Super Mario Odyssey on klassikko syntyessään ja syy miksi Nintendo Switch kannattaa ostaa

07.12.2017 - 10:37

Super Mario Odyssey julkaistiin ja samalla omalta osaltani niin sanottu pitkä odotus päättyi. Hankin maaliskuussa aikoinaan Nintendo Switch:n juuri Super Marion ja Zeldan kaltaisten pelien takia. Nintendo Switch:n julkaisupäivänä konsolille julkaistiin aivan huikea The Legend of Zelda: Breath of the Wild ja hieman yli puoli vuotta konsolin julkaisun jälkeen julkaistiin Super Mario Odyssey. Jo pelkästään näiden kahden pelin takia kannattaa hankkia Nintendo Switch. Vaikeampi valinta onkin sitten se, kumpi tulee olemaan tämän vuoden vuoden peli?

Itse en ole Super Mario pelejä pelannut sitten Super Mario 64 joten en tiedä millaisia Super Mario pelit ovat olleet tässä välissä, mutta ensimmäisten pelisessioiden perusteella ohjaus vaikuttaa samalta kuin Super Mario 64:ssa. En ole siis joutunut opettelemaan oikeastaan kuin hatun heittoa sillä kaikki hypyt toimivat samalla tavalla kuin Super Mario 64:ssa. Tämä on siis ollut vain hyvä asia sillä se on nopeuttanut peliin astumista eikä muutoinkaan Super Mario pelit eroa tällä saralla? 

Super Mario Odyssey arvosteluita

https://www.vg247.com/2017/10/26/super-mario-odyssey-reviews-round-up-a…

https://www.wired.com/story/super-mario-odyssey-review/

http://www.nintendolife.com/reviews/nintendo-switch/super_mario_odyssey

https://www.cnet.com/au/products/super-mario-odyssey/review/

http://www.techradar.com/news/super-mario-odyssey-review

https://www.theguardian.com/technology/2017/oct/26/super-mario-odyssey-…

https://www.theverge.com/2017/10/26/16552118/super-mario-odyssey-review…

https://kotaku.com/super-mario-odyssey-the-kotaku-review-1819856086

http://www.rollingstone.com/glixel/gamereviews/super-mario-odyssey-revi…

http://www.trustedreviews.com/reviews/mario-odyssey

http://nordic.ign.com/super-mario-for-nintendo-switch-nintendo-switch/5…

https://www.polygon.com/2017/10/26/16551724/super-mario-odyssey-review

Tämän viikon keskiviikkona Nintendo järjestää Nintendo Direct tapahtuman jossa julkaistaan ja tiedotetaan lisätietoja ainakin ARMS ja Splatoon 2 peleistä. Itselleni Nintendo Direct on uusi tapahtuma joten itselleni ei ole tietoa miten ja kuinka laajasti asioita siellä esitellään. Kuitenkin tämä on sinällään itselleni mielenkiintoinen tapahtuma sillä molemmat pelit joita tapahtumassa esitellään kiinnostavat eli ARMS ja Splatoon 2. Varsinkin ARMS pelistä

Aikoinaan kun mietin Nintendo Switch hankkimista niin mietin myöskin samalla mitä lisätarvikkeita siihen tarvitsisin eli paljonko Nintendo Switch:n hankinta oikeasti maksaisi. Nintendo Switch on mielestäni siinä mielessä "hankala" laite, että se tarvitsee kasan lisätarvikkeita jokapäiväiseen käyttöön. Oikeastaan hankkimalla pelkän Nintendo Switch ilman mitään lisätarvikkeita kyllä pärjää, mutta suojakalvo, suojakotelo, micro sdxc-muistikortti sekä Nintendo

Tuli hieman kirjoitettua "hypeä" Splatoon 2 pelistä Splatoon 2 Testfire beta viikonlopun takia enkä suotta sillä peli oli todella hauska. The Legend of Zelda: Breath of the Wild on mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä, mutta tästä huolimatta oli mukava päästä pelaamaan välillä jotain muutakin peliä Nintendo Switch:llä. Mario Kart 8 Deluxe on tulossa "vasta" huhtikuun lopulla joten seuraavaa peliä saa odottaa vielä hetken aikaa. Niin sanotusti

Hah ajttelin laittaa hieman lisää "hypeä" Splatoon 2 pelistä ja päätin sitten itse herätä lauantaina kello 4.55, että pääsin pelaamaan Splatoon 2 betaa aamun 5.00 - 6.00 pelisessioon. Tämä pelisessio menikin sitten ilman tv-tilassa pelaamista vaan pelasin kokoajan joko handheld-tilassa tai tablet-tilassa. Tämä ihan sen johdosta, että heräsin viisi minuuttia ennen kuin palvelimet aukesivat ja halusin heti päästä pelamaan. Samalla kun keitin aamulla kahvia niin

En ole pelannut ikinä Splatoon pelin ensimmäistä osaa ja minulle tuli koko pelisarja tietoisuuteen viime lokakuussa Nintendo Switch julkaisu videolla. Ainoa asia mitä tiesin pelistä ennen perjantaina 21.00 alkanutta betan ensimmäistä tunnin mittaista sessiota oli muutamat trailerit. Yleinen julkaisu traileri sekä muutama video aseista eikä oikeastaan muuta. Näistä olin kuitenkin saanut jonkin sortin käsityksen mitä pelissä tapahtuu ja millainen se on. Nämä