Dieetille pieniä muutoksia ja kaksi selkätreeniä pääpainona levennys

16.11.2016 - 12:06

Tein pieniä muutoksia dieettiini kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Tosin minulla on ollut vain vaaka dieetin muutoksien tarkasteluun mikä on huono asia. Vaaka kun ei kerro yleisen painon ohella mitään muuta ja pelkkää painoa katsoessa mitään vaikutuksia ei tiedä. Käyn kuitenkin aktiivisesti kuntosalilla joten vähäinen hiilihydraattien syöminen ei vain yksinkertaisesti mene ihan yksiyhteen painon kanssa. Olisikin se niin helppoa, mutta lihas kasvaa kun käy kuntosalilla.

Voi olla, että tämän kolmen viikon aikana milloin olen pitänyt dieettiä niin kroppani on sattunut menemään kireämmäksi. Tätä asiaa en vain tiedä ja osaa sanoa sillä en ottanut mittanauhalla mitään mittoja ennen dieetin alkua. Ehkä jos olisin oikeasti halunnut nähdä ne oikeat dieetin vaikutukset niin olisin ottanut mittanauhalla muutamia mittoja sekä tehnyt kehonkoostumusmittauksen.

Toisaalta kun millään tuollaisilla asioilla ei käytännössä ole sen enempää merkitystä niin en ole tämänkaltaisiin asioihin mennyt. Asia olisi tietenkin toisenlainen jos dieetin tuloksia tarvitsi tietää paremmin. Tällöin lähtökohtaisesti pitäisi käyttää mittanauhaa sekä mahdollisesti kehonkoostumusmittauksen tietoja. Onneksi näin ei ole ja tämän asian ei tarvitse olla näin tarkkaa. Voi olla, että näin tarkalla mittaamisella tulisi vain tressiä ja paniikkiä enemmän mikä vaikuttaisi negatiivisesti kaikkeen.

 

Muutokset eivät ole olleet isoja, mutta jotain on yritettävä. Tällä hetkellä yritän syödä hieman enemmän tai ainakin siltä se vaikuttaa. Kuitenkin tämä, että syön enemmän on tarkoittanut enemmän proteiinipitoista ruokaa annokseen. Hiilihydraatit olen pitänyt samoina tai tehnyt pieniä nostoja, mutta en mitenkään suuria. Esimerkiksi kana ja riisi ateriassa nostin yksinkertaisesti kanan määrää annoksessa ja pidin riisi samoissa määrissä mitä se on ollut. Toinen muutos on ollut se, että olen nyt muutamana päivänä syönyt toisen lämpimän aterian töistä päästyäni ennen kuntosalille menoa. Kolmen viikon ajan olen tässä välissä syönyt jotain mitä en edes muista mitä olen tässä välissä syönyt. Kuitenkin jotain pienempää kuin esimerkiksi peruna ja lohen pala.

Aamu hauistreeni sekä aamu rintatreeni

Keskiviikkoaamuna tuli tehtyä hauistreeni juuri niillä pienemmillä kuuden - kahdeksan toiston sarjoilla joilla olen muutamaan kertaan kirjoittanut etten tykkää tällä tavalla tehdä. Käsiä treenatessa en ole vain saanut sitä tuntumaa kun olen käyttänyt alle kymmenen toiston sarjoja. Käytännössä tälläkin kertaa kävi samalla tavalla. Muutoin tuntuman saanti vaikutti olevan vaikeaa paitsi ensimmäisellä liikkeellä jolloin tein hauiskääntöä scott-penkissä. Ilmeisesti tuettuna tehty hauiskääntö toimii myös lyhyemmillä sarjoilla. Tämä oli käytännössä treenin ainoa liike millä sain hyvän tuntuman.

Hauistreenin lopuilla liikkeillä yritin pitää tuntuman päällä. Scott-penkin jälkeen jatkoin z-tangolla tekemistä kun tein ihan seisten hauiskääntöä. Tämän jälkeen seuraavaksi tein käsipainoilla hauiskääntöä. Nämä molemmat liikkeet suoritin lyhemmillä kuuden - kahdeksan toiston sarjoilla isompia painoja käyttäen. Isompia painoja, mutta en ylisuuria jolloin tekniikka olisi hajonnut.

