Lauantaina tuplatreenipäivä kun aamulla vatsa- & kylkitreeni ja illalla olkapäätreeni

16.11.2016 - 12:06

Eilen lauantaina tuli historiallinen päivä siinä mielessä, että tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun tein tuplatreenipäivän viikonloppuna kuntosalilla. En ole ikinä käynyt tekemässä kahta treeniä päivään viikonloppuisin. Juoksemassa sekä kuntosalilla olen käynyt samanpäivän aikana viikonloppuisin, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kuin tein tuplatreenipäivän. Tämä kerta ei ollut vielä se kerta kun olisin tehnyt viikonloppuna "kunnon" tuplatreenin eli kaksi oikeata kuntosalitreeniä päivään. Aamulla kävin tekemässä jälleen parin kymmenen minuutin vatsa- & kylkitreenin samalla kertaa kun menin aamulla kauppaan. Illalla oli sitten vuorossa ihan "oikea" olkapäätreeni.

EIlinen lauantai oli myöskin pitkästä aikaa lauantaipäivä jolloin tein kuntosalitreenin. Yleisesti kun olen käynyt lauantaisin kuntosalilla niin olen joko tehnyt vatsa- & kylkitreenin tai sitten käynyt polkemassa kuntopyörää, tehnyt crosstraineriä, juossut juoksumatolla tai mennyt spinnig tunnille. Yleisesti lauantait ovat olleet minulle todella harvinaisia kuntosalipäiviä ja oikeastaan olen käynyt harvoin tekemässä jonkin päivän jona en ole päässyt kuntosalille. Alkuaikoina saatoin muistaakseni käydä vähän aikaa lauantaisin kuntosalilla, mutta en enään muista kauanko jatkoin sitä. Sittemmin lauantait ovat olleet lepopäiviä tai olen käynyt joko juoksemassa tai hiihtämässä tai jotain vastaavaa.

Lauantain jälkimmäinen kuntosalille meno sijoittui vielä iltaan jolloin en ole pahemmin käynyt kuntosalilla niin en tiennyt mitä odottaa. Paljonko kuntosalilla on väkeä ja miten treenikin tulee menemään kun en ollut aikaisemmin treenannut kyseisenä päivänä kyseiseen aikaan. Vantaan puolimaratonin jälkeen kävin kuntosalilla infrapuna saunassa ja tällöin kyseessä oli lauantai ja melkein sama kellon aika kun eilen joten tämän pohjalta odotin kuntosalilla olevan vähän väkeä. Mielestäni lauantaisin aamupäivällä - päivällä on paljon väkeä ja enemmän kuin esimerkiksi perjantai-iltana, mutta sitten iltapäivästä - iltaan väkeä ei enään ole paljon yhtään.

Erikoistekniikoita ja pidempiä sarjoja 

Eilen treeni poikkesi tämän sekä viime viikon treeneistä siinä mielessä, että lähes kaikki liikkeet tuli tehtyä erikoistekniikoilla. Korotussarjoja, tiputussarjoja ja supersarjoja tuli käytettyä. Itse tuntui hieman siltä, että oikeastaan mitään ei niinkään tullut tehtyä sillä suurimmassa osassa liikkeitä tuli tehtyä yksi setti. Supersarja missä tuli tehtyä pystypunnerrus laitteessa sekä yhden käden vipunosto taljassa tuli tehtyä viisi sarjaa ja vielä viidentoista toiston sarjoilla. Viimeisessä liikkeessä tuli käytettyä sitten normaalimpaa kolme kertaa kymmenen toistoa tyyliä.

Tulin eilen huomanneeksi jälleen kuinka pidemmillä sarjoilla / supersarjoilla tehty treeni on erilaisempaa kuin isommilla painoilla kymmenen toiston sarjoja. Lihakseen kohdistuva polte oli aivan toisenlainen eilen kuin muutoin tällä viikolla. Kun vertaa maanantain treeniä jolloin tein olkapäitä eiliseen treeniin niin juuri poltteessa oli suurin ero. Eilen sain poltteen paremmin ja sitä kautta olkapäissäni tuntui hieman särkyä mikä treenin jälkeen myöskin loppui hyvin nopeasti. Tämä oli sitä hyvää särkyä jolloin treeni on mennyt perille hyvin.

