Vaikuttaako naisen kanssa treenaaminen omaan tekemiseeni?

10.06.2017 - 10:15

Erilainen treeniviikko takana päinä vaikka tekeminen oli hyvinkin sitä samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään. Käytännössä jokainen treeni sisälsi hieman jotain seuraavaa: suurempia painoja & pienempiä painoja, lyhyempiä sarjoja & pidempiä sarjoja sekä suoria sarjoja & erikoistekniikoita. Tällä saralla ei siis mitään uutta tai ihmeellistä itselleni treenien osalta mutta se mikä teki treeniviikosta ja suurimmasta osasta treenejä eroavan oli treeniseura. Kun ihminen kenen kanssa treenaa alkaa muistuttamaan pienesti treenin aikana enemmän "adhd-tapausta" siinä mielessä, että tauot alkaa supistumaan ja sarjat alkaa pitenemään niin tekeminen on myös hieman erilaista.

No joka tapauksessa tämän viikon treeneistä on saanut todella hyvin irti tai sitten vain huomaan olevani levon tarpeessa sillä treenit ovat tuntuneet kropassa monta päivää treenin jälkeen. Sanoisin kuitenkin sen johtuvan treeneistä mutta en kuitenkaan kiellä sitä asiaa, etten olisi levon tarpeessa. Mistä pääsenkin yhteen kohtaan mistä voisin väitellä asiasta ihmisten kanssa.

Omia pointtejani miksi en nyt pidä mitään ihmeellisiä taukoja on yksinkertaisesti se, että treenit kulkee ja rauta nousee. Viime sunnuntaina nousi maastavedossa uudeksi ennätyksekseni 250kg minkä lisäksi sarjapainoissa ei ole ollut huomattavissa hiipumisen merkkejä. Massaliikkeissä painot ovat pysyneet niissä samoissa painoissa millä olen tottunut tekemään ja välillä tulee saatua hieman enemmän toistoja kun on parempi päivä. Kuitenkin se tärkein asia on se, että tunnen palautuvani treeneistä hyvin ja jaksan treenata hyvin seuraavan treenin. Ellen tuntisi palautuvani treeneistä niin sitten asia olisi eri ja tämä näkyisi yleisesti treeneissä sekä motivaatiossa. 

Puolestaan suurin asia miksi minun pitäisi pitää tauko on lihasten hermotus mikä on palautumisen jälkeen yksi tärkeimmistä asioista pitää taukoa treenaamisesta. Treenit menevät menevät kyllä perille ja hyvää lihassärkyä kyllä saan mutta se on vaikeasti haettavissa. Siis sellainen kunnolla lihaksiin ottaminen on välillä hieman vaikeaa minkä saa helpommin tauon jälkeen. Kuitenkin olen seuraavana tai seuraavina päivinä kyllä huomannut treenin ottaneen oikeisiin paikkoihin niin kyllä se hermotus toimii siellä.

Yksin treenatessa tulee helpommin luovutettua ja treenikaverin kanssa homma menee yli hyvällä tavalla

Olen vuosien saatossa treenannut eri ihmisen kanssa sekä yksin. Kummatkin tavat ovat toimineet itselleni hyvin mutta paljon enemmän saa kun olen treenannut jonkun kanssa. Yksin treenatessa vain luovuttaa nopeammin ja helpommin ihan vain sen takia, että se on helpompaa tai ei saa niitä tarvittavia pakkotoistoja. En ole yhtään varma kuinka paljon oma tekeminen vaikuttaa oikeastaan omaan tekemiseen treenikaverinkin kanssa? Heijastuuko oma tekeminen toisen tekemisen kautta takaisin itselle? Kun itse olen tottunut treenaamaan loppuun asti ja antamaan "kaikkeni" niin tämä auttaa toista tekemään samoin minkä jälkeen jaksaa taas itse tehdä kovaa kun toinenkin siinä vääntää minkä irti saa.

Se on ollut siinä mielessä loistava asia, että kaikki ihmiset kenen kanssa olen käynyt vääntämässä yhteisiä treenejä ovat olleet sellaisia ihmisiä jotka yrittävät ja antavat kaikkensa siinä mielessä, että itse olen saanut treeneistä vielä enemmän. Kuitenkin nykyään tuntuu sille, että kun olen yrittänyt kysyä jotain vetään yhteistä treeniä niin on alkanut kuulua jotain ihme tekosyitä. Luulevatko siis muut, että vedän jotain maagisia tai hyper treenejä jotka vaativat jotain ihmeellisyyksiä?

Nyt olen myös päässyt hyvin testaamaan sen asia, että vaikuttaako vastakkainen sukupuoli positiivisesti treeneihin vai ei? Tuossa viime vuonna tuli käytyä vetämässä treenejä Jutan kanssa ja nyt viimeisen viikon parin sisään olen käynyt treenaamassa Nooran kanssa vielä enemmän ja hieman erilaisempia treenejä. Ilman mitään vertailuja suuntaan tai toiseen niin kummankin blondin kanssa treenit ovat olleet samankaltaisia. Kun tehdään jotain niin se tehdään loppuun ja kunnolla kuten kaikkien muidenkin kanssa kenen kanssa olen treenannut.

