Nintendo Switch Dock Set - ylimääräinen dock Nintendo Switch:lle

07.12.2017 - 10:51

Aikoinaan kun mietin Nintendo Switch hankkimista niin mietin myöskin samalla mitä lisätarvikkeita siihen tarvitsisin eli paljonko Nintendo Switch:n hankinta oikeasti maksaisi. Nintendo Switch on mielestäni siinä mielessä "hankala" laite, että se tarvitsee kasan lisätarvikkeita jokapäiväiseen käyttöön. Oikeastaan hankkimalla pelkän Nintendo Switch ilman mitään lisätarvikkeita kyllä pärjää, mutta suojakalvo, suojakotelo, micro sdxc-muistikortti sekä Nintendo Switch Pro Controller ohjain ovat esimerkiksi sellaisia lisätarvikkeita joita käyttäjä lähes tulkoon tarvitsee. Riippuen tietenkin käytöstä sekä käyttääkö Nintendo Switch muualla kuin olohuoneessa.

Ihan aluksi mietin myöskin dock:n ostamista lisätarvikkeena mitä vieläkin mietin. Tämä asia tuli taas mieleen kun bongasin Youtubesta videon nimeltä Why the Nintendo Switch Dock is the best #NintendoSwitch Accessory! Tämä video oli siinä mielessä hyvä, että minulla itselläni oli juurikin samankaltaisia ajatuksia. Kun on useampi dock käytettävissä niin tällöin ei tarvitse repiä kaikki johtoja olohuoneesta irti ja ottaa mukaan. Minullakin Nintendo Switch virtajohto on yksi miljoonasta johdosta viritinvahvistimen takana joita en viitsisi hirveästi sotkea sillä en ole aina ihan perillä mikä johto on minkäkin laitteen johto. Virtajohdon pois ottaminen on vielä helpompi asia siihen verrattuna, että johto pitää laittaa vielä takaisin. Saati sitten hdmi-johdon irti ottaminen ja laittaminen takaisin ei ole pidemmän päälle hdmi-johdolle hyväksi.

Nintendo Switch Dock Set on ylihintainen lisätarvike

Ainoa asia minkä takia en ole vielä tilannut ylimääräistä Nintendo Switch dockia on yksinkertaisesti hinta. Siihen nähden mitä Nintendo Switch dock maksaa ja mitä se tarjoaa niin ei ihan vastaa toisiaan. Varsinkin Suomessa Nintendo Switch Dock Set näyttää maksavan 120€ mikä on ihan liian paljon. Usa:ssa Nintendo Switch Dock Set maksaa 89$ eli Suomessa hintaan on tullut mukava suomilisä. 120€ hintaan Nintendo Switch Dock Set on vain hieman liikaa enkä usko, että tuota saa oikeastaan yhtään sen halvemmalla Saksastakaan.

Itse lähinnä suunnittelin ylimääräistä dock:n ostamista Vammalaan jolloin minun ei tarvitsisi ottaa johtoja sekä dock irti kotona. Tällöin selviäisin reissusta vain ottamalla mukaani Nintendo Switch Deluxe Travel Case suojakotelon missä menisi konsoli peleineen. Tämän lisäksi pitäisi tietenkin ottaa vielä mukaan Nintendo Switch Pro Controller ohjain sekä mahdollisesti Joy-Con Grip.

Kuitenkin kun hinta on mitä on niin tämän vuoksi en ole tulossa ostamaan Nintendo Switch Dock Setiä. Hinnan alentuessa tai muuten tarjouksesta kyseisen tuotteen voisin ostaa vaikka heti mutta varsinkaan Suomen hinnalla en tule ylimääräistä dockia ostamaan. Dock plus usb-c johto sekä hdmi-johto eivät vain ole 120€ arvoinen paketti varsinkaan kun dock ei varsinaisesti sisällä mitään muutakuin sen, että Nintendo Switch:n kuvan saa televisioon. Asia olisi eri sitten jos käyttäisin toista Nintendo Switch dockia päivittäin tai viikottain, mutta tällä hetkellä käyttö menisi enemmänkin kuukausittaiseksi tai muuten vain harvoin käyttämiseen. 

Nintendo Switch Dock Set

Nintendo Switch Dock Set (Nintendo Switch)

http://cdon.fi/pelit/nintendo_switch_dock_set-39589717

Pitkään huhuiltu Nintendo Switch Mini on nyt virallisesti julkaistu Nintendon toimesta nimellä Nintendo Switch Lite. Nintendo Switch Lite on lyhykäisyydessään kerrottuna Nintendo Switch:n käsikonsoli versio ilman tukea kytkeä konsolia televisioon. Nintendo Switch Lite on hieman pienempi kuin normaali Nintendo Switch sillä Nintendo Switch Lite ei sisällä Joy-Con ohjaimia ja näyttö on normaalin Switch:n 6,2 tuuman sijasta 5,5 tuumaa. Nintendo Switch Lite

Viikonloppuna tuli ostettua Gigantista Super Mario Maker 2 & Final Fantasy X/X-2 HD Remaster Nintendo Switch:lle. Mario Maker 2 tuli ostettua nyt ihan sen takia, että se oli pienoisessa tarjouksessa ja myöskin Final Fantasy X / X-2 HD Remaster oli noin kymmenen euroa halvempi kuin muualla. Mario Maker 2 oli kyllä omalla ostoslistalla, mutta kun olin juuri ostanut Crash Team Racing Nitro-Fueled pelin niin sinällään Mario Maker 2:lla ei ollut kiire. Final Fantasy

Tuli tuossa keskiviikko iltana pongattua paikallisen Citymarketin elektroniikkaosastolta Crash Team Racing Nitro-Fueled Nintendo Switch versio. Tämä tuli itselleni yllätyksenä sillä olin viimeksi lukenut jotain siihen liittyvää, että Crash Team Racing Nitro-Fueled Nintendo Switch versio myöhästyy eikä sitä julkaista samaan aikaan PS4 ja Xbox Onen kanssa. Vielä keskiviikkona en kyseistä peliä vielä ostanut vaan halusin ensiksi katsoa hieman Youtube videoita

Nintendo piti eilen oman E3 "tilaisuutensa" minkä katsoin jälkikäteen illalla treeneistä päästyäni. Olin ollut jotenkin ajatuksessa että kyseinen Nintendo Direct olisi tullut vasta torstaina minkä johdosta olin päättänyt tehdä jalkatreenin tiistaina. Jalkatreeniin kun varaan enemmän aikaa kuin muihin treeneihin niin tästä johtuen en katsonut Nintendo E3 Directiä suoraan, mutta eihän tuo vaikuttanut yhtään mihinkään.

Pari päivää sitten Nintendo julkaisi Pokémon Direct 6.5.2019 missä näytettiin lisää tulevista Pokémon peleistä Pokémon Sword & Pokémon Shield. Itselleni Pokémon Direct ei ollut mikään mikään wouw Direct, mutta kuitenkin sellainen mistä sai hieman enemmän selkoa mitä Pokémon Sword & Pokémon Shield pitävät sisällään. Kuitenkin paras asia oli se, että Pokémon Sword & Pokémon Shield eivät näin ollen tule viemään Nintendon E3 Direct:stä aikaa. Viime vuonna Super