Treenin loppuun tein vielä supersarjan, mutta tämä oli enemmänkin väsynyttä tekemistä kun pumpin saamista päälle. Yleensä saan pumpin päälle helposti supersarjoilla, mutta tällä kertaa tekeminen oli enemmän väsynyttä kun pumpin hakua.

Torstaiaamuna oli vuorossa rintareeni. Kyseessä oli viikon toinen rintatreeni joten halusin tehdä tästä treenistä vain erilaisen kuin edellisestä. Käytännössä tein liikkeitä joita en tehnyt viimeksi. Lisäksi halusin tehdä eri välineillä liikkeitä joten kaikki kolme liikettä tuli tehtyä eri välineillä. Käsipainoilla penkki, smith-laitteessa alavinopenkki ja loppuun vielä peck-deck.

En tiedä ja aloin asiaa miettimään, mutta saanko tällä hetkellä rintatreenin menemään helpommin rinnalle kuin aikaisemmin vai onko se mennyt jo pidempää samalla tavalla? Huomaako tuon asian vain nyt paremmin kun kropasta on lähtenyt ylimääräistä rasvaa pois? Treenin menon perille kyllä huomaan nykyään paremmin kun kropassa on vähemmän ylimääräistä rasvaa, mutta meniskö treenit nyt niin paljon paremmin? Tiedän tekniikoiden ja asioiden kyllä kehittyneen koko ajan, mutta uskon treenien menneen perille yhtä hyvin jo pidempään.

Aamun hauistreeni

  • Hauiskääntö z-tanko scott-penkki väärinpäin
  • Hauiskääntö z-tanko
  • Hauiskääntö käsipainoilla
  • Supersarja hauiskääntö ylätalja naru + hauiskääntö alatalja tanko

Aamun rintatreeni

  • Penkki käsipainoilla
  • Alavinopenkki smith
  • peck-deck

Keskiviikkona sekä torstaina selkätreenit illalla

Keskiviikkona selkätreeni oli suunniteltu asia, mutta torstaina olin hieman kuvitellut tekeväni jotain muuta kuin selkää. Tuo on vain välillä vaikeaa kun itse treenaan kahta kertaa päivässä tai salikaveri ei aina pääse iltatreeniin mukaan. Kysyin vain torstaina mitä hän haluaa tehdä ja selkätreeni oli vastaus.

Eipä tuo mitään haitannut ja olen tottunut tekemään välillä saman lihasryhmän treenin kahtena päivänä putkeen. Ei tuo nyt muutenkaan haittaa minun suunnitelmia kun tässä tulee muutenkin treenejä paljon ja käytännössä jokainen lihasryhmä tulee tehtyä kaksi kertaa viikkoon. Kahden treenin päivä tahdilla vain pystyy tekemään kaksi kertaa viikkoon lihasryhmän. Tietenkin tämä tarkoittaa periaatteessa tuota tyyliä jota olen nyt käyttänyt. Yksi lihasryhmä per treeni ja kaksi lihasryhmää per päivä.

Ainoa vaikeampi asia oli siinä, että tällä hetkellä kun keskityn leveyteen paksuuden sijasta niin liikkeiden valinta tuotti hieman pohdintaa. Sitten kun en halunnut käyttää samoja liikkeitä mitä käytin edellisessä treenissä. Yritin sitten vielä miettiä mitä toinen haluaisi tehdä tai kannattaisi tehdä. Etten nyt olisi lähtenyt tekemään ihan outoja liikkeitä vain sillä oli hyvä saada jälkimmäiseen treeniin myös jotain perusliikkeitä tai edes lähelle.

Tälläinen vain tarvii pohdintaa ja liikevarastoa. Pitää olla ajantasalla mitä tekee ja mitä on tehnyt. Mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä? Mikä nyt on leventävä liike ja mikä enemmän paksuntava? Onneksi keskiviikkona liikemäärä oli pieni kuten nyt treeneissä muutenkin olen pitänyt liikemäärän pienenä. Kun liikemäärät ovat pienet niin tällöin myös liikkeitä jää käytettäväksi enemmän.

