Bayonetta 1 & 2 Nintendo Switch

02.02.2018 - 09:19

Helmikuun puolessa välissä Nintendo Switch:lle ilmestyy mielestäni Nintendo Switch:n 2018 vuoden yksi parhaimmista ja odotetuimmista peleistä Bayonetta 1 & 2. Myöhemmin tänä vuonna ilmestyy sarjan uusin osa Bayonetta 3 joten nyt on hyvä aika tutustua Bayonetta peleihin. Aikoinani ostin Xbox 360:lle Bayonetta 1 ja varmaan vielä ennakkotilauksena kun "jouduin" pienen hypen pauhoihin, mutta se ei ollut pahasta. Tykkäsin todella paljon pelistä mutta taisin jäädä hieman johonkin kohtaan jumiin ja sittemmin pelin pelaaminen jäi. Tämän johdosta ja kun en ole omistanut Wii u:ta millä ilmestyi vain Bayonetta 2 niin omalta kohdaltani Bayonetta 1 & 2 tulee ostettua.

Kannattaako Bayonetta 1 & 2 ostaa fyysisenä vai digitaalisena?

Kannattaa tiedostaa se asia kun on ostamassa Bayonetta 1 & 2 tai vain toista peliä että Bayonetta 1 julkaistaan vain digitaalisena ja Bayonetta 2 fyysisenä sekä digitaalisena. Myyntiin tuleva Bayonetta 1 & 2 fyysinen paketti tulee sisältämään Bayonetta 1 latauskoodin ja vain Bayonetta 2:n cartridgessa. Tämän vuoksi kannattaakin hieman miettiä onko tarvetta ostaa yhtä peliä fyysisenä kun toisen pelin joutuu lataamaan.

Bayonetta 1 & 2 pelien koot eShopissa

Bayonetta 1 tiedostokoko on 8.5GB ja Bayonetta 2 on noin 12.4GB. 

Bayonetta 1 & 2 arvosteluita

https://www.gamereactor.fi/arviot/75165/Bayonetta/

https://www.pelaajalehti.com/arvostelut/bayonetta

https://www.v2.fi/arvostelut/pelit/441/Bayonetta/

https://www.v2.fi/arvostelut/pelit/1603/Bayonetta-2/

Viime yönä suomen aikaa Nintendo järjesti ARMS Direct esittelyn. Ihmeellistä kyllä tämä sattui juuri tulemaan silloin kun olin itse myös "aktivoitunut" miettimään ARMS pelin hankintaa ja tietoa. Samalla tässä nyt tuli taas kirjoitettua jotain ARMS hypeä tai yleisiä ajatuksia juurikin kun Nintendo julkaisu lisää materiaalia.

NBA Playgrounds on sellainen peli kuin mitä odotin ainakin yleisellä tasolla. Alkuun on hyvä sanoa, että NBA Playgrounds on ainakin Nintendo Switch:llä todella hidas käynnistymään. Pelissä jo alkuvalikkoon päästessä aikaa on kulunut todella paljon ja esimerkiksi tuntuu sille, että ainakin The Legend of Zelda: Breath of the Wild on samassa vaiheessa jo itse peli alkanut eikä Mario kart 8 Deluxe ole näin hidas lähellekkään. Lopulta kun olet päässyt alkuvalikkoon

ARMS julkaistaan kuukauden päästä Nintendo Switch:lle, mutta ainakin itseni mielestä pelistä ei ole julkaistu ihan tarpeeksi materiaalia. Itseäni ARMS kiinnostaa pelinä ihan Joy-Con liiketunnistuksen takia sekä muutoinkin peli näyttää innovatiiselle eikä sille samalla kuten monet muut. Kuitenkin tässä kohtaan itselläni on hieman pimennossa se asia, että jaksaako peli innostaa ihan täyden pelin hintaa? Nintendo's stunning new fighting game, Arms, lands the

Tällä viikolla julkaistaan Nintendo eStoressa NBA Playgrounds koripallopeli mikä tulee Nintendo Switch:n lisäksi myös Playstation 4:lle sekä Xbox One:lle. NBA Playgrounds on vanhojen NBA Hangtime ja NBA Jam pelien seuraaja eli kaksi vastaan kaksi arcade koripallopeli. Itselläni on juurikin NBA Hangtime Nintendo 64:lla joten sitä kautta tämänkaltaiset pelit ovat itselleni tuttuja ja asia minkä takia olen miettinyt NBA Playgrounds hankkimista . NBA Playgrounds

Mario Kart 8 Deluxe on näyttänyt itselleni paremmin Nintendo Switch:n käytettävyyden hybridi-laitteena. Tämän olen huomannut ihan siltä kannalta, että olen pelannut Mario Kart 8 Deluxe peliä enemmän handheld-tilassa kuin mitä The Legend of Zelda: Breath of the Wild peliä. Omasta mielestäni The Legend of Zelda: Breath of the Wild toimii paremmin tv-tilassa pelattaessa kuin taas Mario Kart 8 Deluxe toimii mielestäni paremmin ihan millä tavalla pelatessa. Tämän