Dieetti junnaa paikoilla ja maanantaina alkoi tuplatreeniviikko

16.11.2016 - 12:06

Itse aloitin oman dieetin huhtikuun alussa ja vaa'an mukaan olen mennyt +-0 tuloksella. En osaa sanoa miksi vaa'an mukaan mitään ei ole tapahtunut kuten en tiedä onko mitään oikeasti tapahtunut. Olisi ollut varmaan parempi käyttää mittanauhaa tai käydä / tehdä jonkinlainen kehonkoostumusmittaus ennen dieettiä jotta vaikutusta voisi jotenkin seurata. En sitten tiedä onko tuo nyt hyvä tapa muutenkaan käydä jatkuvasti vaa'alla katsomassa painon kehitystä. Ainoa hyvä puoli tässä nyt on se, että paino ei ole ainakaan lähtenyt nousemaan. Paino on pysytellyt siinä 99kg - 101kg välissä aamusta iltaan eli jos menen vaa'alle ihan minä aikana päivästä niin se näyttää tuon 99 - 101 välistä jotain. Ainakin olen saanut sen pysymään tuossa kilon - pari kilon välissä.

Olenkin alkanut nyt miettimään erilaisia syitä tälle miksi mitään ei tunnu tapahtuvan. Olen alkanut myös miettimään mitä minun kannattaisi tehdä? Pitäisikö minun muuttaa jotain ja mitä eli mitä teen tällä hetkellä väärin? Olen miettinyt myös sitä syönkö tällä hetkellä jotain väärin vai syönkö sinällään liian vähän? Tämähän on minulle vain tälläinen testi ja tällä hetkellä näyttää sille, että mitään ei tunnu tapahtuvan. Ehkä myös ongelma saattaa olla sekin, että minulta on kokoajan lähtenyt painoa pois ja olen vain saattanut nyt jäädä tälläiseen "välitilaan" ainakin hetkellisesti. Juuri siihen tilaan mihin painon pudotuksessa jämähtää helposti.

Nyt minun pitää vain miettiä sitä mitä alan korjaamaan sillä väärällä korjausliikkeellä asiat voivat mennä vain huonompaan suuntaan. Varmaan minun pitäisi kehittää jotenkin enemmän sitä mitä syön ja koska. Ehkä syön vain väärään aikaan vääriä aterioita tai sitten minun pitäisi korvata päivän jokin ateria jollain toisella aterialla. Aerobista treeniä en ala lisäämään ihan tolkuttomasti sillä luulen vain väsymyksen lisääntyvän ilman mitään konkreettista syötyä. Jos alan olemaan enemmän väsynyt niin siitä ei ole kuin haittaa kun olen kuitenkin pystynyt mielestäni hyvin virkeänä.

Maanantaina treenit alkoivat ojentajatreenillä aamulla

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tekemään maanantaiaamuna ojentajatreenin. Minulla oli monta suunnitelmaa mitä tekisin maanantainaamuna jotka olivat selkätreeni, hauistreeni tai ojentatreeni. Mietin tätä asiaa pitkään ja oikestaan mietin sitä vielä maanantaiaamunakin. Olisin muutoin tehnyt selkätreenin aamulla, mutta olin kuitenkin tehnyt selkätreenin viimeksi lauantaina joten ajattelin olevan parempi tehdä selkätreeni myöhemmin. Lauantaina tuli tehtyä myöskin hauista, mutta tämä ei vaikuttanut päätöksen tekoon niinkään paljoa vaikka lopulta tuo johti siihen, että tein ojentajatreenin. Ojentatajia aloin tekemään ihan sen takia kun se oli kuitenkin näistä kolmesta lihasryhmästä se minkä viimeisestä treenistä oli kulunut eniten aikaa.

Kun lopulta päädyin tekemään ojentajia aamulla niin ensimmäinen liike oli käytännössä tuttu ja turvalinen dippi. Olin päättänyt tehdä dippiä kunnolla kun teen seuraavan ojentatreenin aamulla. Dippi on liike millä on mielestäni hyvä aloittaa ojentajatreeni sillä ainakaan itse en jaksa tehdä dippiä enään jos liike on treenin loppupäässä. Kun teen dipin ensimmäisenä ojentajaliikkeenä niin silloin siitä tuleekin vielä jotain. Tällä kertaa paukutin 20kg lisäpainoilla kahdeksan toiston sarjoja joita tuli tehtyä viisi kappaletta. Kymmenen toiston sarjoilla toistomäärät olisivat kyllä tippuneet mitä enemmän sarjoja oli takana joten päädyin tämän takia tekemään kadeksaa toistoa per sarja, että toistomäärä ei tippuisi.

