Maastavedon ennätyksen jälkeinen selkätreeni

16.11.2016 - 12:06

Piti vähentää aamuisin kuntosalilla käymistä, mutta tänäkin keskiviikkoaamuna kuntosalilta vain itseni löysin. Tätä asiaa aloin miettimään jo edellisenä päivänä ja heti tiistai-illan kuntosalitreenin jälkeen aloin miettimään menisinkö aamulla kuntosalille vai en? Valvoisinko hieman pidempään kun voisin nukkua pidempään? Tälläin tulin miettineeksi jo tovin kunnes illalla jostain syystä päätin herätä aamulla kuntosalille.

Maanantaiaamun tapaan tänä aamuna tuli tehtyä noin parinkymmen minuutin vatsa- & kylkitreeni. Tänään tulin vaihtaneeksi yhden liikkeen sitten maanantain treenistä joten aika samalla kaavalla tuli tehtyä. Käytännössä ainoa vaihto oli vaihtaa kuntopallolla tehty vatsaliike dipissä tehtyyn vatsaliikkeeseen. Tein myöskin johonkin väliin yhden sarjan jotain kiertoja kuntopallolla millä kiersin pallon puolelta toiselle.

Tänään tulin myöskin huomanneeksi heti ensimmäisellä toistolla maanantaiaamun vatsatreenin vaikuttavan pohjalla. Heti ensimmäisestä toistosta lähtien vatsassa tuntui, että viime kerrasta ei ollut pitkäaika ja varsinkin vatsarullaus oli tuskaa. Tein täll kertaa vatsarullaa maasta kun maanantain käytin stepperiä polvien alla. Tämä oli ihan tietoinen valinta sillä ajattelin maanantain rullauksien vielä tuntuvan  niinkuin ne tuntuivatkin. Tämän aamutreenin seurauksena minun ei sitten "tarvitse" mennä illalla kuntosalille tekemään tätä treeniä kun sen jo aamulla tein.

Ennätyksien jälkeiseltä treeniltä odotan vain jotenkin enemmän

Eilen tiistaina oli jälleen kerran treeni mihin valmistauduin viime viikkoisen ennätyksen jäljiltä. Tiesin treenistä tulevan vaikea sillä minulla on yleisesti aina ennätystyksien jälkeiset treenit vaikeita. Ihan vain sen takia kun sitä sitten yritän ehkä hieman liikaa. Ajattelen saavani nyt parempia sarjoja suurilla painoilla kun kerran uusi ennätystä on tehty. Voi myös olla, että alan kokeilemaan jopa parantaa ennätyksiä vaikka juuri sellainen on tehty.

Vaikka tiedoston tämän asian niin silti meinaan välillä aina tehdä liikaa. Tälläkin kertaa treeni meni todella hyvin vaikka tekohetkellä tuntui siltä, että voisi mennä paremmin. Olin tyytymätön toistojen määrään maastavedossa missä lopulta käytin puolituntia aikaa. Puolituntia aikaa lähinnä suurilla painoilla tehdessä maastavetoa. Jokainen "sarja" oli maksimissaan kolme toistoa. Periaatteessa käytin yhden tai kahden toiston "sarjoja" kun yritin tehdä tällä kertaa suurilla painoilla. Alun lämmittelyissäkin käytin "vain" kolmen toiston sarjoja kun ajattelin säästävän voimia tulevaan.

Aloitin tekemisen 100kg mistä nousin 220kg painoihin ja tämän jälkeen lopetin 180kg painoilla. Käyttämäni painot olivat tällä kertaa 100kg, 140kg, 180kg, 220kg, 200kg sekä 180kg joista eniten toistoja tein 220kg, 200kg sekä 180kg painoilla. Niin sanotut "sarja" painot olivat tällä kertaa juurikin nuo 220kg, 200kg sekä 180kg joilla tein pääsääntöisesti 3 "sarjaa". 200kg painoilla tein vain kaksi "sarjaa".

Vaikka tekeminen tuntui raskaalta niin alaselässä ei tuntunut mitään ihmeellistä treenin aikana eikä nyt jälkeen päin seuraavana päivänä. En loppujenlopuksi jaksanut kuvauttaa ainuttakaan settiä vaikka olisi tehnyt mieli katsoa miten se selkä sieltä aina tulee. Pääasia oli vain, että sain tehtyä päivän kunnon mukaan mahdollisimman isoilla painoilla mahdollisimman monta toistoa kuitenkaan selkää rikkomatta.

Tämän jälkeen jatkoin treeniä kulmasoudulla käsipainoilla missä käytin seisonta tekniikkaa eli siis en laittanut toista jalkaa penkille vaan molemmat jalat olivat maassa ja minulla oli hieman korkeampi asento. Tällä kertaa kokeilin tehdä liikettä 50kg käsipainoilla ja huomasin sen menevän ihan hyvin. Kyseisesssä liikkeessä yritin tehdä mahdollisimman puhtaita toistoja, mutta pääasia oli kuitenkin saada kovat painot ja tätä kautta hieman epäpuhtaampi tekniikka.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa ristikkäisvedot taljassa missä vaihtelin painoja 60kg ja 70kg välillä. Välillä pienempää ja välillä isompaa. Menin hieman tuntuman mukaan ja kun alkoi olemaan väsynyttä tekemistä niin silloin otin käyttöön 60kg painot. Käytin myöskin liikkeen tekemisessä kääntämistä kuten melkein aina kyseistä liikettä tehtäessä. Käytännössä alkuasennossa kädet vaaka-asennossa ja loppuasennossa enemmän pystyssä kämmenet eteenpäin.

