Pitkä jalkatreeni minkä jälkeen olin todella väsynyt

05.07.2017 - 22:37

Tiistaina jalkatreeni "venyi" yhteensä kahdeksi ja puoleksi tunniksi mistä treeni osuus oli siinä hieman päälle pari tuntia. Alkuun tuli tehtyä vartin verran crosstraineriä minkä jälkeen jalkatreeni alkoi kyykyllä missä tuli tehtyä suurimmaksi osaksi "isoilla" painoilla viitosia ja tämän jälkeen tekeminen siirtyi enemmänkin pidempiin sarjoihin tai suoriin kymmenen toiston sarjoihin. Kaikki ei todellakaan ollut ihan suunniteltua mutta mitä sitten? Hyvä välillä näin, että kaikki ei mene ihan kuin normaalisti vaan välillä tulee tehtyä enemmänkin poikkeavaa vaikka eihän minun treenini ole kyllä ihan samanlaisia viikosta toiseen muutoinkaan. Onhan treeneissä tietty runko tai kuvio mikä näkyy yleisesti treeneissä mutta se mitä tai enemmänkin miten teen vaihtelee enemmän.

Kyykkyä tuli tehtyä viisi viiden toiston sarjaa 140kg painoilla mitä seurasi yksi kahdenkymmenen toiston sarja 100kg:lla. Tuntui sille, että olisin voinut tehdä hieman pidempiäkin sarjoja mutta pidin sarjojen pituuden viidessä syystä tai toisesta. Tekniikan puolesta olisi voinut mennä hieman alemmaksi mitä ilmeisesti menin mutta sain kyllä ihan hyvän tuntuman ihan sillä tyylillä millä tulin tehtyä. Alun ensimmäinen sarja 140kg painoilla tuntui jotenkin ihmeellisesti "jälleen" vasemmassa jalassa mutta jälkimmäisissä sarjoissa tai muissa liikkeissä en tätä huomannut.

Tällä tavalla kävi tuossa pari viikkoa sitten kun tein kyykkyä 130kg painoilla. Tällöin huomasin itse ja sain myös palautetta sarjan jälkeen, että vasen jalka nousi oikeaan verrattuna "huonommin". Huonommalla tarkoitan tässä tapauksessa jäljessä eli jalat nousivat eri aikaan ylös. Tunsin tämän kyllä itse tehdessäni toistoja ja tämä myös sitten näkyi ihan merkittävästi ulospäin. Tästä huolimatta nostin vielä painoja 150kg ja tein viiden toiston sarjan. Tämäkin sarja meni ihan samalla tavalla, mutta ei se nyt itseäni niin haitannut sillä sain kuitenkin tehtyä sarjan loppuun asti.

 

First set of 5 140kg x5 #squat #legday #legworkout #gym #gymlife #gymshark #squats

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Vaikka tuo vasen jalka on nyt välillä jätättänyt kyykyssä välillä niin muissa liikkeissä en ole huomannut vastaavaa. Myöskään tätä ei nyt ihan aina ole tapahtunut ja tälläkin viikolla se taisi olla vain tuntumaa eikä näkynyt ulospäin yhtään. Näin ollen ongelma on pieni eikä siihen nyt tarvitse kiinnittää sen enempää huomiota tai varoa asiaa. Jos tuo olisi enemmän näkyvämpi tai tuntuisi enemmän pahemmalta ja useammassa liikkeessä niin sitten pitäisi olla hieman huolissaan.

Kyykyn jälkeen tulikin sitten tehtyä jalkaprässiä supersarjana etureisille ja takareisille. Aluksi tein etureisille 20 - 25 toistoa minkä jälkeen laskin kelkan varmistuksen päälle vaihdoin asentoa ja jatkoin tekemistä takareisillä sen saman 20 - 25 toistoa. Välillä vaihdoin kumman liikkeen tein ensin ja välillä kun aloitin etureisistä niin otin siihen enemmän painoja eli laskin painoja hieman kun tein takareisille. Muutenkin painot olivat siinä 200kg - 250kg sillä halusin kuitenkin tehdä pidempiä sarjoja ja muutoinkin pienemmät painot säästävät paremmin polvia joten siksi suosin muutoinkin pidempiä sarjoja jalkaprässiin pienemmillä painoilla.

Jalkaprässin jälkeen tuli kokeiltua staattista kyykkäämistä smiht-laitteessa. Keskelle pito, alas pito, keskelle pito ja takaisin ylös ja tästä muodostui yksi toisto. Näitä tuli sitten tehtyä se kymmenen tai lähelle kymmennen tai jopa yli. Painoja sai olla tässä kohtaan se 10kg tai 15kg per puoli sillä tämä oli raskasta ja takana oli jo muutenkin normaalit kyykyt sekä jalkaprässit.

