Tuplajalkatreenien jälkeen paluu normaaliin treenirytmiin

21.12.2016 - 10:16

Perjantaina ja lauantaina tuli tehtyä tuplajalkatreenit minkä jälkeen sunnuntaina oli välipäivä ja maanantaina alkoi jälleen uusi treeniviikko. Tällä kertaa en miettinyt tuplatreeniviikkoa sillä ajattelin ottaa tuon perjantain sekä lauantain jälkeen hieman rauhallisemmin. Muutenkin kyseessä on hieman tälläinen viikko minkä suunnitelmista en oikein tiedä etukäteen. En ole varma minä päivinä menen kuntosalille ja en myöskään tiedä treenien järjestystä. Tällä hetkellä tai oikeastaan sunnuntaista lähtien suunnitelma on ollut se, että käyn tekeen treenit maanantaista - keskiviikkoon sekä perjantaina. Näin ollen torstai jäisi jälleen välipäiväksi parin viime viikon tapaan.

Muutoinkin olen nyt ottanut "varoen" tämän viikon treenit ainakin ensimmäisen liikkeen osalta. Niin maanantaina penkin kuin tiistaina maastavedon aloitin sinällään rauhallisesti tai ainakin katsoin missä kunnossa olen. Jotenkin ihmeellisesti minulle ei ole tullut jalat kipeäksi tai kankeiksi tuon perjantain sekä lauantain treenien osalta mikä on ollut todella ihmeellistä. Olenko tällä kertaa osannut tehdä lihashuollon treenien jälkeen paremmin kuin normaalisti? Olenko nyt vain keskittynyt asiaan kun treenasin jalkoja enemmän kuin normaalisti?

Mitään kankeutta ei ole tullut normaaliin kävelemiseen tai portaissa menemiseen mitä on saattanut tulla kovien jalkatreenien jälkeen. Ajattelin etukäteen "sivuvaikutuksien" olevan kovemmat kun treeni määrä tuplaantui, mutta olin väärässä. Onhan reisissä tuntunut kyllä sille, että jalkoja on treenattu, mutta mitään ihmeellistä niissä ei kuitenkaan tunnu. Kuitenkaan mitään jalkatreeniä en ole vielä suunnitellut ja ainoa suunnitelma jalkojen osalle on se, että se on korkeintaan loppuviikosta milloin treenaan seuraavan kerran jalkoja. Tämä treeni tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen kun en tiedä voinko treenata jalat kovaa vai pitääkö jalkojen kanssa varoa.

Maanantai-iltana rintatreeni muutamalla olkapääliikkeellä

Maanantaina aloitin treenin penkin tekemisellä missä otin alkuun aika rauhallisesti kun en tiennyt miten kroppa jaksaa yleisellä tasolla. Kuitenkin hyvin nopeasti huomasin sen, että rauta oli kevyttä minkä johdosta kokeilin penkissä tehdä hieman isommilla painoilla pitkästä aikaa. Painot pyörivät siinä 140kg ja 160kg painoilla millä tein sarjoja. Sarjat olivat siinä viiden toiston - kymmenen toiston välissä.

Penkin jälkeen teinkin sitten taas pystypunnerruksen sekä vinopenkin käsipainoilla vuoron perään. Aloitin tekemällä pystypunnerruksen minkä jälkeen tein vinopenkkiä ihan suorilla sarjoilla eikä supersarjana tehtynä. Viimeisen sarjan tein kylläkin supersarjana molemmissa liikkeissä käyttäen kahdenkymmenen toiston sarjoja. Yleisesti tein näissä kummassakin liikkeessä kahdenkymmenen toiston sarjoja sekä alkuun lyhyempiä kymmenen - kahdentoista toiston sarjoja. Olen tätä samaa tyyliä nyt käyttänyt muutamia kertoja kun olen tehnyt rinta- & olkapäätreeniä samassa treenissä.

Tämän jälkeen tuli tehtyä vielä ristikkäistaljaa alhaalta sekä ylhäältä minkä jälkeen vielä vipunostoa hieman erikoisemmalla tyylillä enemmän takaolkapäille.

Rintatreeni & olkapäätreeni

  • Penkki
  • Pystypunnerrus käsipainoilla
  • Vinopenkki käsipainoilla
  • Alaristikkäistalja
  • Ristikkäistalja
  • Vipunostot sivulle

Tiistaina aika normaali selkätreeni

Tiistain selkätreeni alkoi maastavedolla missä minun olisi pitänyt käyttää hieman erilaisia painoja mitä lopulta käytin. Nousin nimittäin liian suurin painoihin päivän kunnon mukaan kun minun olisi pitänyt vain pysyttäytyä 180kg sekä maksimissaan 200kg painoissa. Toisin kuitenkin kävi kun tein pari ykköstä 220kg painoilla sekä yritin vaihteeksi nostaa 245kg mikä nyt ei noussut maasta oikeastaan kuin pari senttiä. Ihan normaalia ja minun olisi pitänyt tämä jo tajuta siinä vaiheessa kun 220kg tuntui jo raskaalle tällä kertaa.