 

#benchpress 210kg #bench #chestday #gym #gymlife #chestworkout

Henkilön Tuomas Välimaa (@tvalimaa) jakama julkaisu

Itselläni on ollut muutamien ihmisen kanssa salilla hieman väittelyä ja keskustelua aiheesta vaikuttaako vastakkainen sukupuoli positiivisesti treeniin vai ei. Itse olen ollut sitä mieltä, että ei. Aloin kuitenkin sunnuntaina kallistumaan toiseen suuntaan maastavedon 250kg jälkeen, että kyllä. Kuitenkin kun mietin tarkemmin asiaa niin sanoisin kuitenkin ei. Mielestäni yleisesti hyvä ja sopiva salikaveri vaikuttaa tähän asiaan oli se sitten mies tai nainen. Näin ollen sain sunnuntaina nostettua 250kg maastavedosta ihan sen asian ansiosta, että minulla oli loistava salikaveri. Ihan vastaavasti mitä olen nyt nostellut penkistä 200kg nostoja joiden lisäksi tietenkin 205kg ja 210kg nostot.

Treenit ovat olleet paljon erilaisia kun olen käynyt välillä eri ihmisten kanssa. Ellen nyt ole saanut jotain hienoja tekniikka oppeja tai oppinut niinkään paljon uutta niin olen saanut nostettua omaa motivaatiota sekä mikä parasta olen saanut todella hyvät treenit aikaan. 

Sen aina unohtaa kun on pidemmän aikaa pois ja samalla huomaa sekä muistaa että asiat eivät ole yhtään muuttuneet. Olin nyt poikkeuksellisesti puolitoista kuukautta pois lähisaleilta kun jäädytys onnistui vai kalenterikuukaudeksi eikä sitä saanut kuukauden puolesta välistä alkamaan. Näin ollen otin lähisaleille jäsenyyden jäädytyksen loman jälkimmäiselle kuukaudelle kun loman jälkeen pystyin kuitenkin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:llä siihen asti kunnes jäädytys loppuu.

Tamperelaiset voivat olla nyt viimeistään hiljaa. Loaded, Wolf, Powerhouse ja nyt PTVGYM on tamperelaisten valikoimissa missä treenata. Toista se on täällä Espoossa kun joutuu menemään Helsingin puolelle kunnon kuntosalille. Minun oli alunperin tarkoitus mennä eilen lauantaina Tampere PTVGYM avaijaisiin vaikka vielä kesälomalla sanoin että miksi menisin Tampereen PTVGYM:lle kun Tampereella on kuitenkin Loaded mistä pidän todella paljon? Mietteet ja ajatukset alkoivat kuitenkin muuttua kesäloman loppuun mennessä kun ajattelin meneväni Tampere PTVGYM avajaisiin.

Suunnitelmat muuttuivat tällä viikolla nopeasti ja vielä moneen kertaan. Minun oli tarkoitus käydä perjantaina normaaliin tapaan tekemässä maastaveto & selkätreeni Pitäjänmäen PTVGYM:llä. Täytyy kyllä sanoa että myöskin se mitä tein ja mitä olisin tehnyt olisi ollut ihan erilainen jos PTVGYM:lle olisin perjantaina mennyt. Olisin varmaankin tehnyt aikalailla sellaisen "normaalin" maastaveto treenin mitä PTVGYM:llä olen nyt tehnyt.

Poikkeuksellinen kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä jakso on nyt päättymässä tämän viikon jälkeen. Minulla on nyt ollut tämän kuukauden tai oikeasti nyt viime kuukauden lähisalin jäsenyys jäädytetty "loman" ajaksi. Sitä kun ei saanut sillain mukavasti kuukauden keskivaiheilta alkamaan vaan pelkästään kalenteri kuukauden niin päätin ottaa sen sitten loman päätös kuukaudelle. Näin ollen kun palasin kotiin kesälomalta niin kävin nyt nämä kolmisen viikkoa "pelkästään" Pitäjänmäen PTVGYM:llä. 

Maanantaina tuli tehtyä lohko maastavedossa uusi ennätys 310kg, mutta sen jälkeen tiistaina, keskiviikkona ja torstaina tuli tehtyä niin sanotusti normaalit treenit. Juuri sellaiset treenit joita tein vielä alkukesästä ennen kesälomaa. Ei siinä siis mitään olisi ollut normaalisti jos olisin jatkanut treenaamista kuten ennen kesälomaa. Kuitenkin kesälomalla tuli treenattua ihan eri tavalla sillä aloin tekemään hieman pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Tämä puolestaan johti siihen että aloin paukuttamaan erilaisia sarjaennätyksiä liukuhihnalta. Kuuden viikon aikana tuli paukutettua noin kolmekymmentä erilaista sarjaennätystä.