Kaksi maastaveto treeniä viikkoon ja sivusin maastaveto ennätystä 280kg

01.12.2018 - 11:40

Viime viikolla aloin tekemään kaksi maastavetotreeniä viikkoon ja tällä viikolla jatkoin trendiä. Samalla tein treenipäiviin hieman muutoksia loppuviikon osalta kun muutin torstain sekä perjantain treenit kokonaan. Torstaisin kun olen tehnyt käsi- & olkapäätreenin niin tein selkä- & olkapäätreenin ja vastaavasti kun perjantaisin olen tehnyt selän sekä rinnan niin tällä kertaa tein rinta- & käsitreenin. Tällä vaihdolla sain maastavedolle sekä penkille omat päivät enkä tehnyt niitä näin ollen samana päivänä. Tietenkin olisin voinut jättää toisen penkin tekemättä tai olisin voinut vaihtaa sen paljon kevyempään penkkitreeniin mutta saa nyt nähdä miten jatkossa tulen tämän toteuttamaan. Vaihtoehtoja kun on useita.

Tällä viikolla ennen lauantaita tein kovaa tai suhteellisen kovaa maanantaina maastavetoa, tiistaina penkkiä, keskiviikkona kyykkyä, torstaina maasvetoa sekä perjantaina penkkiä. Nyt lauantaina olisi tarkoitus tehdä vielä kyykkyä mutta sitä kuinka tulen tekemään sen ei ole vielä tiedossa. Kaikkina näinä päivinä olen tehnyt nämä kyseiset liikkeet lähelle maksimi lukemia joten palautuminen treeneistä on ollut onnistunutta. Kun saa maastavedossa sivuttua ennätystä ja kyykyssä tehtyä lähelle ennätystä peräkkäisinä päivinä niin jotain asioita on kuitenkin tehty oikein.

Maanantaina tein maastavedossa 260kg painoilla ensin kaksi toistoa mitä seurasi kolme toistoa. Tämän jälkeen virittelin hieman kumilenkkejä avuksi millä sain tehtyä 260kg painoilla viisi toistoa ja 280kg painoilla kolme toistoa. En ole varma kuinka paljon kumilenkit todellisuudessa auttavat mutta ainakin kumilenkit kannattelevat tangon ilmaan niin ainakin 20kg ne auttavat. Tuo ei ole kuitenkaan ihan suhteellista sillä mielestäni kumilenkit auttavat enemmänkin tangon saamista ylös. Tietenkin jos kumilenkit auttavat sen 20kg niin tietenkin se auttaa saamaan tangon helpommin ylös. Kuitenkin kun kumilenkit vetävät tankoa kokoajan ylemmäksi niin luulisin kuitenkin avun olevan enemmän.

Tuo kyseinen maastavetotreeni otti todella paljon alaselkään mutta ei kipeällä tavalla vaan tuntumalla että on tehnyt jotain. Tämä kuitenkin vaikutti minun keskiviikon jalkatreeniin siltä osin että tein kyykyssä lyhyitä 1-3 toiston "sarjoja" kuin olisi tehnyt edes 5-7 toiston sarjoja. Ajattelin selän ottavan enemmän rasitusta vastaan pidemmissä sarjoissa niin päätin käyttää suurempia painoja ja lyhyempiä sarjoja jottei selkään tulisi painetta kun selkä näytti kestävän hyvin muutoin kyykkäämisen.

Torstain viikon toinen maastavetotreeni olikin sitten itsellenikin yllätys. En tiennyt mitä odottaa sillä olin jo edellisenä päivänä säästellyt selkää kyykkyä tehdessä. Tunsin meinaan alaselässä samanlaista pientä rasitusta vielä maanantaista. Kuitenkin kun aloin tekemään maastavetoa niin mitä enemmän sarjoja sain tehtyä niin sitä paremmalta selkä alkoi tuntumaan ja koko treenin päätteeksi selkäni tuntui olevan paremmassa kunnossa kuin ennen treeniä. Selkä oli siis kokoajan kunnossa mutta maanantain treeni tuntui hieman alaselässä, että jotain oli tehty.