 

From evening #backworkout #backday #gym #gymlife #powerbeats2wireless #trance #gazoz

A photo posted by Tuomas Välimaa (@tvalimaa) on

En tiedä vaikuttiko viime viikko maastavetoon ja selkätreeniin yleisesti jotenkin. Viime viikolla en tehnyt maastavetoa ja selkätreeni muutenkin oli "normaalista" poikkeava. En tiedä voiko yhdellä viikolla olla väliä vai oliko se oikeasti hyvä, mutta olin muuten väsyneempi vain. Luulisin kuitenkin tuon perjantain sekä lauantain vaikuttaneen varsinkin maastavetoon ja minähän en nyt tuota ottanut mitenkään huomioon.

Maastavedon lisäksi tein kulmasoutua, vaakasoutua sekä ylätaljaa leveällä otteella. Näin ollen selkätreenistä tuli itselleni aika perus selkätreeni mitä olen vuosien saatossa tehnyt. Oikeastaan ainoa muutos tuohon "normaaliin" oli se, että tein vaakasoutua alataljan sijaan. Olisin kyllä tehnyt t-soutuakin mutta en vain jaksanut alkaa kiertelemään hakemassa 10kg painoja ympäri salia tällä kertaa ja katsoin normaalin kulmasoudun riittäneen tällä kertaa.

Selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu
  • Vaakasoutu
  • Ylätalja leveä

Onko ylipaino ylivoimaa? Siinä vasta kysymys ja oikea vastaus on oikeasti vaikea. Mietin kuitenkin suhteellisen usein sitä että miten jaksan treenata sen miten jaksan treenata? Olenko vain tottunut siihen että treenaan usein vai enkö oikeasti sitten treenaa? Aikoinaan kävin juoksemassa aamuisin yhdestä kerrasta viiteen kertaan aktiivisesti minkä lisäksi kävin kuntosalilla neljästä kerrasta kuuteen kertaan. Vuosien varrella olen käynyt kuntosalilla eri tavalla mitä nykyään käyn ja en muista tarkalleen milloin ja miten treenasin kun kävin aktiivisesti juoksemassa. Yhdessä vaiheessa kävin jopa aamuisin ja iltaisin treenaamassa kuntosalilla eli tupla treenaamassa.

No niin eilen sitten mukavasti takatalvi yllätti mutta itselleni se ei tullut niin yllätyksenä kun olin sentään säätietoja katsonut. Se minulle tuli yllätyksenä että sitä lunta sitten oikeasti tuli ja niinkin paljon. Olin kuitenkin itse jo vaihtanut kesärenkaat alle parisen viikkoa sitten. Kun perjantaina lähdin PTVGYM:lle niin juuri silloin seitsemän tienoilla lunta alkoi höytyilemään niin kuin säätiedoista näki. Lunta kuitenkin vain höntyili hyvin vähän niin itse ajattelin että ei sitä nyt sinä aikana niin paljoa tulisi mitä sitä lopulta tuli. 

Keskiviikkona oli viikon ensimminen jalkatreeni ja täytyy sanoa että en odottanut kyykyltä sen pahemmin yhtään mitään. Olinhan juuri lauantaina kyykännyt 230kg kaksi toistoa ja 240kg yhden toiston. Kuitenkin kun katsoo viime viikkoa muutenkin niin keskiviikon ensimmäinen kyykky treeni meni heikosti kun sain kaksi kertaa yhden toiston 200kg. Viikon toinen kyykky treeni lauantailta menikin sitten todella hyvin. Tämän pohjalta en sitten tiennyt oikein mitä odottaa mutta olenkin päättänyt että nyt keskityn viemään kyykyn mielummin hyvin alas kuin lähteä hakemaan yli 200kg painoja.

Mennään ajassa taakse päinä vuoteen 2013 jolloin menin juoksemaan ensimmäisen puolimaratonin. Tuohon aikaan juoksin todella paljon ja varsinkin aamuisin sillä kävin yleensä aamulla juoksemassa ja illalla kuntosalilla. Olin jo muutaman vuoden käynyt tosiaan aamulla ennen töihin menoa tai ennen toimistolle menemistä käynyt juoksemassa noin kymmen kilometrin lenkin kolmesta viiteen kertaan viikkoon. Tämän lisäksi menin sitten illalla kuntosalille tekemään ihan normaalisti voimaharjoittelua mikä ei silloin eronnut kyllä yhtään siihen nähden mitä nykyään teen.

Minun oli tarkoitus kirjoittaa eilen tämän viikon penkki treeneistä ja siitä kuinka suosittelen tekemään erilaisia treenejä. Kuitenkin nyt päätin kirjoittaa eilisestä kyykky treenistä ja siitä kuinka tämän viikon ensimmäinen kyykky treeni keskiviikkona ja jälkimmäinen nyt eilen lauantaina erosivat toisistaan. Niin kyllä erosivat myöskin tämän viikon penkki treenit mutta eri tavalla sillä tein viikon molemmat penkki treenit eri tavalla. Voisikin siis olla ehkä parempi että kirjoitan tässä nyt tämän viikon penkki ja kyykky treeneistä mitkä erosivat toisistaan eri syistä.