loppuviikon treenejä maksimi ykkösestä puolen tunnin käsitreeniin

16.11.2016 - 12:06

Tein treeniviikolle lopulta muutoksia mutta varaa oli hyvin. Yksi etu mikä on monissa treenikerroissa on se, että muutoksia voi tehdä ja treenejä voi jättää väliin. Kun on vähemmän treenikertoja niin tällöin on myös vähemmän tai oikeastaan vaikeampi tehdä muutoksia. Vielä kun minulla on viikon sisällä samoja lihasryhmiä osittain kahteen kertaan niin muutoksien tekeminen on helpompaa. Voin vain jättää jonkin treenin väliin ja vaikka vaihtaa siihen toisen treenin tilalle. Sinällään millään ei ole niin väliä vaikka jokin lihasryhmä jää viikolla treenaamatta. Ainoa ongelma on vain se, että tämä on kaavamaista eli viikosta tai parin viikon välein jokin lihasryhmä jää väliin. Viikko sinne tai tänne mutta jo pari viikkoa alkaa olemaan jo liikaa.

Itse jätin tällä viikolla tostaiaamun käsitreenin väliin ja päätin mennä lopulta uimaan aamulla. Asia mitä en ole tehnyt sitten armeijan uintitestin. Tämän johdosta myöskin uiminen oli itselleni raskasta enkä edes uinutkaan mitään hirveitä määriä. Oli vain parempi etten vetänyt itseäni ihan piippuun sillä nyt on parempi fiilis sitten mennä joskus uudestaan. Kerralla hieman liikaa niin seuraava kerta voi jäädä tekemättä. Näin käy helposti missä tahansa urheilussa. Kun tekee jotain ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa niin kerralla tehtynä liikaa asiaa niin tämä voi olla kovin negatiivinen asia. Siksi onkin hyvä aloittaa pikkuhiljaa ja ottaa seuraavilla kerroilla enemmän.

 

Keskiviikkona maastavedossa päivän maksimi ykkönen ja muutoin sitä sun tätä

Keskiviikoksi olin suunnitellut maastavetoa. Välillä mietin maastavedon väliin jättämistä mutta lopulta keskiviikkona kuntosalilla päätin tehdä maastavetoa. Otin päivän maksimi ykkösen minkä jälkeen lopetin liikkeen ilman sarjojen tekemistä. Samalla tavalla tein maastavedon viimeksi. Viimeksi vain sain nostettua 240kg kun tällä kertaa nostin 230kg. Arvioin vain tuon 230kg jälkeen ettei tällä kertaa ole mitään järkeä lähteä yrittämään uutta ennätystäni 245kg tai 250kg. Maastavedon jälkeen tein kulmasoutua maasta normaaleilla suorilla sarjoilla ja sellaisella painoilla millä sain pidettyä tekniikan kasassa. Tämän jälkeen tein yhden sarjan korotuksilla ja yhden sarjan tiputuksen ylätaljassa kahvalla. Tämä olikin sitten selkätreeni tällä kertaa eli aika "ihmeellinen" ja epänormaali treeni.

Keskiviikkoilta selkätreeni

  • Maastaveto
  • Kulmasoutu maasta
  • Ylätalja kahva

Torstaina pelkkä takareisitreeni

Torstaina oli vuorossa takareidet ja tämä oli päivän ainoa treeni. Tuntui aika torsolle tehdä pelkät takareidet yhtenä päivänä vaikka itse treenissä ei ollut mitään vikaa. Sain treenin menemään hyvin perille mutta kun on tottunut tekemään jalkatreenin samana päivänä sitten yksin tai tuplana niin pelkkien takareisien tekeminen tuntui vain vähäiselle. Ehkä tuo olisi tuntunut eri asialle jos olisin tehnyt suunnitellut käsitreenin aamulla. Saa nyt nähdä tuleeko näitä tälläisiä treenipäiviä enään vastaan että tekisin ainakaan takareidet ainoana treeninä päivään.

Torstai-ilta takareidet

  • Bulgarilainen askelkyykky smith
  • Jalkaprässi takareisille
  • Takareidet maaten

Perjantaina rintatreeniä ja viikon kolmas selkätreeni

Perjantaintreenit olivat niin sanotusti "täyte" treenejä. Ajattelin vain sitä mitä olin tehnyt tällä viikolla jo ja yritin tehdä treeniä erilailla siihen nähden. Näin ollen tein illalla selkätreenissä liikkeitä mitä en ole tehnyt pitkiin aikoihin. 