Aloitin torstain maastavedon tekemisen deficit deadlift tyyliin eli suomeksi seisoen korokkeen päällä. Ajattelin tehdä erilaisen maastavetotreenin kuin maanantaina ja käyttäen myöskin vähemmän painoja kuin maanantaina. Lopulta kävi kuitenkin ihan toisin kun huomasin maastavedon olleen kevyttä. Tein 240kg asti korokkeen päältä maastavetoa millä tein kaksi kahden toiston sarjaa. Tämän jälkeen kun tekeminen tuntui kevyeltä nostin painot 260kg jolla tein yhden normaalin toiston ja tätä seurasi sitten 280kg kun tekeminen tuntui kevyeltä. Myöskin kun olen vain kerran elämässäni nostanut 280kg niin halusin nostaa tämän toista kertaa. Olen muutaman kerran nostanut 270kg mutta 280kg olen saanut nostettua vain kerran ja yhden kerran olen tainnut tuon epäonnistua.

Kun sain nostettua 280kg suhteellisen "kevyesti" niin ajattelin taas yrittää nostaa maagista 300kg maastavedossa. Kuitenkin taas kerran kävi samalla tavalla kuin aina ennenkin ettei painot liikkunut maasta yhtään. Näin ollen epäonnistuin jälleen kerran ja vaikka taas lannistuin tästä niin otin kumilenkit käyttöön niin nostin kumilenkkien avulla tuon kyseisen 300kg. Olen näin tehnyt kerran aikaisemmin onnistuneesti ja kerran epäonnistuneesti joten kumilenkit eivät ole aina varmuus saada tankoa ylös. 300kg kumilenkkien kanssa on kuitenkin itselleni sellainen paino mitä kuitenkaan en onnistu saamaan aina ylös niin se, että saan 300kg kumilenkeillä ylös voin olla tyytyväinen.

Volyymi pumppi käsitreeni takana mitä en ole nyt oikein tehnyt kun viimeiset käsitreenit ovat olleet enemmän suoria sarjoja sekä hieman isompia painoja käyttäen. Tällä viikolla kun en ole käynyt tekemässä aamutreenejä niin en ole myöskään tehnyt näitä volyymi treenejä käsille. Toisaalta tämä on parempi, että käsitreenit saavat vaihtelua. Kroppa kuitenkin tottuu samanlaiseen treenaamiseen hyvin nopeasti jolloin treenin meneminen perille on vaikeampaa. Tykkään

Palasin tällä viikolla "normaaliin" ruokavalioon viime viikon salaatti syömisien jälkeen. Se miksi päädyin tähän enkä jatkanut salaatti linjalla ei johtunut oikeastaan muusta asiasta kuin siitä etten jaksanut mennä viikonloppuna tai oikeastaan sunnuntaina kauppaan. En miettinyt tämän viikon syömisiä vielä perjantaina enkä oikeastaan lauantaina minkä johdosta minun oli tehtävä päätökset sunnuntaina. Lauantaina minulla oli muutoinkin koko päivä kaikenlaista niin

Kuinka nyt sattuikaan juuri kun kirjottelin salikengistäni juttua niin torstaina kun olin aloittamassa maastavetoa Reebok CrossFit Lifter Plus kengistäni katkesi yksi osa. Toisen kengän ylemmän remmin metallinen kiristys katkesi. Yllättävää että tuollainen osa katkeaa ihan yhtäkkiä eikä nuo kengät muutenkaan ihan niin vanhat ole. Siihen nähden aika kevyesti tuo osa meni rikki mihin tarkoitukseen kengät ovat tehty. Kuitenkin Reebokin yhdet kalleimmat

Täytyy sanoa, että sinällään outo jalkatreeni tuli tehtyä keskiviikkoiltana. Pääsin tekemään pitkästä aikaa "normaalin" jalkatreenin jalat kunnossa. Ilman mitään kipuja tai muuten ei normaalissa tilassa. Viime torstaina pääsin kyllä myöskin tekemään jalkatreenin ilman kipuja ja muutoinkin jalat samassa kunnossa kuin nyt. Ainoa ero oli kuitenkin, että tein tuon jalkatreenin Vammalassa ja lähes koko treenin hack-kyykyssä. Toinen asia oli tietenkin väsyminen,

Pari kuukautta diettiä takana ja oikein mitään tuntunut tapahtuvan niin tälle viikolle tein sitten muutoksia. Tällä viikolla ainakin maanantaista perjantaihin menen salaatti aterioilla. Pari salaatti ateriaa päivässä muiden "aterioiden" ohessa. Käytännössä aamupala on sisältänyt eniten hiilaria mitä olen muutoinkin karsinut jopa palautusjuomasta tai treenijuomasta. Maanantaina sijoitin malton treenijuomaan yhdessä bcaa:n kanssa minkä tein myöskin keskiviiikkona