Fantasy Premier League - viikko 21

06.01.2019 - 10:44

Fantasy Premier League viikolle 21 tein yhteensä neljä pelaajavaihtoa joista kaksi oli ilmaisia ja kahdesta menetin kahdeksan pistettä. Kyseisistä neljästä pelaajasta minulla on ollut jo kolme pelaajaa entuudestaan joukkueessani jotka ovat Mohamed Salah, Sadio Mané sekä Pierre-Emerick Aubameyang. Uusi tulokas joukkueeseeni oli Paul Pogba jolla oli takana kolme loistavaa viikkoa ja tietenkin heti kun hänet otin joukkueeseen niin ihan näin ei käynyt. Myöskin Liverpool kaksikko Mohamed Salah ja Sadio Mané eivät tuoneet heti pisteitä.

Kuitenkin sain kerätty 71 pistettä kun viikon keskiarvo oli 54 pistettä. Näin ollen viikko meni lopulta hyvin pisteiden valossa. Viikon pistelinko oli Aubameyang joka toi kapteenina 18 pistettä ja tämän lisäksi kolme puolustajaa toi yhteensä 25 pistettä. Tällä viikolla keskikenttä olikin joukkueen heikoin lenkki sillä vain yksi pelaaja toi hyvin pisteitä 12 pisteellä.

Viikolle 22 minun pitää tehdä yksi pelaajavaihto sillä Danny Ings palaa loukkaantumisen vuoksi vasta muutaman kierroksen jälkeen. Muutenkaan Ings ei ole tuonut minulle pisteitä niin kuin ajattelin. Ingsin arvo vain on 5,6 miljoonaa minkä lisäksi minulla on käytettävissä 0,1 miljoonaa eli yhteensä 5,7 miljoonaa millä on vaikea löytää hyvää pisteiden tekijää.

Fantasy Premier League - viikko 21

Fantasy Premier Leaguessa viikko 10 oli kaikista parhain pisteiden valossa. Sain kerättyä 81 pistettä kun keskiarvo oli 58 eli kuitenkin kyseessä oli "helppo" viikko mutta yli 20 pisteellä parempi tulos kuin keskiarvo niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Se miten tähän päästiin johtui ihan siitä, että Mané keräsi 15 pistettä ja hänen ollessaan kapteeni niin pistemäärä oli lopulta 30. Tähän päälle vielä kun lisää maalivahti ja puolustus osastolta 8, 7 ja 6 pisteen

Fantasy Premier League viikko 9 meni juuri ja juuri yli keskiarvon. Sain kerättyä 45 pistettä kun pistekeskiarvo oli 43. Vaikka sainkin enemmän pisteitä kuin keskiarvo niin silti viikko meni todella huonosti. Puolustajat saivat kaikki yhtä lukuunottamatta nolla pistettä ja Hazard kapteenina sai yhden pisteen. Ennen kierrosta tein pelaajavaihdon mitä en oikeasti suunnittelut. Minun piti tälle kierrokselle tehdä keskikenttä vaihto mutta päädyin tekemään vaihdon

Fantasy Premier League viikko meni ensimmäistä kertaa hyvin siinä mielessä, että sain kerättyä pisteitä enemmän mitä keskiarvo. Tällä kierroksella sain 69 pistettä kun viikon keskiarvo oli 50 pistettä. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun sain enemmän pisteitä kuin keskiarvo ja vielä reilusti enemmän. Kaikki tämä johtui siitä, että vaihdoin Salah:in pois joukkueesta ja otin Eden Hazard tilalle. Hazard toi minulle tällä kertaa 28 pistettä ollen kapteenina eli

Fantasy Premier league viikko 7 meni taas kerran heikosti. Parilla viimeisellä kierroksella olen saanut noin saman verran pisteitä mitä viikon keskiarvo on ollut mutta tällä kertaa mentiin taas alle. Sain 39 pistettä kun keskiarvo oli 45 pistettä. Jos olisin saanut kapteenilla enemmän pisteitä niin sitten viikkoa voisi sanoa paremmaksi mutta kun kapteeniksi valittu saa kaksi pistettä niin se tietää neljää pistettä. Yleisesti toivoisi, että kapteeni toisi

Tein ennen viikko 6:sta pelaaja vaihdon mitä en oikein sen kummemmin jaksanut miettiä vaan enemmänkin otin nopeasti jonkun. Muutoinkin tämä vaihto tapahtui hieman ennen kierroksen alkamista sillä unohdin tehdä koko asian. Tuo asia vain muistui mieleen minkä jälkeen kävin tekemässä pelaajasiirron. Otin tällä kertaa joukkueeseeni Ryan Fraser:n sillä katsoin hänen tehneen ihan hyvin pisteitä pelaajan arvon ollessa 5.9 miljoonaa. Näin ollen pankkiin jäi 2.3