Loppu treenistä tulikin sitten tehtyä ihan suorin jaloin maastavetoa sekä etureisikonetta pienemmillä painoilla ja enemmän tekniikalla mikä oli tässä vaiheessa treeniä loistava tapa. Mielestäni on juuri hyvä tehdä välillä etureisikonetta pienillä painoilla eli tässä tapauksessa 25kg painoilla. Rauhallisia toistoja se joku parikymmentä ja kyllä se tuntuu oikeassa paikassa. Tätä en suosittele tekemään treenin alkuun kuin lämmittelynä sillä treenin alussa tämä on ihan liian kevyttä ainakin kyseisellä tyylillä.

Treenin jälkeen olinkin sitten paljon väsyneempi kuin kuvittelin. Aluksi en tajunnut tätä asiaa mutta pikkuhiljaa aloin huomaamaan asian. Tein pienoisen virheen vuokratessani John Wick 2 Ituneksesta sillä minulla teki vaikeuksia pysyä hereillä. Tiistain jalkatreeni oli vain niin kova sitten, että olin todelli väsynyt heti illalla kuten myöskin tämä väsymys jatkui seuraavana aamuna minkä lisäksi varsinkin takareisissä treeni tuntui todella hyvin. En edes jaksanut keskiviikkoaamuna lähteä aamukävelylle vaan nukuin mielummin pidempään. Tämän johdosta keskiviikkona olkapäätreenin jälkeen tulin tehneeksi crosstrainerillä parin kymmenen minuutin treenin.

Kirjoittelin tuossa vähän aika sitten kuinka toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalilla ja täytyy kyllä taas hieman kertoa eilisestä. Sama ihminen oli taas kyseessä mistä tuo kyseinen toiset ihmiset vain haisevat pahalle kuntosalille sai alkunsa. Ensinnäkin tällä viikolla maanantaina kuntosalilla niin menin räkkivedon tekemisen jälkeen yläkertaan niin tietenkin tämä kyseinen ihminen tuli jostain pukuhuoneesta / wc:stä juuri siihen minun eteeni portaisiin. Halusin suosiolla jättää hieman eroa häneen etten nyt ihan perässä kävellyt portaita mutta siitäkin huolimatta vaikka kävelin perässä niin haju oli valtaisa. Siis kun ihminen kävelee portaita toiseen kerrokseen ja niihin portaisiin jää hetkeksi sellainen yököttävältä haiseva hajuvana minkä läpi pitää mennä niin ei se mukavaa ole.

Perjantaina kun bussit ei ilmeiseti kulkenut niin PTVGYM:llä ei teinejä illalla näkynyt ja muutenkin perjantai-ilta oli muutenkin rauhallisempi kuin normaalisti. Oli kyllä ihan mukava olla PTVGYM:llä kun sitä huutoa ja varsinkaan vitun huutamista ei kuulunut. Lauantai-iltana huomasi että bussit olivat taas kulkeneet ja teinit olivat palanneet PTVGYM:lle. Tämän huomasi siis siitä että roskikset ja niiden vierustat olivat täynnä tyhjiä energiajuomia sekä laitteet ja painot olivat ihan sekaisin.

Tänään tuli Instagramista jonkun mielenkiintoinen ja oikeaa asiaa sisältävä story minulle vastaan. Tuo kyseinen story kyllä sopii sopivasti siihen mitä taas kuulee kuntosalin pukuhuoneessa kun kuulee ihmisten puhuvan keskenään. Yleisesti varsinkin teinien suusta kuulee sitä että he eivät syö yleisesti ja vanhemmilta ihmisiltä kuulee yleisesti vain sitä että lounasbuffetissa vedetään ruokaa koko rahan edestä liikaa. Mistä siis tuo Instagram story kertoi mihin tässä viittaan? 

Eilen sain taas todistaa ego treenaamista kun jalkaprässiin oli ladottu kaikki painot mitä vain jalkaprässin läheltä oli saatavilla. Painot eivät riittäneet edes yhteen riviin vaan painoja oli sitten laitettu kahdelle riville eli kai siinä sitten oli joku 500kg tai jopa enemmän. En yhtään tiedä kun en ole tehnyt jalkaprässiä vuosiin ja silloinkin kun olen niin ihan maksimissaan jotain 400kg. Yleisesti jalkaprässissä tein 200kg - 300kg painoilla kun haluan pitää kontrollin, pysäytyksen alhaalla sekä vähintään sen kaksikymmentä toistoa per sarja ellei kyykyn lämmittelyssä tehtyä jalkaprässiä lasketa missä tein aikoinaan kymmenen toistoa per painot.

Viikko sitten lauantaina tuli käytyä ensimmäistä kertaa ikinä Mayors Gym:llä ja nyt eilen tuli käytyä Pitäjänmäen PTVGYM:llä tekemässä jalkatreenit. Mayors Gym:llä tuli siis käytyä ensimmäistä kertaa ikinä ja nyt PTVGYM:llä tuli tehtyä kyykkyä pitkästä aikaa ketjuja käyttäen. Kummankin jalkatreenin trendi oli sama vaikka olosuhteet ja ympäriöstöt olivat eri. Kumpikin jalkatreeni sujui todella hyvin sillä sain kyykättyä kummassakin treenissä joko ennätyksen tai lähelle ennätystä vaikka viikolla ensimmäinen jalkatreeni meni heikosti tai ollut muuten odotukset korkealla.