Dipin jälkeen tuli sitten tehtyä vain sitä mitä tuli mieleen. Ajattelin kuitenkin viime perjantain treeniä ja sitä mitä tuli tehtyä sillä en kuitenkaan halunnut tehdä ihan samoja liikkeitä. Dippi nyt kuitenkin erosi perjantain treenistä, mutta en kuitenkaan halunnut tehdä loppuja liikkeitä samoina. Tämän johdosta päädyin tekemäään ranskalaista punnerrusta taljassa kun viimeksi tein sitä scott-penkissä isttuen. Viimeinen liike olikin sitten supersarja ojentajapunnerrusta missä tein ihan perus supersarjan myötäotteella ja vastaotteella. Kymmenen toistoa myötäotteella minkä jälkeen kymmenen toistoa vastaotteella. Hyvin simppeliä.

Pidin aamun ojentajatreenin kolmessa liikkeessä kuten olen nyt useimmat treenit pitänyt. Sarjamäärät olivat normaaliin tapaan vähintään viisi, mutta tarkkaa sarja määrää en kuitenkaan laskenut. Kunhan vaan tein. Kolmen ojentajaliikkeen jälkeen tein pari vatsaliikettä superina kahteen kertaan. Jätin tällä kertaa vatsat hieman vähemmälle sillä viime viikolla sain vatsalihakset siihen kuntoon, että viikon toinen "vatsatreeni" oli täysin farssi. En oikeastaan pystynyt tekemään vatsoja yhtään.

Ojentajatreeni

  • Dippi
  • Ranskalainenpunnerrus talja naru
  • Supersarja Ojentajapunnerrus vastaote + Ojentajapunnerrus myötäote

Maanantai-iltana rintatreeniä kovilla kuuden toiston sarjoilla eli samaa mitä on tullut tehtyä jo pidempään

En tiennyt mitä illan kuntosalitreeni piti sisällään ennen kuin treeni alkoi. En ollut suunnitellut mitään ja minulle kävi mikä treeni tahansa. Salikaverilta tuli vain toive tehdä rintaa joten teimme rintatreenin ja tällä kertaa tuli tehtyä pelkkä rintatreeni. Treeni jatkoi samaa kaavaa eli treeni sisälsi kolme liikettä missä sarja määrät olivat suhteellisen korkeita. Penkki, ristikkäistalja sekä vinopenkkilaite olivat treenin liikkeet.

Penkissä tuli tehtyä kuuden toiston sarjoja 135kg - 120kg painoilla ja osa toistoista piti tehdä pakkotoistoilla kun en ne muuten nousseet. En tiedä sitten paljonko illan rintatreeniin vaikutti aamun ojentajatreeni. En tätä myöskään miettinyt eikä se sinällään haitannut. Tuntui vain ettei itseltä siltä että ei vain jaksa kuten normaalisti. Paha tuota kyllä sanoa mikä on edes normaali ja minulla tuntuu olevan vain odotukset korkeammalla mikä minun tasoni todellisuudessa on. Odotan jaksavani paremmin mitä todellisuudessa pystyn.

Penkin jälkeen jatkoin lyhyempiä ja välillä pidempiä sarjoja ristikkäistaljassa. Samalla kun yritin lyhyempiä kuuden toiston sarjoja niin tällöin otin isompia painoja. Huomasin kuitenkin ottavani välillä hieman ylisuuret painot sillä en halinnut näillä painoilla kunnolla tekniikkaa. Tekniikka ei pysynyt kasassa minkä johdosta jouduin ottamaan pienempää painoa. Tein kyllä tällä kertaa niin, että kun huomasin ottaneeni liian isot painot niin vaihdoin painoja heti pienempiin enkä alkanut väkisin tekemään sillä niillä toistoilla ei olisi ollut mitään vaikutusta mihinkään. Ristikkäistaljassa otinkin välillä pienempää painoa joilla tein kymmenen toiston sarjoja ja välillä otin isompaa painoa joilla tein joko kuuden ja kahdeksan toiston sarjoja.

