360:lle Bayonetta 1 ja varmaan vielä ennakkotilauksena kun "jouduin" pienen hypen pauhoihin, mutta se ei ollut pahasta. Tykkäsin todella paljon pelistä mutta taisin jäädä

WWE 2K18 on tai oli yksi peli mitä hieman odotin jopa Nintendo Switch:lle. Pitkästä aikaa mahdollisuus hankkia WWE-peli ja vielä sellainen minkä voi ottaa mukaan. Kuitenkin ensimmäiset reaktiot ovat olleet suoraan sitä mieltä, että vältä WWE 2K18 Nintendo Switch versio. Näin ainakin itse tulen tekemään, mutta jään kuitenkin odottamaan ja katsomaan sitä, että julkaistaanko pelille korjaavaa päivitystä. Tuskin ainakaan ihan heti ja kun myyntiluvut tulevat olemaan heikkoja niin ei varmaan koskaan. Samalla tämä voi olla ensimmäinen ja viimeinen WWE 2K peli Nintendo Switch:lle?

Xenoblade Chronicles 2 julkaistiin perjantaina ja arvosteluiden perusteella kyseessä on hyvä peli. Xenoblade Chronicles 2 ei ole ihan The Legend of Zelda: Breath of the Wild veroinen mestariteos, mutta mitä ilmeisemmin hyvin lähelle sitä riippuen lähteestä. Mitä olen arvosteluista ja videoista saanut toistaiseksi irti on se, että peli on massiivinen ja taistelujärjestelmä vaatii hieman totuttelua. Vastaavasti negatiiviselta puolelta löytyykin sitten ainakin

Nintendo järjesti tänään Xenoblade Chronicles 2 Direct tapahtuman mikä kesti vartin verran ja mikä sisälsi peliin liittyvää tietoa. Itselleni Xeno-pelisarja on tuntematon mutta ainakin ilmeisesti Japanissa pelit ovat todella suosittuja ja mitä olen huomannut koko tänä vuonna on ollut se, että tätä peliä on odotettu yleisesti todella paljon. Xenoblade Chronicles 2 on mielestäni Super Mario Odyssey ja The Legend of Zelda: Breath of the Wild pelien jälkeen se

GoExpo Winter -tapahtuma Helsingin Messukeskuksessa 3.11 – 5.11.2017. Alennuskoodi tapahtumaan löytyy täältä millä pääset GoExpo Winter & Game Expo 2017 -tapahtumaan 12€:lla.

Super Mario Odyssey julkaistiin ja samalla omalta osaltani niin sanottu pitkä odotus päättyi. Hankin maaliskuussa aikoinaan Nintendo Switch:n juuri Super Marion ja Zeldan kaltaisten pelien takia. Nintendo Switch:n julkaisupäivänä konsolille julkaistiin aivan huikea The Legend of Zelda: Breath of the Wild ja hieman yli puoli vuotta konsolin julkaisun jälkeen julkaistiin Super Mario Odyssey. Jo pelkästään näiden kahden pelin takia kannattaa hankkia Nintendo