Octopath Traveler moderni klassikko ja syy hankkia Nintendo Switch

19.07.2018 - 09:17

Octopath Traveler julkaistiin viime viikon perjantaina Nintendo Switch:lle ja tämä peli oli minulla itselläni hankinta listalla jo pidempään. Oikeastaan jo ensimmäisestä trailerista lähtien kun peli julkaistiin Nintendo Direct:ssä viime vuoden puolella. Octopath Traveler on lyhykäisyydessään "kevyen" tuntuinen retro-grafiikoilla varustettu rpg peli. Itse en ole hirveästi pelannut rpg pelejä koska ne vaativat opettelua sekä aikaa mistä johtuen en ole niissä pärjännyt ja kun en pärjää pelissä niin ei sitä sitten tule niinkään pelattua. Oikeastaan ainoa rpg peli minkä olen pelannut läpi alusta loppuun on ulkuperäinen Pokemon Blue Gameboy Pocketilla ja mielestäni ensimmäisen trailerin perusteella Octopath Traveler vaikutti saman tyyliseltä peliltä niin peli alkoi kiinnostamaan.

Octopath Traveler on julkaistu kaksia demoa Nintendo eShoppiin joista jälkimmäisessä pystyy pelaamaan koko peliä kolmen tunnin ajan. Tämä on todella hyvä sillä näin pääsee pelaamaan varsinaista peliä kolme tuntia minkä jälkeen voi aloittaa alusta ja kun Octopath Travelerissä on kahdeksan pelattavaa hahmoa niin demon voi aloittaa alusta eri hahmolla.

Octopath Traveler on siinä mielessä erinomainen peli, että se pyörii samalla tavalla niin handhelt kuin tv-tilassa. Tykkään pelata Octopath Traveleriä vallan haldhelt-tilassa kun taistelut ovat vuoropohjaisia eikä reaaliaikaisia sekä pelin grafiikan näyttäessä 16-bittistä niin pelaamisasennolla ei ole niinkään väliä. Kun ei tarvitse olla kokoaikaa ihan "hereillä" / hyvässä asennossa niin peliä on mukava pelata vaikka sängyssä tai muuten vain löhöömällä.

Octopath Traveler on oikeastaan täydellinen peli siinä mielessä Nintendo Switch:lle sillä en usko että jaksaisin kuitenkaan pelata tämänkaltaista peliä television kautta vaikka kyseessä onkin loistava peli. Handhelt-tila on yksi Nintendo Switch:n vahvuuksia ja juuri asia minkä takia aikoinaan hankin Nintendo Switch:in. Jos peli toimii yleisesti hyvin ja sopii hyvin pelata handhelt-tilassa kuten Octopath Traveler tai Crash Bandicoot N.Sane Trilogy niin tämänkaltaisia pelejä tulee vain helpommin pelattua enemmän kun aina ei tarvitse olla television orja.

Octopath Traveler arvosteluita

https://www.theverge.com/2018/7/12/17561880/octopath-traveler-review-ni…

http://nordic.ign.com/switch/16990/feature/octopath-traveler-director-s…

https://www.polygon.com/2018/7/12/17563366/octopath-traveler-review-nin…

https://www.trustedreviews.com/reviews/octopath-traveler

Saksan Amazoonissa näyttää olevan SanDisk microSDXC muistikortit tarjouksessa kuten 200Gb ~25€ ja 256Gb 30€ hintaan. Nämä kyseiset microSDXC muistikortit ovat esimerkiksi hyviä vaihtoehtoja Nintendo Switch käyttöön. Olen aina silloin tällöin kirjoitellut microSDXC muistikorteista ja hinnoista jotain ja nyt nämä hinnat tulivat vain vastan niin ajattelin jakaa tietoa eteenpäin. Noin 25€ tai 30€ hintaan plus postikulut ellei osta yhteensä 40€ edestä on mielestäni

Nintendo julkaisi tänään Super Mario Bros 35th Anniversary Nintendo Direct 2020 tapahtuman suurin asia itselleni oli Super Mario 64 julkaiseminen Nintendo Switch:lle. Olen jo viikkojen ajan kuullut eri tubettajilta huhuja Super Mario Bros 35th Anniversary Nintendo Direct tapahtumasta mutta siitä vain ei kuulunut mitään. Myöskin samaan aikaan huhut olivat, että tapahtumassa julkaistaisiin Super Mario 64, Sunshine ja Galaxy pelit Nintendo Switchille. Näistä

Ei olekkaan tullut kirjoiteltua pelaamisesta ja Nintendo Switch asioista pitkään aikaan. Tämä osittain johtuu siitä, etten ole hirveästi pelannut Nintendo Switch:llä sitten viime kesäloman. Joululomalla sekä nyt pari kolme viikkoa sitten talvilomalla minulla oli Nintendo Switch mukana reissussa ja sillä tulikin pelattua. Olen lähinnä nyt keskittynyt pelaamaan pc:llä kesäloman jälkeen mikä on karsinut Nintendo Switch peluuta. Tietenkin aina silloin tällöin olen

Astral Chain on nyt julkaistu tai julkaistaan tänään ja sen vuoksi minulle on nyt alkanut ilmestymään Astral Chain arvioita Youtubessa sekä muualla. Aikoinaan kun Astral Chainia näytettiin ensimmäistä kertaa Nintendo Direct:ssä ennen E3:sta niin tämä peli meni hankinta listalle. Tämän jälkeen E3:ssa nähtiin pelistä hieman enemmän minkä jälkeen pelistä julkaistiin jopa kymmenen minuutin esittelyvideo. Minulle tämä peli meni hankinta listalle heti

Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order julkaistiin viime perjantaina Nintendo Switch:lle ja se on saanut kauttaaltaan positiivista palautetta. Tietenkin Nintendo Switch:n rajoitteet ovat tulleet vastaan tehoissa ja varsinkin handheld-tilassa. Marvel Ultimate Alliance 3: The Black Order kärsii varsinkin käsikonsoli-tilassa grafiikan alentumisesta, frameratesta sekä pelin kuvakulmista. Dock-tilassa peli kärsii myöskin frameratesta jossakin tapauksissa mutta