Treenin viiminen liike ja ehdottomasti väsynein liike oli vinopenkin tekeminen vinopenkkilaitteessa. Tässä vaiheessa olin itse jo hyvinkin väsynyt eikä tässä kohtaan tarvinnut edes käyttää isoja painoja. Toistomäärän pidin kahdeksassa ja välillä yritin kymmentä toistoa.

Rintatreeni

  • Penkki
  • Ristikkäistalja
  • Vinopenkkilaite

Sain viime viikolla suunnitelman että mitä jos kävisin Mayors Gym:llä penkkaamassa 200kg? Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä että olen ollut nyt hyvässä tuloskunnossa penkissä vaikkakin olen nyt penkkaillut lähinnä slingshotilla. Myöskin ensimmäisen Mayors Gym:llä käynnin jälkeen olen hieman ajatellut käyväni siellä toisenkin kerran mutta että saisin penkattua 200kg Mayors Gym:llä. Olenhan nyt vuosien varrella nähnyt niin monia kovia penkki videoita Mayors Gym:ltä niin olisihan se nyt hieno itsekin penkata 200kg Mayorsilla?

Olen nyt viime aikoina taas aktivoitunut tekemään penkki treeneissä "yli pitkiä" sarjoja. Näitä "yli pitkiä" sarjoja olen tehnyt aina silloin tällöin ja yleensä olen yrittänyt tehdä jollain painolla uuden toistomäärä ennätyksen. Kaikki tämä on lähtenyt vuosia sitten liikkeelle siitä että olen yrittänyt saada omalla painolla niin monta toistoa penkissä kuin vain olen saanut. Aikoinaan tuo lähti hieman yli paristakymmenestä toistosta aina tämän hetkiseen 52 toistoon. Tein tuossa kolme - neljä viikkoa sitten omalla painolla 110kg niin 52 toistoa mikä oli ensimmäistä kertaa ikinä yli 50 toistoa.

Eilen kun tulin PTVGYM:ltä ja ajoin Turunväylää niin pääsin ilmeisesti Skoda kuskin päänsisään hyvin paljon. Skoda kuski oli vaihteeksi näitä perus suomalais autoilijoita kenellä meni hermot siihen että hänet ohitettiin. Ajoin pitkään Helsingin päästä yhden Skoda kuskin perässä ja mietin siinä pitkään menenkö ohitse vai en mutta en mennyt. Sitten siinä Leppävaaran kohdalla kun on niitä ylikulkusiltoja niin hän alkoi ajamaan yhtäkkiä hiljempaa. Niimpä sitten lähdin ohi ja kun olin hetken aikaa ajanut niin huomasin peileistä että kyseinen Skoda paahtoi hirveää ylinopeutta vasenta kaistaa ohitse ja jatkoi myös kaikkien muiden ohittamista. Toisilla ihmisillä vain menee siihen hermot ja pää ei kestä että heidän ohitetaan.

Eilen PTVGYM:llä oli pari teiniä ja en tiedä yhtään että saivatko he tehtyä penkissä yhtään toistoa? Huomasin vain että pari teiniä meni yhdelle penkille "tekemään" penkkiä ja sitten yhdessä vaiheessa vain alkoi kuulumaan hirveä kilinä ja kolina mikä sitten loppui vasta kun teinit lähtivät penkistä. Ainoa asia mitä kuulin oli tosiaan hirveä kilinä ja kolina minkä jälkeen VITUN huutamista perä jälkeen. Ensiksi toinen minkä jälkeen vähän painoja viskottiin lattialle ja sen jälkeen toinen toinen.

Viimein, siis viimein sain kyykyssä 250kg nostettua vuosien sen jälkeen kun sain sen ensimmäisen kerran. Se oli se ensimmäinen korona vuosi ja jotain huhti- / toukokuuta kun sain ensimmäisen kerran ikinä kyykyssä 250kg. Sen jälkeen tapahtui jotain mutta en nyt muista ja tiedä mitä mutta kyykyn tulokset lähti laskuun. Näin kävin kunnes sain taas joku puolitoista - kaksi vuotta sitten kyykyn palaamaan raiteilleen ja viime vuosi oli paras kyykky vuosi kokonaisuutena.