Viikon treenitaukoa näyttää tehneen oikeasti vain hyvää

01.10.2017 - 13:50

Treenitauko tekee oikeasti hyvää monellakin tapaa. Ainoa asia mikä toisille kuten itselleni on vaikeaa on juurikin pitää treenitaukoa. Itselläni treenitauko tulee lähinnä "pakosta" kuten tälläkin kertaa viikon tauko työreissun vuoksi. Kävin kylläkin kahteen työreissun aikana pari kertaa treenaamassa mutta treenit eivät olleet lähellekkään mitään normaaleja. Enemmänkin ylläpitävää treenaamista. Ensimmäisessä treenissä tein rinnan sekä olkapäitä ja jälkimmäisessä selkää sekä kädet.

Palattuani työreissun jälkeen huomasin jälleen kerran pari asiaa mitä treenitauko oli tehnyt. Ensinnäkin kaikki pienemmät kivut joita oli niin olivat poissa ja toiseksi treeni meni paremmin perille. Juuri ehkä jälkimmäinen asia eli treenin meneminen paremmin perille tulee yleisellä tasolla monille ensimmäisenä huomioon. Tietenkin jos on ollut jotain kipuja tai mahdollisesti loukkaantumisia niin nämä asiat huomaa heti mutta suurimmalla osalla näitä ei yleisesti ole. Näin ollen treenin perille meneminen on se asia mikä huomataan yleisesti.

Olen tämän asian huomannut monesti, että treeni tuntuu menevän paremmin perille kun on pitänyt pienenkin tauon. Kuitenkin tästä huolimatta en vain osaa pitää näitä pienempiä taukoja kuin harvemmin. Myöskin mahdollinen painojen tippuminen on vain väliaikaista ja painot nousevat hyvin nopeasti normaaleihin jos ne ovat edes tippuneet. Itselleni ei ehtinyt käymään viikossa painojen suhteen mitenkään vaan pystyin heti tekemään samoilla painoilla kuin viimeksi. Tietenkin minulla oli vain viikon treenitauko eikä tuossa ajassa painot ehdi tippumaan.

Tietenkin se miten treenaa vaikuttaa myös siihen paraneeko treenin meneminen perille. Jos treenityyli on enemmän bodaus-tyylinen niin tällöin pienemmät tauot tekevät vain hyvää ja treeni tuntuu menevän paremmin perille. Voimailu eli enemmänkin powerlift-tyylisen treenaaminen onkin sitten enemmän paikkojen parantelua varten ja voimien varastointia varten. Powerliftissä kun ei ole merkitys siitä meneekö treeni perille vaan millaisilla painoilla jaksaa treenata.

Treenaat sitten millä tyylillä tahansa niin treenitauko on oikeasti vain hyvästä mitä tulisi harrastaa enemmän tai vähemmän. Se miten käytät treenitauon hyväksi vaikuttaa tietenkin siihen kuinka nopeasti pääset treenirytmiin kiinni. Yleisesti syöminen ja muutoin kaikki aktiviteetit vaikuttavat siihen kuinka hyvin treenit alkavat menemään treenitauon jälkeen. Jos syöminen on pysynyt samalla kaavalla kuin normaalisti niin treenit alkavat tauon jälkeen paremmin kuin verrattuna siihen, että olet syönyt mitä sattuu. Tällöin treenaaminen voi olla jopa raskaampaa kuin normaalisti ja motivaatio treenin aloittamiseen voi olla vaikeampaa. Siksi onkin parempi pitää syöminen samantapaisena kuin normaalisti.

Miten ihmeessä vatsarullan tekeminen lauantai-illan treenin päätteeksi tuntui kropassa vasta tänään maanantaina? Kävin lauantaina pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin missä tein kolme liikettä plus pohkeet. Treenin päätteeksi kun olin tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuus harjoittelun niin päätin tehdä vatsoille vatsarullaa. Olen nyt kesän aikana ja varsinkin loman aikana tehnyt jonkin vartsaliikkeen kuntosalitreenin päätteeksi kun olen tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuusharjoittelun. 

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä treeni pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Ennen kesälomaa siinä toukokuussa - kesäkuussa aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin että 10-kerran korttini loppuu hyvin pian sitten lomien jälkeen. Kävin Vantaan Loaded:lla perjantaisin tai lauantaisin riippuen siitä halusinko tehdä selkä- vai jalkatreenin. Näin ihan vain siksi että mitään penkkitreeni en jaksa oikein mennä Vantaan Loaded:lla tekemään. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:iä ja Vantaan Loaded:ia keskenään niin Vantaan Loaded vie Pitäjänmäen PTVGYM:iä selkä- ja jalkatreenien osalta 90 - 10.

Ensimmäinen työviikko takana neljän viikon loman jälkeen ja ensimmäinen viikonloppu vapaa edessä. Tuon neljän viikon aikana kävin ihan normaalisti treenaamassa käytännössä jokaisena päivänä kuten normaalisti paitsi yhtenä tai parina. Käytännössä jos vain sää suosi niin kävin varsinkin loman alussa aamupäivisin treenaamassa frisbee golffia eli käytännössä heittelemässä frisbeetä kentällä tai jollain väylällä. Iltaisin oli sitten vuorossa kuntosalitreeni vanhalla kuntosalilla mistä kaikki on alkanut minun kohdallani.

Eilen illalla kun olin saanut rinta- & olkapäätreenin tehtyä niin suuntasin poikkeuksellisesti wc:n kautta suihkuun kun nyt tuntui sille että oikeasti parempi käydä siellä wc:ssä. Olen nyt pidempään yrittänyt välttää käymästä PTVGYM:in wc:ssä ja onneksi taas muistin ennen wc:hen menemistä kurkkaamaan ensiksi sisään. Ennen kuin astuin jalallakaan wc:hen puolelle niin laitoin wc:hen valot päälle vain huomataksekseni kuinka kusi lainehti oikean puoleisen wc:hen lattialla. Tämän jälkeen laitoin wc:n valon pois ja kävin kurkkaamassa voiko vasemman puoleiseen wc:hen mennä? Sielläkin vähän lainehti mutta kuitenkin siinä oli sellainen tila että pystyin wc:ssä asioimaaan.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.