Olkapäätreeni

  • Takaolkapäät laitteessa korotussarja
  • VIpunostot laitteessa korotussarja
  • Pystypunnerrus smith korotussarja & tiputussarja
  • Supersarja 5x pystypunnerrus laite x15 + Yhden käden vipunsoto talja selän takaa x15
  • Pystysoutu kahva korotussarja
  • Vaaka olkapään kohautus 3x10

Eilen perjantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa oikea jalkatreeni missä ensimmäisen liikkeen jälkeen alkoi tehdä jo pahaa. Oikeasti tein kyllä hieman vastaavan kovan jalkatreenin edellisenä lauantaina Roihupellon PTVGYM:llä missä tuli käytyä pitkästä aikaa. Ensiksi tein normaaliin tapaan kyykkyä mitä seurasi sitten vyökyykky, vaaka jalkaprässi ja heiluri hack-kyykky. Tuo kyseinen jalkatreeni oli aikalailla sitä luokkaa mitä nyt noita kovempia jalkatreenejä olen tehnyt. Niitä tulee aina silloin tällöin tehtyä mutta ero nyt eiliseen on silti merkittävä.

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä jalkatreeni PTVGYM Roihupellossa. Yllätys yllätys että päädyin menemään PTVGYM Roihupeltoon jälleen kerran yksin vaikka alkuperäinen tarkoitus oli mennä yhdessä tutun kanssa ja mahdollisesti myös kaveri olisi voinut mahdollisesti tulla mukaan. No minä kun olen niin huonoa treeniseuraa ettei kukaan ikinä lähde mukaan. Tämä on tullut huomattua tässä parin vuoden aikana kun itse olen aktivoitunut käymään "paremmilla" kuntosaleilla treenaamassa ja olen aina silloin tällöin yrittänyt saada jotain mukaani. 

Tällä viikolla varsinkin PTVGYM:llä on huomannut että nyt on menossa joku lomaviikko. Muutenkin PTVGYM:llä huomaa helposti kun on menossa loma-aika tai näin niin kuin nyt niin lomaviikko. Huomasin tämän jo viime viikon lauantaina ja nyt niinä muutamina päivinä kun PTVGYM:llä kävin treenaamassa. Se asia minkä siis huomaa ovat nuoret salilla siinä noin jotain varmaa 15 - 18 vuoden ikäisiä joita nyt tällä viikolla on oikein vilissyt PTVGYM:llä.

Asia minkä nopeasti huomasin sen jälkeen kun aloin käymään Pitäjänmäen PTVGYM:lle aktiivisesti hieman yli puolitoista vuotta sitten? Pimeämpinä vuoden aikoina huomaa sen että jotkut ihmiset ajavat ilman valoja pimeässä. Tätät asiaa ei huomaa valoisempina ajankohtina mutta esimeriksi taas eilen Hehä 2:lla yksi vanha pieni auto ajoi ilman etuvaloja ja tullessani yksi pakettiauto ajoi Turunväylää Kehä 2:lla ainakin ilman takavaloja sekä pakettiauto oli vielä tumma eli vielä vaikeammin huomattavissa.

Maanantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa sarjaennätyksiä kun sain tehtyä penkissä 120kg painoilla 34 toistoa. En edes muista paljonko edellinen 120kg toistomäärä ennätys oli joten en tiedä monellako toistolla tuo parani. Kesällä sain tehtyä omalla 110kg painoilla 43 toistoa ja 140kg painoilla 20 toistoa mitkä jäivät nyt mieleen. Tuon jälkeen olen sitten tehnyt 150kg painoilla 16 toistoa ja kokeillut myös toistaa 110kg tehtyä 43 toistoa saaden 41 toistoa?