Perjantaiaamu rintatreeni

  • Alavinopenkki
  • Supersarja peck-deck + Peck-deck seisten
  • Rintaprässi negatiivinen

Perjantai-ilta selkätreeni

  • T-soutu
  • Kulmasoutu käsipainolla
  • Kulmasoutu käsipainoilla vinopenkissä
  • Ristivedot

Puolen tunnin käsitreeni lauantaina

Lauantaina tuli tehtyä käsitreeni puolessa tunnissa. Ihan perus tekemistä ja sitä miten olen tehnyt käsitreenit jo pidempään. Ensimmäisessä liikkeessä käsiin pumppi päälle ja sitten vain loppu treeni tämän pumpin ylläpitämistä. Treenin kesto oli sen takia puolituntia että en halunnut pumpin loppuvan ennen treenin päättymistä ja katsoin muutenkin lopetusajankohdan olevan hyvä. En näe mitään järkeä pumpata käsiä jotain tuntia sillä mielestäni tunti on vain ylipitkä treeniaika käsitreeniin. Sammalla pidin tauot sarjojen välillä hyvin pieninä ja jos tarvitsin hieman huilia niin tein sen liikkeiden vaihdon välissä. Minulle tuli oikein kunnon hiki päälle juuri sen takia, että pidin tauot hyvin pieninä.

Lauantai-ilta käsitreeni

  • Supersarja Hauiskääntö scott + Ojentajalaite
  • Supersarja Hauiskääntö suoratanko + Hauiskääntö z-tanko kapea scott
  • Supersarja Ojentajapunnerrus tanko + Ojentajapunnerrus niskan takaa
  • Hauiskääntö istuen vastaote
  • Kickback talja

Keskiviikkona palasin kuntosalille puolentoista viikon tauon jälkeen jalkatreenin parissa, torstaina kävin tekemässä rintatreenin ja nyt eilen perjantaina kävin tekemässä ensimmäisen treenin Pitäjänmäen PTVGYM:llä maastaveto treenillä. Viime viikolla oli vuosittainen etäviikko reissu töissä kun olimme jälleen kerran Pyhtäällä mökillä ja sieltä reissulta sitten tuli pieni kröhä mukanani. Tämän johdosta päätin etten mene treenaamaan maanantaina enkä tiistaina vaan katson tilanteen keskiviikkona.

Eilen keskiviikkona kävin ensimmäistä kertaa kuntosalilla puoleen toista viikkoon ja tietenkin jalkatreenillä kun oli keskiviikko. Keskiviikkoisin olen tehnyt viikon ensimmäisen jalkatreenin ja nytkin päätin etten lähde muuttamaan ainakaan toistaiseksi treenien päiviä keskenään vaikka sitäkin hieman pitäisi optimoida. Meillä oli töistä viime viikolla vuosittainen etäviikko ja olimme nyt neljättä vuotta peräkkäin Pyhtäällä mökillä. Kyseinen viikko on ollut minulle jo vuosia vuoden lähes ainoita tietoisia treenitaukoja ja tehnyt vain oikeasti hyvää niin henkisesti kuin fyysisesti.

Mitä tehdä kun treeni ei kulje tai treeni kulkee samaa kaavoja pitkin treenistä toiseen? Tätä asiaa olen joutunut itseltäni kysymään liian monta kertaa vuosien saatossa. Onneksi nykyään osaan reagoida siihen oikeammalla tavalla kuin ennen. Täytyy kyllä sanoa että kokemus on auttanut asiaa monessa suhteessa sillä vuosien varrella on tullut tehtyä liian usein niitä huonoja ratkaisuja eikä parempia. Huonojen ratkaisujen seuraukset eivät ole kuitenkaan ollut omassa tapauksessani loukkaantumiset mitä ne voisi pahimmassa tapauksessa olla. Itse olen vain hieman liian useasti hakannut päätä seinään hieman liian kauan kun olen ajatellut että kyllä se kurssi tästä muuttuu.

Kyykky on mennyt viime aikoina heikommin omasta mielestäni kuin mitä se tuossa tovin meni. No ei siinä niin on mennyt kyllä kaikki muutkin liikkeet minkä johdosta pidin myös kevyemmän viikon pari kolme viikkoa sitten. Kuitenkin tuon kevyemmän viikon jälkeen kaikki suuremmat liikkeet ovat ottaneet aikaa että kroppa on taas tottunut suurempiin painoihin tai pidempiin sarjoihin hieman suuremmilla painoilla. Näin kävi maastavedossa missä pidin parin viikon tauon minkä jälkeen ensimmäinen treeni oli hakemista niin henkisesti kuin fyysisesti mutta jo toinen treeni meni todella hyvin.

Eilen perjantaina oli taas vuorossa maastaveto treeni PTVGYM:llä kun viime viikolla kyseinen treeni oli poikkeuksellisesti lauantaina. Viime viikon lauantaina tein maastavetoa ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ja huomasin sen niin fyysisesti kuin henkisesti. Pidin maastavedosta ihan tietoisen tauon sillä olin jo pidempään tuntenut jotain alaselässä tai yläpakarassa mikä varsinkin maastavedossa huomasi niin sen jälkeen kuin sitä tehdessä.