Keskiviikon selkätreeni

  • Kulmasoutu vastaote
  • T-soutu
  • Ristkikkäisvedot
  • Alatalja

Torstain selkätreeni

  • Meadows row
  • Kulmasoutu sivulle käsipainolla
  • Lat Rope Yankers
  • Alatalja leveä
  • Ylätalja kapea vastaote

Kyykky on kulkenut tämän vuoden puolella kummallesin hyvin siihen nähden kun muistissa on vain viime vuoden viimeinen treeni missä tein kyykkyä ja se treeni päin persettä. Lähdin tuolloin jopa heti kyykyn jälkeen pois kuntosalilta kun tuntui sille että mitä järkeä jatkaa jalkatreeniä kun kerran kyykkykään ei edes kulje. Tuohon surkeaan jalka- & kyykkytreeniin päätin viime vuoden treenit mutta jotenkin sitten tänä vuonna ainakin näin alkuvuodesta kyykky on kulkenut. Kyykky on kulkenut jopa paremmin kuin ikinä vaikka mitään ennätyksiä ei ole tullut tehtyä enkä ole vielä kyllä toistanut viime vuotisia loistavia kyykky treenejä.

Tänään tuli vastaan HS:ssä juttu Peseytyminen on haaste Itäkeskuksen uimahallissa, mutta esimies tietää ratkaisun mutta itse olen nähnyt tätä jo kymmenisen vuotta kuntosalilla. Toisaalta tuo ei kyllä vian jää peseytymiseen vaan myös yleiseen sivistykseen. Tällä tarkoitan sitä kun teineillä on kuntosalin pukuhuoneessa vähän liikaa energiaa vielä "treenin" jälkeen kun he ovat toistensa kimpussa boxeireissa tai lätkivät toisiaan pyyhkeillä. Sitten on tietenkin tuo että alusvaatteilla suihkuun ja pahimmassa tapauksessa mennään vaatteet päällä saunaan. Tätä on joutunut katsomaan jo kymmenisen vuotta ja varsinkin tuo toisten lääppiminen ja pyyhkeillä huitominen ei vain miellytä itseäni yhtään.

Tämän viikon keskiviikkona onnistuin viimein siinä mitä jouluna parin viikon ajan metsästin. Tälläkin kertaa en oikein siihen uskonut sillä maanantaina oli Super bowl yö ja pääsin viimein illalla vasta nukkumaan. Maanantaina sain kyllä penkissä tehtyä 200kg painoilla mutta muuten en oikein jaksanut tehdä muuta. Tiistaina oli vuorossa sitten laskettelua ja normaaliin tapaan olin todella väsynyt. Näin ollen keskiviikkona ei ollut mikään paras päivä lähteä tekemään kyykky treeniä näin unen ja palautuksen kannalta.

Tällä viikolla tuli taas käytyä pari kertaa laskettelemassa Ellivuoressa. Tämän viikon suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan kun en ollut ihan varma minä päivänä tulen ja minä päivänä tulen lähtemään. Alunperin minun oli tarkoitus tulla viime viikon torstaina mutta päädyin lopulta tulemaan sunnuntaina mikä oli yhdessä vaiheessa se suunnitelma. Myöskin jossain vaiheessa mietin lauantaina tulemista mutta siinä vaiheessa kun mietin lauantaita niin sunnuntai kuulosti paljon paremmalle. Minulla oli siis "normaaliin" tapaan hieman erilaisia suunnitelmia milloin tulen ja milloin lähden.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä niin jollain Audilla oli taas kiire mutta eipä se yllätä. Ensiksi hän meni minun ohi työmaa-alueella missä oli 30km/h rajoitus ajamalla 60-70km/h. Eipä mennyt kauaa kun kuitenkin pian ajoin hänen perässään kun hän joutuin ajamaan jonkun perässä hiljaa. Eipä siis auttanut hänen ylinopeutensa yhtään mitään. Lopulta hän sitten kääntyi samasta risteyksestä kun minä ja tuli samaan parkkihalliin.