Tämän jälkeen vuorossa oli vielä alatalja sekä ylätalja leveällä otteella istuen väärin päin. Alataljassa otin viime viikkoiseen tapaan mahdollisiimman suuret painot millä yritin vain saada tehtyä liikettä mahdollisimman puhtaasti siten ettei perse nousisi penkistä. Suurilla painoilla kun tämä asia tapahtuu hyvinkin helposti minkä johdosta painon vetämisestä tulee helppoa kun siihen saa extra vauhtia. Alataljan jälkeen tein vielä ylätaljaa leveällä otteella ja vielä istuen väärin päin mitä en ole tainnut käyttää juurikin leveällä otteella. Kapella kahvalla, narulla sekä niskan taakse olen käyttänyt väärin päin istuen tekniikkaa.

Selkätreeni

  • Maastasveto
  • Kulmasoutu käsipainoilla
  • Ristikkäisvedot talja
  • Alatalja
  • Ylätalja leveä istuen väärin päin

Miten ihmeessä vatsarullan tekeminen lauantai-illan treenin päätteeksi tuntui kropassa vasta tänään maanantaina? Kävin lauantaina pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla tekemässä jalkatreenin missä tein kolme liikettä plus pohkeet. Treenin päätteeksi kun olin tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuus harjoittelun niin päätin tehdä vatsoille vatsarullaa. Olen nyt kesän aikana ja varsinkin loman aikana tehnyt jonkin vartsaliikkeen kuntosalitreenin päätteeksi kun olen tehnyt venyttelyn sekä liikkuvuusharjoittelun. 

Eilen lauantaina tuli käytyä tekemässä treeni pitkästä aikaa Vantaan Loaded:lla. Ennen kesälomaa siinä toukokuussa - kesäkuussa aktivoiduin käymään Vantaan Loaded:lla treenaamassa kun tajusin että 10-kerran korttini loppuu hyvin pian sitten lomien jälkeen. Kävin Vantaan Loaded:lla perjantaisin tai lauantaisin riippuen siitä halusinko tehdä selkä- vai jalkatreenin. Näin ihan vain siksi että mitään penkkitreeni en jaksa oikein mennä Vantaan Loaded:lla tekemään. Myöskin jos vertaa Pitäjänmäen PTVGYM:iä ja Vantaan Loaded:ia keskenään niin Vantaan Loaded vie Pitäjänmäen PTVGYM:iä selkä- ja jalkatreenien osalta 90 - 10.

Ensimmäinen työviikko takana neljän viikon loman jälkeen ja ensimmäinen viikonloppu vapaa edessä. Tuon neljän viikon aikana kävin ihan normaalisti treenaamassa käytännössä jokaisena päivänä kuten normaalisti paitsi yhtenä tai parina. Käytännössä jos vain sää suosi niin kävin varsinkin loman alussa aamupäivisin treenaamassa frisbee golffia eli käytännössä heittelemässä frisbeetä kentällä tai jollain väylällä. Iltaisin oli sitten vuorossa kuntosalitreeni vanhalla kuntosalilla mistä kaikki on alkanut minun kohdallani.

Eilen illalla kun olin saanut rinta- & olkapäätreenin tehtyä niin suuntasin poikkeuksellisesti wc:n kautta suihkuun kun nyt tuntui sille että oikeasti parempi käydä siellä wc:ssä. Olen nyt pidempään yrittänyt välttää käymästä PTVGYM:in wc:ssä ja onneksi taas muistin ennen wc:hen menemistä kurkkaamaan ensiksi sisään. Ennen kuin astuin jalallakaan wc:hen puolelle niin laitoin wc:hen valot päälle vain huomataksekseni kuinka kusi lainehti oikean puoleisen wc:hen lattialla. Tämän jälkeen laitoin wc:n valon pois ja kävin kurkkaamassa voiko vasemman puoleiseen wc:hen mennä? Sielläkin vähän lainehti mutta kuitenkin siinä oli sellainen tila että pystyin wc:ssä asioimaaan.

Toissa viikolla kun olin vielä lomalla niin tulin käyneeksi kotona muutaman päivän kun vettä sateli muutamia päiviä putkeen ja halusin tulla asentamaan NAD C298 päätevahvistimen sekä Musical Fidelity LX2-LPS riaa-korjaimen / phono päätteen. Valtaosa ajasta meni tuolloin NAD C298 päätevahvistimen kanssa tappeluun mistä tulikin kirjoitettua juttua mutta myös salilla tuli käytyä. Tällä kertaa treenit keskittyivät PTVGYM:llä käymiseen kun minulla on lähisali tämän kuukauden jäässä. Tämä myös nyt tarkoittaa sitä kun olen nyt lomilta jo palannut että seuraavat pari viikkoa käyn käytännössä vain PTVGYM:llä sekä muutaman kerran Vantaan Loaded:lla kun sinne pari kertaa on jäljellä.